Jutut
Mansen Ekotarhuri – kestäviä periaatteita viheralalle
KESY-menetelmien – kestävä ympäristörakentaminen – käytön viheralueilla soisi olevan jo valtavirtaa, mutta näin se ei useinkaan ole. Kahden alanvaihtajan perustama Mansen Ekotarhuri pyrkii noudattamaan kestäviä ratkaisuja kaikessa toiminnassaan. Se ei ole aina helppoa; niin totutut tavat, asiakkaiden vaatimukset kuin ratkaisujen hinta ja saatavuuskin pakottavat pohtimaan periaatteiden pitävyyttä.
Nykyinen Puutarhaliitto ehdotetaan lakkautettavaksi
Lähes satavuotiaan Puutarhaliiton tehtävät alan yhteisten asioiden ajajana ja tekijänä uhkaavat päättyä liiton edustajiston syyskokouksessa marraskuun lopussa. Syynä lopettamiseen ovat taloudelliset syyt, jotka ovat vaikeutuneet inflaation kiihtymisen ja tulovirtojen pienentymisen vuoksi.
Tarkastelussa porkkananviljely ja ilmastonmuutos
Äärisäät haastavat viljelijän sopeuttamaan tuotantotapoja vaihteleviin ilmasto-oloihin. Porkkanan kohdalla se voi tarkoittaa esimerkiksi maanpinnan muotoilua ja kylvöjen porrastamista.
Uutta tehokkuutta mansikanviljelyyn Kasvukarusellissa
Myllylammen marjatilalla Ilmajoella on aloitettu uusi aikakausi mansikanviljelyssä, sillä mansikantaimet tuottavat satoa kasvukarusellin kyydissä. Tämä menetelmä nopeuttaa sadon aloitusta ja tehostaa sekä energian että työvoiman käyttöä. Hortimill-kasvukaruselli sopii myös monen muun kasvin kuten muiden marjojen, sienien, yrttien ja salaattien kasvatukseen.
Lue tästä syyskuun lopun Puutarha&kauppa ja P&k Floristi veloituksetta!
Tutustu Puutarha&kauppa-lehden moninaisuuteen lukemalla syyskuun lopun P&k, joka tarjoaa lukemista sekä juuri puutarhaopintonsa aloittaneille että alan konkareille. Mukana myös P&k Floristi, kukkakaupan oma ammattilehti.
Humalaa Pohjanmaan lakeuksilta
Satoja vuosia sitten jokaisella suomalaisella pihalla kasvoi komeita humalasalkoja, mutta tuotanto hiipui kokonaan 200 vuotta sitten. Nyt kotimaista humalaa viljellään jälleen pienessä mittakaavassa. Ilmajoella sijaitseva Hopyard näyttää uutta suuntaa.
Aholammen tila keskittyy avomaan marjoihin
Vadelmaa ja mansikkaa avomaalla viljelevät Saara ja Tommi Tuominen haluavat tarjota asiakkailleen avomaalla viljeltyjä aromikkaita marjoja. Asiakkaiden kiitokset ja hyvä palaute kannustavat heitä siihen.
Puutarhakauppiaana ensimmäistä kesää
Viherrakentaja Leena Hovi on tänä keväänä tutustunut viherrakennuskohteiden sijaan puutarhakaupan yrittäjän arkeen.
Chelsea näyttää suuntaa
Puutarhatapahtumien kestosuosikki näyttää mallia: Chelsea Flower Show’ssa käy miljoona vierasta.
Kasvit palasivat Backaksen Kartanolle
Garden Workshop haluaa Vantaalle Backaksen Kartanon alueelle yhteisöllisen kohtaamispaikan puutarha-asioista kiinnostuneille.
Porkkananviljelijän huhtikuu
Vuoden vihannes 2023 on porkkana, jonka tuotantokautta seurataan lehdessämme keväästä loppuvuoteen. Viljelyn vaiheista Vanha-Rauhamäen luomutilalla Kuhmoisissa kertoo tilan yrittäjäpari Emma Kaakko ja Sampsa Peltola.
Millä mielellä uuteen marjakauteen?
Jotta mansikanviljelijä ottaisi mahdollisimman vähän osumaa vaikeista ajoista, kannattaa harkita tarkkaan, mihin tänä vuonna ryhtyy. Oikeilla valinnoilla viljely jatkuu hankalista ajoista huolimatta kannattavana.