Tallbackan uusi sukupolvi
Länsi-Uudellamaalla Raaseporin Bromarvissa Tallbackan Puutarhan tulevaisuus on nyt turvattu. Sukupolvenvaihdos on tehty ja asiakkaat saavat jatkossakin sitä, mitä he toivovat.
Runa-Linn Silander ja John Silander tomaattihuoneessa. John haaveilee hakelämpökeskuksesta, joka vapauttaisi viljelyn öljyn käytöstä.
Teksti ja kuva: Milla Tolonen
Kun joitakin vuosia siten aloimme puhua puutarhan tulevaisuudesta, isän ja äidin toive oli, että tila pysyisi perheen hallussa, kertoo Runa-Linn Silander.
Hän on Tallbackan puutarhan perustaneiden Göran ja Katarina Karlssonin tytär.
Runa-Linn ja hänen miehensä John Silander osallistuivat Karlssonien kanssa Västankvarnissa järjestettyyn sukupolvenvaihdospäivään 2015.
– Sen jälkeen päätimme aloittaa sukupolvenvaihdosprosessin. Vanhempani saivat luopumistukea, kun he luopuivat tilasta ennen eläkeikää.
Muilla sisaruksilla ei ollut halua jatkaa tilalla, vaikka nuorin veli oli kouluttautunut puutarhuriksikin.
– Asiaa Johnin kanssa aikamme pohdittuamme päätimme ottaa tilan haltuumme. Täällä oli kaikki valmiina ja tiesin, että tämä toimii taloudellisesti. Mutta yksin en olisi jatkanut, tämä on meidän yhteinen päätöksemme, sanoo Runa-Linn Silander.
Iso suunnanmuutos
Päätöksenteon aikoihin Runa-Linn Silander oli valmis sosionomi ja opiskeli markkinointia ja taloutta Åbo Akademissa. John Silander oli lopputyötä vaille valmis merikapteenikokelas, ja he olivat jo ehtineet ajatella aivan toisenlaista elämää itselleen.
Kolme vuotta sitten tehdyn sukupolvenvaihdospäätöksen jälkeen alkoi elämän uudelleenjärjestely.
– Byrokratiaa oli paljon, ja alussa oli vaikea tietää, mitä pitäisi tehdä ja missä järjestyksessä, muistelee Runa-Linn Silander.
Nuoren viljelijän starttirahan saaminen edellytti sopivaa koulutusta, joten Silanderit osallistuivat lukuvuoden mittaiseen Lant 20 -maatalouden peruskoulutukseen Axxell Kemiönsaarella.
– Harmi, että juuri sinä vuonna ei alkanut puutarhatuotantoon suuntautuvaa peruskoulutusta. Mutta toki tämä koulutus antoi hyvät edellytykset maaseutuyrittäjyyteen, pariskunta kertoo.
Silanderit tekivät lopputyönään liiketoimintasuunnitelman Tallbackan puutarhalle, mikä helpotti sukupolvenvaihdosprosessia huomattavasti.
Sen lisäksi tarvittiin taloussuunnitelma sekä paljon yhteistyötä ja papereita verotoimiston ja pankin kanssa.
Runa-Linnillä on kolme sisarusta. Heidän tuli olla mukana sukupolvenvaihdoksen neuvotteluissa. Jokaiselle järjestettiin oma osuus vanhempien omaisuudesta.
Kuunnellen eteenpäin
Sukupolvenvaihdoksessa on mukana paljon tunteita, kun lapsuuden tutusta ympäristöstä tulee työpaikka.
– Tilanne on uusi meille kaikille. Vanhempani ovat rakentaneet tämän paikan. Teemme muutoksia heitä kuunnellen, sillä he tietävät, miten tätä yritystä pyöritetään.
Göran Karlsson hoiti vuosikymmenet itse puutarhan kirjanpidon. Silanderit ovat palkanneet ulkopuolisen kirjanpitäjän.
– Toimitan tositteet neljännesvuosittain, mikä on todella helppoa kuukausittaiseen rytmiin verrattuna, Runa-Linn Silander kertoo.
Pikkulapsiperheen elämä etenee varovasti.
– Mielestäni on hyvä kehittää tilaa vähitellen. Meillä on hyvät asiakkaat. Kuuntelemme heidän toiveitaan ja poimimme ideoita ympäröivästä maailmasta tarjotaksemme jatkuvasti jotain uutta, John Silander sanoo.
Tallbackassa kokeillaan vuosittain uusia tomaattilajikkeita, mutta perusvalikoima vastaa tämän päivän asiakkaiden toiveita: suurin osa on pikkutomaatteja. Uusimpia tulokkaita ovat snack-kurkut ja padron-paprikat. Kokeilussa on myös wasabia.
Puutarha on työpaikka
Silanderit asuvat Bromarvin kylällä, mutta Karlssonit asuvat omassa kodissaan tilalla, jossa he ovat asuneet vuodesta 1986. He auttavat puutarhan tietyissä töissä ja lastenhoidossa.
– Tietoa viljelystä siirtyy meille vähitellen. Vaikka olen ollut mukana kaikessa lapsesta asti, on eri asia ottaa vastuu yrittäjänä, Runa-Linn Silander pohtii.
John Silanderille uuden opettelu on helppoa.
– Minun ei tarvitse kirjoittaa mitään muistiin. Kun olen tehnyt työn kerran, osaan sen.
Kun Silanderit muuttivat Turusta Bromarviin 2015, John oli tilalla töissä jo samana kesänä, kuten oli ollut myös opiskeluvuosina.
– Saimme ensimmäisen lapsemme 2017 tammikuussa, joten viime vuonna en paljon osallistunut viljelyyn. Tämä vuosi on ollut ensimmäinen vuoteni tilalla koko sesongin ajan. Ensi vuodesta tulee taas erilainen: toinen lapsemme syntyy tammikuussa, kertoo Runa-Linn Silander.
– Turvaamme tässä tilan tulevaisuutta: yhdeksän vuoden kuluttua meillä on työvoimaa omasta takaa, John Silander sanoo hymyillen.
Lue myös juttu Tallbackan Puutarhasta, P&k 1/2014.
Tallbackan Puutarha
- Göran ja Katarina Karlsson perustivat puutarhan 1986
- Sukupolvenvaihdos 2017, jatkajina Karlssonien tytär Runa-Linn Silander ja John Silander
- Peltoa 7,25 ha, vain osa vihanneksilla, loput vuokralla
- Kolme kasvihuonetta, 1 600 m2
- Tomaatilla 900 m2, liikevaihdosta 80 % tomaatista
- Kasvihuoneessa kurkkua, snack-kurkkua, paprikaa, padron-paprikaa, chiliä, salaattia, yrttejä, kesäkukkia ja wasabi-kokeilu
- Avomaalla sipulia, kesäkurpitsaa, mansikoita, maissia, papuja, astereita
- Viljely kasvihuoneessa maapedeissä, lannoitteena hevosenlanta ja kastelulannoitteet
- Biologinen kasvinsuojelu
- Tuotteiden myynti tilalta, myyntipöydältä tien varrella, kolme Reko-pistettä ja suoramyynti kolmeen ravintolaan