Ajankohtaista

kukkalautanen

Tartu trendiin

Syötävien kukkien trendi on näkynyt sosiaalisessa mediassa jo jonkin aikaa, mutta tänä keväänä kukat valtasivat ruokakuvat oikein rytinällä. Onko puutarha-alalla jo osattu hyödyntää ruokakukkainnostuksen mahdollisuuksia?

minna_rantala_web

Toimittajan terveiset: Paistaa se päätteellekin

Kesäkuun vaihtuessa huomasin, ettei toukokuinen toimistoelämä tänä vuonna ollutkaan kurjaa. Vaikka sisällä istunkin, tietokoneeni on täynnä kukkia, vihanneksia, viljelmiä.

pahkina

Ekologista kasvinsuojelua avomaalla

Tänä kesänä kannattaa palkata luontaiset viholliset apureiksi kasvinsuojeluun. Se on halpaa: niittämätöntä piennarta, vähän houkutusta ja sopivasti kiertoa.

carita-scaled

Yrittäjäksi uudelle alalle

Puutarha-, viher- ja kukkakauppa-ala houkuttelevat alanvaihtajia, joista osa päättää ryhtyä yrittäjiksi. Aiemman uran aikana hankittu osaaminen koituu hyödyksi ja auttaa näkemään oman bisneksen tuoreella tavalla. Ratkaisu alanvaihdosta saattaa osoittautua odotettuakin antoisammaksi.

suojala-terhi

Lehden Vuoden 2017 asiantuntija Terhi Suojala-Ahlfors

Terhi Suojala-Ahlfors työskentelee vanhempana tutkijana Luonnonvarakeskuksessa Piikkiössä. Hän on tutkinut laajasti avomaanvihannesten lannoitusta, kasvinsuojelua, kastelua ja varastointia sekä geenivaroja ja julkaissut näistä aiheista noin 50 artikkelia Puutarha&kauppa-lehdessä. 

avant

Lepaan huippuosasto 2017 on Avant Tecno Oy:llä

Avant Tecno Oy valittiin Huippuosastoksi Puutarha&kauppa-lehti valitsi Lepaa2017-näyttelyn Huippuosastoksi Avant Tecno Oy:n. Tunnustus mainiosta kaupallisesta vireestä jaettiin nyt kahdeksannen kerran. …

1171819