Uusin juttu

Julkaistu:

Tartu trendiin

Syötävien kukkien trendi on näkynyt sosiaalisessa mediassa jo jonkin aikaa, mutta tänä keväänä kukat valtasivat ruokakuvat oikein rytinällä. Onko puutarha-alalla jo osattu hyödyntää ruokakukkainnostuksen mahdollisuuksia?

kukkalautanen   Teksti: Minna Rantala Kuvat: Anu Pirhonen Vuoden 2016 trendeissä luonto tulee sisälle keinolla millä hyvänsä, ruokaankin. Kotipuutarhuroinnin, kokkauksen ja luonnollisuusvillityksen ansiosta ruuanlaitto ja kukkamaailma ovat trendikkäämpiä kuin aikoihin, joten on luonnollista, että nämä maailmat yhdistyvät lautasella. Suosio on myös seurausta sosiaalisesta mediasta. Ruokakuvaus on suositumpaa kuin koskaan. Ruokaa tehdään enemmän itse, ja se halutaan myös kuvata ja jakaa sosiaalisessa mediassa. Somen kuvataso kasvaa alituisesti ja koko ajan on keksittävä uusia kiinnostavia kuvausrekvisiittoja ja tilanteita. On saatava nättejä ruokakuvia ja otetaan mallia ravintoloiden taiteellisista annoksista. Tähän saumaan syötävät kukat tulivat kuin tilauksesta. Ravintoarvo ei ole korkea, mutta visuaalinen näyttävyys sitäkin huikeampi. Syötävät kukat tuovat nopeasti luksusta ja uusia makuja arkiseenkin ruokaan. kukkamunakas

Orvokki on perinteisin ja yleisin syötävä kukka joka toimii vaikka aamiaismunakkaassa. Kuvakaappaus Instagramista @oliviehummer. ahlberginkukat

Kukat säilyvät rasioissa jääkaapissa viitisen päivää. turkoosikukka

Ruiskaunokit tekevät smoothiesta kuvauksellisen. Kuvakaappaus Instagramista @ducklings.and.deadlifts. syreenijukurtti

Syreeni oli kovassa huudossa ruokakuvissa toukokuussa. Kuvakaappaus Instagramista @tuuliatalvio.

Ei mikään uusi keksintö

Syötävät kukat kasvoivat ilmiöksi vasta viime vuosina, vaikka terälehtiä on napsittu ruokaan jo pitkään. Ahlbergin puutarhalla Västerskogissa syötäviä kukkia on kasvatettu myyntiin jo viitisentoista vuotta. Ravintolat ovat osanneet käyttää kukkia jo kauan. – Innostuksemme lähti aikanaan oikeastaan erään amerikkalaisen työntekijämme kautta, joka toi mukanaan kirjan syötävistä kukista. Kiinnostuimme aiheesta ja aloimme kasvattaa monia eri lajeja. Sittemmin valikoimamme on yksinkertaistunut. Tänä vuonna olemme myyneet kuluttajille myös syötävien kukkien taimia, 
 Minna Tengvall Ahlbergilta kertoo. Tengvallin mukaan selvästi yleisin syötävä on orvokki. Orvokkia on helppo käyttää sen tuttuuden, sekä laajan koko- ja värikirjonsa vuoksi. Muita kaupoissa myytäviä syötäviä kukkia ovat muun 
muassa krassinkukka, ruiskaunokki, samettikukka ja neilikka. – Syötävien kukkien trendi näkyi selvästi varsinkin kevään juhlien, kuten äitienpäivän, vapun ja valmistujaisten korvilla. Silloin kysyntä on kovaa, kun tarjotaan paljon jälkiruokia ja kakkuja, Tengvall kertoo. Haasteena on kuluttajille viestiminen kukkien käytöstä ja niiden kestävyydestä. – Monet saattavat laittaa kukat suoraan lämpimien leivoksien päälle, jolloin kukka ei tietenkään kestä, vaan ne pitäisi asetella jäähdytetyn ruuan päälle, Tengvall selvittää. Haasteena syötävissä onkin kukissa on niiden herkkyys ja kestävyys. – Pakkaamme kukat muovirasioihin ja niiden sisällä jääkaapissa kukkien pitäisi kestää viitisen päivää, Tengvall arvioi.

Inspiroidu nyt, tuotteista ensi sesonkina

Innovatiivisimmat käyttötarkoitukset löytyvät somesta. Vaikka perinteisesti on nähty orvokkeja kakun koristeena, kekseliäimmät ovat vieneet kukat yllättäviinkin yhdistelmiin. Helsingissä järjestetyssä sometapahtumassa kukat olivat hot dog -pöydässä, bloggaajien instagrameissa kylmissä aamiaispuuroissa. Isona ilmiönä ovat myös itse tehdyt jäätelöt ja mehujäät, jotka täytetään tai koristellaan kukilla. Drinkeissä kukat ovat jääpalojen sisällä. Seuraamalla eri sosiaalisen median kanavia ja mielipidevaikuttajien tilejä, hoksaa helposti kauden tulevia, yllättäviäkin trendejä. Taipuisa, innovatiivinen viljelijä pystyy tarttumaan trendiin kuin trendiin ainakin omaa somekuvamaailmaansa miettiessään.

Uutiskirje

Liity 2000 tilaajan sisäpiiriin tilaamalla P&k:n uutiskirje.

Saat 18 kertaa vuodessa maistiaisia uusimmasta P&k-lehdestä.

Ajankohtaista

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä artikkelit

Lisää artikkeleita
erwinia-amylovora-16-annika-hollsten

Tarkkaile ja ilmoita tulipoltteen oireet

Tulipolte on Rosaceae-heimon kasvien tuhoisa bakteeritauti. Se on karanteenituhooja, jota ei saa päästää leviämään kasvintuotantoon tai ympäristöön. Taudin ehkäisemiseksi on tärkeää toimia nopeasti. Ruokaviraston tulipolte-ennusteen mukaan nyt on oikea aika tarkkailla tulipoltteen oireita lähes koko maassa.

nayttokuva-2026-07-30-kello-15-56-45

Suunnittele Lepaa-näyttelykäyntisi oppaan avulla jo nyt!

Puutarhan ammatilaisten vuoden huipputapahtuma on 13.–15. elokuuta Lepaalla. Suunnittele käyntisi jo etukäteen näyttelyoppaan avulla, sillä nähtävää on paljon!

img_0378

Erikoisviljelyä Harjavallassa

Kankaan tilalla tuotetaan monenlaisia kaaleja ja salaatteja sekä myös muita vihanneksia. Varhais- ja tärkkelysperuna sekä tattari ja gluteeniton kaura täydentävät erikoiskasvivalikoimaa.

screenshot-60

Tätä mieltä: Liika sääntely syö kasvun edellytyksiä

Tätä mieltä -palsta Puutarha&kauppa-lehden takasivulla antaa tilan ammattilaisten omalle äänelle. Ota yhteyttä toimitukseen, kun haluat muidenkin tietävän näkemyksesi mieltäsi liikuttavasta aiheesta.