Ekologista kasvinsuojelua avomaalla

 

Pähkinäpensas toimii hyvänä petopankkina esimerkiksi omenatarhassa.

 

Teksti: Hanna Skogster Kuva: Elina Vuori

Kaupallisesti tuotetut biologiset torjunta­eliöt ovat näppäriä apulaisia kasvihuoneen suljetussa ympäristössä, mutta päästessään avomaan vapauteen niitä on vaikea pitää kurissa. Pellon ulkopuoliset houkutukset saavat nämä melko kallispalkkaiset apurit unohtamaan työsopimuksensa ja häipymään muille maille.

Poikkeuksiakin toki löytyy. Mansikkapunkin torjuntaan on avomaallakin käytetty menestyksekkäästi petopunkkeja ja tunneliviljelyn yleistyessä biologiset torjuntamahdollisuudet parantuvat marjanviljelyssä. Vihannespeltojen ja hedelmätarhojen lentäviä tuholaisia ei sen sijaan kannata lähteä torjumaan kaupallisilla torjuntaeliöillä.

Apua ekosysteemipalveluista

Ravintoketju pitää luonnon tasapainossa. Sama eliö, joka ai­heuttaa tuhoa pellon kasvissa, on tärkeää ravintoa jollekin toiselle. Kasveja vioittavien tuholaisten petoja ovat niin linnut ja sammakot kuin pienemmätkin eliöt.

Osa eliöistä käyttää tuholaisia toukkiensa kasvuympäristönä loisimalla niihin. Lintujen, hyönteisten, punkkien ja muiden peto- ja loiseliöiden tarjoama tuholaistorjunta on tärkeä ekosysteemipalvelu maa- ja puutarhataloudessa.

Luonnossa kilpaillaan ravinnosta ja jatkuva saalistus on käynnissä. Jos petoeliökanta kasvaa suureksi ja saaliseliöitä ei riitä kaikille, voi peto käyttää ravintonaan kasvia, muuttaen roo­liaan hyötyeliöstä kasvintuhoojaksi. Toisaalta pedot voivat käyttää myös kukkivien kasvien siitepölyä ja mettä vaihtoehtoisena ravintona silloin kun saalisla­jien tiheys on vähäinen.

Hyvin toimiva peltoekosysteemi on tasapainoinen sekoitus erilaisia kasveja, kasvintuhoojia ja niiden luontaisia vihollisia, kuten petoja ja loisia.

Kasvikaistat petopankiksi

Luonnon monimuotoisuudella on merkitystä sekä kasvintuhoojien että niiden vihollisten runsauteen. Mitä monipuolisempi kasvilajisto, sitä vähemmän siinä yleensä on tuholaisia.

Monokulttuuri taas suosii tuholaisia, koska tuholaisen on helppo siirtyä vierivieressä olevasta isäntäkasvista toiseen aterioimaan. Kun ravintoa on helposti ja runsaasti tarjolla, voi tuholaispopulaatio hetkessä kasvaa yli kasvin sietokyvyn. Pellon reunaan tiensä löytäneet luontaiset viholliset eivät ehdi lisääntyä tuholaisen tahdissa.

Luontaisten vihollisten liikkumiskyvyllä on tärkeä rooli tuholaiskantojen kurissapitämisen kannalta. Pellon keskellä olevaa petotyhjiötä voi korjata petopankkien avulla.

Eri aikaan kukkivien kasvien kaistat viljelysten välissä tarjoa­vat siitepölyä ja mettä petojen ravinnoksi. Myös monivuotisen kasvillisuuden peittämät pientareet ja kaistat toimivat petopankkeina tuhohyönteisten torjunnassa.

Petopunkit viihtyvät pehmeälehtisissä lehtipuissa, kuten raidassa, lehmuksessa, pähkinäpensaassa ja hevoskastanjassa. Viljelmää ympäröivissä tuulensuojaistutuksissa kannattaa suosia näitä lajeja.

Tuholaisten lisäksi myös niiden tärkeimmät luontaiset viholliset pitäisi osata tunnistaa ja ymmärtää niiden biologiaa. Samalla kun tarkkaillaan tuholaisia, tarkkaillaan myös niiden luontaisten vihollisten esiintymistä.

On tärkeä tietää, mistä pedot saavat suojaa ja vaihtoehtoista ravintoa viljelmän läheisyydessä. Monet tuholaisten torjuntaan tarkoitetut kasvinsuojeluaineet ovat haitallisia myös luontaisille vihollisille.

Herkulliset houkutuskasvit

Etenkin kaalimailla on kokeiltu hyvällä menestyksellä houkutuskasveja. Keräkaali voidaan suojata kaalikärpästen ja kirppojen tekemiltä tuhoilta istuttamalla viljelmän ympärille kaistan kiinan- ja kukkakaalia, jotka maistuvat tuhohyönteiselle paremmin kuin varsinainen viljelykasvi.

Kukkakaalikasvuston ympärille voidaan puolestaan kylvää keltaisena kukkivia houkutuskasveja, kuten rypsiä, rapsia, kehäkukkaa tai auringonkukkaa, jotka houkuttelevat rapsikuo­riaisen pois kukkakaalista.

Viljelykierto kunniaan

Erityisesti maalevintäisten kasvitautien hallinnan kannalta hyvin suunniteltu viljelykierto on kaiken a ja o. Se katkaisee taudin elinkierron.

Esikasviksi valitaan viljelykasvin taudeista puhdistava kasvi, joka ei itse toimi isäntäkasvina kyseisille taudinaiheuttajille. Viljelykasvin alttius taudille ja toisaalta taudinaiheuttajan säilyminen maassa vaikuttavat vaadittavien välivuosien määrään viljelykierrossa.

Saneerauskasvit hoitavat maan viljelykasville edulliseen kuntoon. Ne sitovat ravinteita ja tuottavat vihermassaa, minkä seurauksena maan rakenne ja vesitalous paranevat. Niillä voi olla jopa maaperää puhdistava vaikutus. Esimerkiksi valkosinappi ja öljyretikka erittävät aineita jotka houkuttelevat peruna-ankeroisen toukkia ulos maassa olevista kystoista, mutta ankeroiset eivät pysty lisääntymään näissä kasveissa. Samettikukka puolestaan erittää juuristaan tuholaisia karkottavia aineita.

Joitakin riskejä saneerauskasvien käyttöön liittyy. Ristikukkaisille vihanneksille ja juureksille sinapin ja öljyretikan käyttöä saneerauskasvina kannattaa harkita. Ne toimivat isäntänä merkittäville taudinaiheuttajille, kuten pahkahomeelle, möhöjuurelle ja maalevintäiselle taimipoltteelle.

Biologista ennaltaehkäisyä

Kasvitautien biologiseen torjuntaan tuotetut kaupalliset kasvinsuojeluvalmisteet on tarkoitettu ennaltaehkäisevään käyttöön. Niiden vaikuttavana osana toimivat maaperästä eristetyt hyödylliset sienet ja sädebakteerit.

Kasvualustaan lisätyt tai tippukastelun kautta levitettävät hyötymikrobit asuttavat kasvien juuriston ja valtaavat oman alansa ennen kuin taudinaiheuttajat ehtivät paikalle. Osa hyötymikrobeista tuottaa hajottavia entsyymejä tai antibiootteja, jotka ehkäisevät kasvitaudinaiheuttajan kasvua. Jotkut voivat jopa kasvattaa rihmastoaan tauteja aiheuttavan mikrobin ympärille.

Hyvä esimerkki pitkälle viedystä ekosysteemipalvelun muodosta on harmaahomeen torjunta, jossa mehiläiset tai kimalaiset kuljettavat hyötymikrobia sisältävän torjunta-aineen suoraan kukkiin, sinne mistä taudinaiheuttaja aloittaa tuhotyönsä. Sama pörriäinen hoitaa sekä pölytyksen, että kasvinsuojelun.

Kirjoittaja on kasvinsuojelun asiantuntija Puutarhaliitossa.