Proteiinia kasvihuoneesta

Luonnonvarakeskuksen kasvihuoneissa Piikkiössä kokeillaan nyt myös valkuaiskasvien viljelyä. Laajan hankkeen ensimmäiset tulokset rohkaisevat jatkamaan.

Ruukkuviljelyssä kasvihuoneessa soijapapujen sato valmistui kolmessa kuukaudessa.

Teksti: Titta Kotilainen ja Marianna Soini Kuvat: Titta Kotilainen

Luken, VTT:n sekä sidosryhmien ja teollisuuden kumppaneiden Ruokaa ilman peltoja -hanke kehittää ja tutkii uusia ruoantuotantoteknologioita, joilla voidaan edistää Suomen hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamista. ”Ruokaa ilman peltoja” tarkoittaa ruoan­tuotantoratkaisuja, jotka eivät ole riippuvaisia maatalousmaasta.

Mahdollisia vaihtoehtoja ovat esimerkiksi solumaatalous, eli mikrobien ja kasvisolujen hyödyntäminen rehun ja ruoan tuottamiseksi, uudet vertikaaliteknologiat ja LED-valotukseen perustuvat kasvihuoneratkaisut proteiinipitoisten viljelykasvien kasvattamiseen.

Hankkeen ratkaisujen odotetaan mahdollistavan kasvihuonekaasupäästöjen huomattavan vähentämisen. Ratkaisut vapauttavat maata muuhun kuin maatalouden käyttöön, esimerkiksi metsittämiseen. Samalla edistetään luonnon monimuotoisuutta ja hiilensidontaa.

Hankkeessa sovelletaan sekä systeemistä että teknistä tutkimusta. Työ sisältää niin kestävyysarviointeja ja sidosryhmäyhteistyötä kuin teknologiakehitystä solumaatalouden, vertikaaliviljelyn ja kasvihuoneratkaisujen osalta.

Hernekasvusto on viljelty kasvuturpeessa vihanneslevyssä. Sen hurja kasvu ylitti odotukset. Herneiden lisäksi koko biomassa pyritään hyödyntämään ruuantuotannossa.

Proteiinikasvit ovat toinen Luken osuus tutkimuskokonaisuudessa vertikaaliviljelyn lisäksi.

Erikoistutkija Titta Kotilaisen mukaan proteiinikasvitutkimuksen yhtenä tausta-ajatuksena on se, että ilmastonmuutoksen seurauksena moni nykyisin viljelykäytössä oleva alue voi muuttua viljelykelvottomaksi. Samaan aikaan kasvihuonetuotanto kaipaa uusien tuotantokas­vien kokeiluja.

– Vertailimme useiden kasvien proteiinipitoisuuksia, kasvuaikaa ja muita ominaisuuksia ja valitsimme kolme kasvilajia kasvihuonekokeisiin: soijan, sinilupiinin ja herneen, Kotilainen kertoo.

Ruokaturvallisuus on tärkeä taustatekijä: esimerkiksi kaikki soija on meillä tuontitavaraa. Avomaantuotanto on kuitenkin hankalaa soijan päivänpituusvaatimuksen takia. Sen viljelyn ympäristövaikutukset maailmalla ovat ongelmallisia.

Soija tunnetaan kaikkialla, ja sen prosessointi on helppoa. Lisäksi kasvihuoneessa soijasta voidaan saada neljä satoa vuodessa. Sen kasvusto jää myös melko matalaksi. Kaikki nämä tekijät puoltavat soijapavun kokeilua kasvihuoneessa.

Herneproteiinia käytettäisiin elintarviketeollisuudessa nykyistä enemmän, mutta sen saatavuus on huonoa. Niinpä nyt on kasvatettu LED-valojen alla myös hernettä. Ensimmäiset näytteet on kerätty, ja niistä analysoidaan peruskoostumuksen lisäksi muun muassa aminohappokoostumus.

Herneiden ja palkojen lisäksi analyysit tehdään koko biomassasta, myös lehdistä ja varsista.

– Ajatuksena se, että koko kasvusto hyödynnettäisiin ruuan­tuotannossa tavalla tai toisella. Esimerkiksi biomassan sokereille voisi olla käyttöä solumaataloudessa, Kotilainen selittää.

Soijakokeet ovat parhaillaan käynnissä, ja kohta aloitetaan sinilupiininkin kasvatus. Kokeet jatkuvat kesään saakka.

 

RUOKAA ILMAN PELTOJA

Disruptiiviset ruoantuotantoteknologiat osana Suomen hiilineutraalisuustavoitteiden saavuttamista eli ”Ruokaa ilman peltoja”  2021–2023
Rahoittajana MMM, Hiilestä kiinni -tutkimus- ja innovaatio-ohjelma
Hankkeen koordinaattorina VTT:n Emilia Nordlund, tutkimuspäällikkö

Tutkijat Luonnonvarakeskuksessa:

  • Titta Kotilainen, erikoistutkija, Luke Puutarhateknologiat
  • Alexey Shapiguzov, erikoistutkija, Luke Puutarhateknologiat
  • Juha Näkkilä, tutkija, Luke Puutarhateknologiat
  • Attiq Rehman, tutkija, Luke Puutarhateknologiat
  • Victor Bloch, tutkija, Luke Maatalouden teknologiat
  • Matti Pastell, apulaisprofessori, Luke Maatalouden teknologiat

Tilaa uutiskirje

Uuutiskirjeessä saat lehden ilmestymispäivänä maistiaisia uusimmasta lehdestä.
P&k uutiskirje ilmestyy 21 kertaa vuodessa.

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojaselosteemme.

Mikäli haluat tilata lehden, voit tilata sen tästä.

Puutarha&kauppa

Puutarha&kauppa kertoo ajankohtaiset uutiset ja kuulumiset koko alalta. Ammattitaitoisen, puutarha-alaan perusteellisesti perehtyneen toimituksen verkostot ulottuvat laajalle ja tuottavat jatkuvasti uutta tietoa lukijoille meiltä ja maailmalta.