Aika
Tuntuuko, että aina sitä aikaa on liian vähän, vai onko joskus aika todella pitkä? Miten se voikin niin venyä, vaikka kaiken järjen mukaan joka vuorokaudessa on suurin piirtein sama määrä tunteja?
Teksti: Minna Penttala
Minulla on aina ollut aikaan hyvin ristiriitainen suhde. Lapsena aikaa ei ajatellut, paitsi kesällä, jolloin aikaa tuntui olevan loputtomiin. Aina oli aikaa lähteä uimaan tai kirjastoon tai kavereiden kanssa ulos.
Nuorena sitten oli kiire aikuistua ja kasvaa ja päästä kokemaan kaikkea! Opiskeluaikana aika muutti taas muotoaan ja siitä tuli jollain lailla tiiviimpää. Painavampaa. Lyhyempääkin. Aina oli kiire, aina joku deadline, johon piti ehtiä ja koskaan ei ollut ylimääräistä aikaa. Siltä se tuntui. Ja nyt keski-ikäisenä toivoo, että aika voisi mennä ihan pikkuisen h-i-t-a-a-m-m-i-n.
Toimiminen kukkakauppa-alalla on antanut uuden perspektiivin aikaan: sesongit. Sesonkien kautta yhteen vuoteen mahtuva aika on nimittäin jaoteltu hyvin epätasaisesti!
Tammikuu on vuoden kuukausista se, jolloin aikaa on joskus liikaakin. Päivien tunnit eivät meinaa millään edetä, vaan ne matelevat eteenpäin. Nukkumaankin voi mennä aikaisin, kun on jo kuitenkin pimeää.
Helmi–maaliskuussa aika alkaa taas nopeutua, on ystävänpäivää ja naistenpäivää. Vilskettä ja vilinää, ja päivät kuluvat mukavassa puuhassa. Ja mitä pidemmälle kevättä edetään, sen lyhyemmiksi päivän tunnit muuttuvat. Onneksi sentään ulkona valon määrä lisääntyy, ja päivät saavat lisää tunteja illan ja yön puolelta.
Vuoden loppuun on jätetty kaikkein vähiten aikaa. Joulusesonki etenee kiihtyvällä vauhdilla, vuorokaudessa ei taatusti ole 24:ää tuntia ja jokaista asiaa pitäisi ehtiä hoitamaan samaan aikaan. Juostaan ja kiiruhdetaan, kädet ja jalat käyvät minkä ehtivät.
Ja jouluaattoiltana sitten ihmettelee, että siinäkö se taas oli. Tammikuussa sitten aloitetaan alusta.
Ajankäyttö tuntuu olevan monelle suuri ongelma tai ainakin melkoinen murhe. Ja vaikka sitä miten yrittäisi suunnitella etukäteen, tulee aina muuttujia jotka sotkevat kaikki suunnitelmat. Ja taas menee aikataulu uusiksi. Ja milloin sitä vapaa-aikaa sitten ehtii pitämään?
Kalenteri on aikanaan kehitetty vuodenaikojen vaihtelun ennustamista helpottamaan ja auttamaan sopivien kylvöaikojen löytämistä. Aurinkoa ja kuuta tarkkailemalla niin egyptiläiset kuin ne kuuluisat muinaiset roomalaiset jakoivat vuoden osiin, jotta elämä olisi vähemmän kaoottista.
Mutta onko se?
Olen ruvennut täyttämään kalenteria itselleni uudella tavalla. Merkitsen sinne kaikki työhön liittyvät akuutit asiat, mutta myös ajat, jolloin suunnittelen tulevaa. Esimerkiksi lokakuulle kirjoitan parin päivän kohdalle ”vuosikello”, joka tarkoittaa sitä että suunnittelen silloin ensi vuoden aikatauluja, kirjaan ylös tavoitteita ja tapahtumia ja ennakoin tulevaa.
Ja nyt tärkeä kohta: kirjoitan kalenteriin myös isoilla kirjaimilla vapaa-ajat. Ja siihen kohtaan kalenteria, missä lukee ”VP”, ei saa enää lisätä mitään. En väitä, että se ihan aina toimii, mutta parannusta on ajan myötä tullut! Sillä omasta ajasta, siitä joka on työn ulkopuolista aikaa, pitää itse pitää kiinni. Kukaan muu ei sitä meidän puolestamme tee.
Kokeile sinäkin! Ota kalenterisi esiin ja merkitse sinne päivä tai kaksi ensi vuoden suunnitteluun. Noin. Hyvä. Ja sitten niitä vapaailtoja ja -päiviä. Ihan vaan niiden muinaisten roomalaisten mieliksi.
Ja kaaoksen välttämiseksi.
Minna Penttala on yksi Puutarha&kauppa-lehden kolumnisteista.
