Perusaineita kasvinsuojeluun

Kasvinsuojeluun ja tuhoojien torjuntaan on kokeiltu ihmiskunnan viljelyhistorian saatossa jos jonkinlaisia konsteja. Osa näistä konsteista on hyväksytty myös virallisesti kasvinsuojeluun ja kirjattu Euroopan unionin tehoainetietokantaan.

perusainetaulukko

Teksti: Niina Kangas

Perusaineella tarkoitetaan ainetta, jota ei tavallisesti käytetä kasvinsuojeluun, mutta jonka on todettu ja todistettu olevan hyödyllinen kasvintuhoojien torjunnassa. Moni perusaine on elintarvike, joka toimii myös tietyllä tavalla käytettynä tuholaisten ja kasvitautien torjunnassa. Listalla on monta tuttua ja perinteistä ainetta, esimerkiksi olut ja nokkonen.

Ei kovin kiinnostavia kaupallisesti

Aineiden pitää täyttää tietyt kriteerit, jotta ne voidaan hyväksyä perusaineeksi kasvinsuojelukäyttöön. Kun tehoaine on kerran hyväksytty perusaineeksi Euroopan unionissa, sitä ei tarvitse erikseen hyväksyä kasvinsuojelukäyttöön.

Perusaineiden tulee olla haitattomia ihmisten ja eläinten terveydelle sekä ympäristölle. Hyväksyntää perusaineeksi voi hakea EU-maa tai yritys. Perusaineet eivät ole kaupallisesti kovin kannattavia tai kiinnostavia. Joitakin perusaineita kyllä markkinoidaan esimerkiksi kasvunedistäjinä tai kasvien omien puolustusmekanismien herättelijänä.

Perusainetta ei saa kuitenkaan markkinoida kasvinsuojeluaineena. Pakkauksessa voidaan ainoastaan mainita, että aine on hyväksytty kasvinsuojeluaineasetuksen (1107/2009) mukaisesti perusaineeksi. Perusaineille löytyy myös käyttöohjeet EU:n tehoainetietokannasta, joiden mukaan niitä käytetään kasvinsuojelussa.

Noudatettava käyttöohjetta

Suurin osa perusaineista on sellaisia, että ne soveltuvat ennemminkin kotipuutarhoihin kuin ammattiviljelyyn. Kasvinsuojeluainevalikoiman alati kaventuessa on kuitenkin tarpeen nostaa esille vaihtoehtoisia menetelmiä kaupallisten valmisteiden rinnalle. Puutarhakauppaa tekevät voivat vinkata kotipuutarhureille perusaineista.

Suurin osa perusaineista on hyväksytty sienitautien torjuntaan tai herättelemään kasvien omaa puolustusta tuhoojia vastaan. Perusaineita on hyväksytty monelle puutarhakasveille, hedelmäpuille, mutta myös viljan ja muiden siementen peittaukseen.

Perusaineilla saattaa olla varoaika sadonkorjuuseen aivan kuten muillakin kasvinsuojeluaineilla.

Tuttuja ja vähemmän tuttuja 

Perusaineeksi on hyväksytty kaksikymmentä ainetta, jotka on listattu oheisessa taulukossa. Niiden joukossa on aineita bakteeri- ja sienitauteja, punkkeja, hyönteisiä ja nilviäisiä vastaan. Osa perusaineista on kasvunedistäjiä tai niillä voi olla karkottava vaikutus tuholaisiin.

Esimerkiksi edelläkin mainittu olut on hyväksytty tietysti etanoiden ja kotiloiden houkutteluaineeksi pyydyksiin. Nokkosuutekin on perusaine sienitauteja ja hyönteis- ja punkkituholaisia vastaan.

Vähemmän tutuista esille voisi nostaa lesitiinin. Lesitiini on elintarvikkeissa yleisesti käytetty lisäaine, mutta myös perusaine sienitauteja estämään. Lesitiiniä voidaan käyttää veteen sekoitettuna hedelmäpuilla, marjoilla ja perunalla ruiskutteena. Tutkimuksissa on saatu viitteitä sen tehosta esimerkiksi kurkun ja mansikan härmää vastaan.

Käsittelyssä ja hylättyjä

Muutama mielenkiintoinen perusainehakemus on käsittelyssä komissiossa. Sipuliuute, chiliuute, propolis, suopayrttiuute,paju-uute ja rikkiyhdiste dimetyylisulfiitti. Esimerkiksi suopayrteistä saatavia uutteita voidaan käyttää sukkulamatoja vastaan. Chiliuutetta tuholaisia vastaan ja mehiläisten valmistamaa propolista tauteja vastaan.

Joitakin perusainehakemuksia on hylätty. Hyväksyntä on jäänyt saamatta muun muassa siankärsämöllä, koiruoholla, männyn tervalla ja pietaryrtillä.

Lähde: Tukes ja EU Pesticide Database

Päivitys lehden painamisen jälkeen: Tässä kirjoituksessa mainittua propolista ja suopayrttiuutetta ei hyväksytty Euroopan unionissa perusaineiksi. 

Tilaa uutiskirje

Uuutiskirjeessä saat lehden ilmestymispäivänä maistiaisia uusimmasta lehdestä.
P&k uutiskirje ilmestyy 21 kertaa vuodessa.

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojaselosteemme.

Mikäli haluat tilata lehden, voit tilata sen tästä.

Puutarha&kauppa

Puutarha&kauppa kertoo ajankohtaiset uutiset ja kuulumiset koko alalta. Ammattitaitoisen, puutarha-alaan perusteellisesti perehtyneen toimituksen verkostot ulottuvat laajalle ja tuottavat jatkuvasti uutta tietoa lukijoille meiltä ja maailmalta.