Ajankohtaista, Uusin juttu

Julkaistu:

Kaalia kioskista

Vaihian tila kipuilee kaalinviljelyn kannattavuuden kanssa. Yksi ratkaisu tähän voi olla tukkukaupan sijaan panostaminen kuluttajiin kaalikioskin ja lähiruokatapahtumien muodossa.

Viisi vuotta sitten Vaihian tilan AIV-rehutorni kunnostettiin kaalikioskiksi. 

Teksti ja kuvat: Anu Pirhonen  

Nurmijärvellä sijaitsevalla Vaihian tilalla on viljelty kaikenmoisia kaaleja vuodesta 1950 lähtien.  Kaaleja on myyty lähiseudun kaupoissa, torikauppiaille ja suoramyynnistä. 

Kaalinviljelyn työvoimavaltaisuus ja kannattamattomuus kuitenkin mietityttää. Viljelyssä on riskejä, eikä kiloja tule tarpeeksi tukun tarpeisiin, joten toimintaa on alettu monipuolistaa.

Perheyrityksen sisaruksista nuorimmainen Sami Vaihia jäi vastaamaan tilasta jo nuorena.   

– Me muut karkasimme hetkeksi muualle, kunnes viisi vuotta sitten palasin tilalle kaalikioskin merkeissä, palvelumuotoilua opiskellut ja sosiaalialan koulutuksen saanut Anna Vaihia kertoo. 

Tukkutorin aamuyön tukkukaupankäynti tuli Sami Vaihialle tutuksi vuosina 2011–2023. Sitten Reko-lähiruokarengas alkoi vahvistua, samoin somekanavien merkitys alkoi kasvaa.  

– Lähiruokaan ohjasi oma kiinnostus ja usko siitä, että ihmisiä kiinnostaisi tilaelämä ja pellosta pöytään -ajatus, Anna Vaihia kertoo.

Alkuun osallistuttiin yksittäisiin tapahtumiin ja saatiin ihmisiä ja kyläläisiä yhteen. Kahdeksan vuotta sitten osallistuttiin ensi kerran lähiruokapäivään. Nyt tapahtumia on jo säännöllisesti.

 Tila järjesti kesäkuussa kaalikioskin avajaiset ja osallistui heinäkuussa Avoimet puutarhat -tapahtumaan. Elo–syyskuussa tilaan pääsi tutustumaan maatilojen avointen ­ovien Farmikiepissä sekä Lähiruokapäivien yhteydessä.

Kaalikioskin tuotteet merkitään vihkoon ja maksetaan itsepalveluna 
käteisellä, pankkikortilla tai MobilePaylla. 

Kaalikioski-nimi ja toive siitä tuli asiakkailta. Kioski alkoikin muovautua yhdessä asiakkaiden kanssa heidän toiveitaan, kuten aukioloaikoja, kartoittaen. Lisäksi Anna Vaihia haastatteli muita lähiruokatuottajia. 

– Kaalikioski sinetöi sen, että olemme lähiruokatila, ja täällä voi viipyillä, hän kertoo.  

Itsepalveluperiaatteella toimiva kaalikioski on avoinna joka päivä kello 9–19 koko satokauden kesäkuun puolivälistä loka–marraskuulle. 

– Tasainen asiakasvirta tänä kesänä on ollut pelastus. Kaalikioskin osuus alkaa jo olla merkittävä. Sen huomaa, kun asiakaskunta ei ole enää vain sukulaisia ja lähialueiden ihmisiä. Silloin myös odotusarvo kasvaa, Anna Vaihia kertoo viidettä kesää avoinna olevasta kioskista.  

Myynnissä on myös muiden lähitilojen tuotteita, kuten suosittuja kananmunia. Pihapiirissä riittää katseltavaa istutusten, lampaiden, pupujen ja vapaana käyskentelevien kanojen muodossa. 

Pihapiirissä näkee myös maatilan eläimiä.

Haasteet pienessä ”kaikki tekevät kaikkea” -yrityksissä ovat tutut: kaali ei ole tilan ainoa viljeltävä. Avomaalla on muutakin, ja kasvihuoneessa viljellään kurkkua ja tomaattia. 

Viljelyn lisäksi kädet ovat täynnä paperitöitä. Markkinointiakin tehdään työn ohessa, eikä taustalla ole isoa koneistoa, eikä 24/7 asiakaspalvelua, vaikka osa sellaista jo olettaa. Tapahtumien valmistelut ja tiskaamiset tehdään kotikeittiössä, ja jonkun se vessapaperirullakin huussiin pitää hoitaa.

– Aina sitä hämmästelee ja jännittää, tuleeko ihmisiä. Puskaradio on paras markkinoija. Tapahtumissa alamme olla pisteessä, että apukäsiä tai -tilaa tarvitaan, Anna Vaihia kuvaa. 

Maistatus ja esittely auttavat myynnissä. 

– Kun kyssäkaalia, lehtikaalisuolaa, -wokkia ja tahnaa maistatetaan, tuotteet myydään loppuun. Reseptejä on netti pullollaan, mutta kuluttajat kaipaavat rohkaisua käyttöön, Anna Vaihia sanoo.

Ihmisten kohtaaminen tekee työstä mielekästä. 

– Asiakas voi tulla 20 kilometrin päästä ja kehua, kuinka kiva täällä on käydä. Suoraan pellosta nostettuja tuotteita ylistetään, kun kaupoissa on tullut vastaan kuivaa ja tikkuista kyssäkaalia, Anna Vaihia antaa esimerkin. 

Sekin ilahduttaa, että suoramyynnissä tuotteesta saa sen hinnan, mikä sille kuuluu. 

Tulevaisuudessa riittää kaalitilallisilla pohdittavaa.

Kuivatun lehtikaalin toivotaan pidentävän myyntikautta. 

– Emme halua kokonaan luopua kaalista. Yksi ajatus voisi olla, että panostamme kaalikioskiin niin, että vähennämme kallista työvoimaa vaativan kaalin viljelyä ja viljelemme aikaisempaa enemmän muita kioskimyyntiin sopivia lajeja, sisarukset pohtivat.

Toiveissa olisi saada nykyistä tasaisempaa tuloa ympäri vuoden. 

– Kuivattu lehtikaali olisi ihan supertuote, sen kun saisi markkinoille, Anna Vaihia sanoo.

Ihmisten parissa viihtyvä Anna Vaihia haaveilee myös kurssitilasta. 

– Mutta mihin tässä ajassa uskaltaa investoida? Yhtiöitimme juuri yrityksen, joten meitä käsitellään uutena yrityksenä. Tapahtumissa olisi potentiaalia ja meidän sijaintimme on hyvä, mutta laajentaminen vaatisi vielä parempia tiloja ja sitä, että voisi palkata lisäkäsiä, Anna Vaihia sanoo. 

Uutiskirje

Liity 2000 tilaajan sisäpiiriin tilaamalla P&k:n uutiskirje.

Saat 18 kertaa vuodessa maistiaisia uusimmasta P&k-lehdestä.

Ajankohtaista

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä artikkelit

Lisää artikkeleita
mansikan_makutyopaja

Mansikan maku on lajikkeen ja viljelijän yhteispeli

Mansikan maku on monimutkainen kokonaisuus. Siihen etsittiin vastausta ensimmäistä kertaa järjestetyssä Miten viljelijä voi vaikuttaa mansikan makuun -työpajassa.

hanna-borg

Daalioita tukholmalaisille

Dahlia District houkuttelee poimimaan daalioita maaseudulle.

img_1055

Porin toinen tomaattitarha

Sen suuren ja julkisuudessa paistatelleen tomaattiviljelmän lisäksi myös Aallon Puutarha tunnetaan hyvänmakuisista kasviksistaan.

vuoden_asiantuntija

Asiantuntija Juha Näkkilä on myös Vuoden asiantuntija

Puutarha&kauppa-lehden vuotuinen Vuoden asiantuntija -tunnustus julkistettiin Lepaa-näyttelyssä. Tällä kertaa se myönnettiin Luonnonvarakeskuksen asiantuntijalle Juha Näkkilälle, joka on kirjoittanut lehteemme koko ...