Suomen ainutlaatuiset humalat

Teksti: Elina Vuori ja AnnaMarja Vilander Kuva: Elina Vuori

Pienpanimoita on perustettu vauhdilla 2010-luvulta lähtien, mikä on vaikuttanut siihen, että kotimainen humala kiinnostaa niin oluen panijoita kuin viljelijöitäkin. Luonnonvarakeskus Luke on kartoittanut Suomen olosuhteisiin sopeutuneita humalia peltoviljelyyn.

– Uranuurtajaksi voitaneen kutsua hiljattain edesmennyttä agronomi Olavi Saunajokea, joka selvitti vuosina 2002–2006 luomuhumalan viljelymahdollisuuksia Satakunnassa, totesi tutkija Merja Hartikainen Luonnonvarakeskus Lukesta.

Vuosina 2017–2018 Luke etsi Suomesta löytyviä, käpyjä tuottavia humalia, jotta löydettäisiin oluen panoon sopivimmat ja geneettisesti ainutlaatuiset kannat. Tuhat tutkittua suomalaista humalaa ovat osoittautuneet geneettisesti erilaiseksi kuin saatavilla olevat jalostetut lajikkeet.

Suomen lyhyt kasvukausi ja kesän pitkän päivän olosuhteet eivät sovi ulkomaisille humalalajikkeille, jotka useimmiten aloittavat kukintansa vasta elo–syyskuussa. Tällöin satoa ei ennätä muodostua.

Laatu esiin hiertämällä tai uuttamalla

Oluenpanon kannalta tärkeitä kemiallisia ominaisuuksia on tutkittu saaduista käpynäytteistä.

– Suomalaiset humalat on luokiteltu niiden haihtuvien aromiyhdisteiden perusteella neljään eri pääprofiiliryhmään, joista kustakin on valittu humalia jatkotutkimuksiin. Näin valittaviin lajikkeisiin saadaan jatkossa erilaisia aromeja, kertoi tutkija Juha-Matti Pihlava Lukesta.

Laatua voidaan käytännön viljelmällä testata niin sanotulla hierrä ja nuuhki -menetelmällä.

– Hierotaan muutamia käpyjä kämmenten välissä rikki ja nuuhkitaan. Sitä ei kuitenkaan kannata maistaa, Pihlava opasti.

Humalatee kertoo myös laatuominaisuuksista. Koepanolla saadaan lähes lopullinen arvio soveltuvuudesta, ja tietoa siitä käytetäänkö humalaa aromi- vai katkerohumalana.

– Oluen panon kannalta historia on hyvä mittari laatuominaisuuksien arvioinnissa. Jos humalaa on käytetty sahdin valmistuksessa, ja sahti on ollut hyvää, niin käytetään, Pihlava sanoi.

Tukevasti tuettuna koeviljelmällä

Luken Piikkiön toimipaikalla humalaistutuksen tuentaratkaisuksi valittiin pylväiden päälle oleva vaijerituenta.

Tutkija Antti Laine kertoi, että pylväinä käytettiin kahdeksanmetrisiä kestopuupylväitä, joiden latvahalkaisija oli yli 13 senttiä. Sinkitettyjen vaijereiden halkaisija oli kuusi milliä. Haruksille laitettiin kahdeksan millin harjateräksestä ankkurit ja valettiin betoniin.

Juuririkkakasvit torjuttiin, lohko muokattiin ja tasattiin. Paalut pystytettiin etukuormaajalla varustetulla suursäkkinostimella ja ketjulla. Taimien istutuspaikat merkittiin, istutusrivin kohdalle levitettiin hake ja sen päälle asennettiin tippukasteluletku. Käytäville kylvettiin valkoapilaa.

Olennaista humalan sadon onnistumisessa on, että viljellään vain emikasveja. Hedekasveja ei saisi edes kotipuutarhoissa kasvaa lähimaillakaan. Tuulipölytteisenä kasvina siitepöly voi levitä kauas, ja pölyttyminen pilaa humalan aromin.

Kannattavuuslaskelmassa monta arviota

Luken tutkija Heikki Mäkinen muistutti, että humalan viljelyn panoksien käyttöön, koneisiin, työmenekkiin ja satovarmuuteen liittyvää tietoa on Suomesta niukasti.

– Viljelmän perustaminen on iso investointi. Viljely vaatii erikoiskoneita, joiden saatavuutta, soveltuvuutta ja hintaa on vaikea varmistaa, Mäkinen huomautti.

Mäkisen laatiman kannattavuuslaskelman perusidea on ollut, että lasketaan yhden hehtaarin humaliston perustamisen kustannukset, vuotuiset viljelykustannukset ja sadon arvo.

Humalisto ajatellaan Mäkisen mukaan laskelmassa osaksi kasvinviljelytilaa, jolla peruskoneet ja peltoala on jo olemassa.

Laskelmassa tarkastellaan vain humalasta aiheutuvia erilliskustannuksia ja -tuottoja. Siinä määritetään viljelmäinvestoinnin nettonykyarvo kymmenen vuoden aikajänteellä.

– Tämän jakson jälkeen saatavat nettotuotot parantavat kannattavuutta, mutta odotusaika on pitkä ja maailma muuttuu, Mäkinen sanoi.

Esimerkkilaskelmassa ensimmäisenä vuonna perustetaan tukirakenteet ja kasvusto, jota hoidetaan ja leikataan hyvään talvehtimiskuntoon. Satoa ei saada, kuten ei vielä toisenakaan vuonna, jolloin varmistetaan kasvuun lähtö.

Kolmantena vuonna investoidaan erikoiskoneisiin, toteutetaan normaalit viljelytoimet ja satoa saadaan noin 75 prosenttia keskisadosta. Vuosina 4–10 saadaan odotettu sato ja toteutetaan normaalit viljelytoimet.

Mäkinen korosti, että laskelma ei ole riittävän tarkka ja varmennettu, jotta sitä voisi käyttää päätöksenteon pohjana.

– Laskelmakehikko toimii, mutta luvut on sovitettava tilakohtaisesti. Sitä voidaan käyttää jäsentelyn apuvälineenä, mutta ei investointipäätösten perusteena, Mäkinen painotti.

Terveitä taimia vaikka omasta kannasta

Jotta kannattavan humalaviljelyksen voisi aloittaa tarvitaan tietenkin taimia: hyviä, terveitä ja lajikeaitoja. Niitä onkin jo puhdistettuna ja lisäyksessä Lukella parikymmentä toisistaan eroavaa kantaa.

– Tavoitteena on tuoda markkinoille 5–7 parasta kantaa viljely- ja aromikokeiden perusteella. Ne olisi tarkoitus saada varmennettuun taimituotantoon, kertoo tutkija Jaana Laamanen Lukesta.

Ulkomaiset lajikkeet eivät läheskään aina ehdi meillä kukkia ajoissa, sillä moni niistä on lyhyeen päivään reagoivia. Ulkomaisten taimien tuontiin liittyy myös kasvinsuojelullisia riskejä.

Humalalla esiintyy runsaasti tauteja ja tuholaisia. Kasvullisesti lisättävänä viruksista ja viroideista voi tulla ongelma. Kosteissa oloissa lehtihome ja härmä vaivaavat kasvustoa. Myös lakastumistautia esiintyy. Kirvat ja punkit ovat merkittävimpiä tuholaisia.

– Tarvitsemme vielä uusia viljelykoehankkeita ja yksityisrahoitusta, jotta saamme sopivat kannat valittua, toivoi Laamanen.

Luke on lanseerannut nyt palvelun, josta voi tilata omalle humalakasvilleen geneettisen ainutlaatuisuustutkimuksen ja kemiallisten ominaisuuksien analyysin.

– Humalapalveluiden kautta on myös mahdollista tuottaa asiakkaiden omista humalakannoista kasvintuhoojista puhdistettuja taimia, Laamanen mainostaa.

Koko kasvi hyödynnettävissä

Humala tuottaa kesän aikana suuren määrän biomassaa, josta ”kävyt” muodostavat vain pienen osan. Siksi on tutkittu myös kasvin muiden osien hyödyntämistä.

– Lehdissä on runsaasti bioaktiivisia aineita, joita voidaan hyödyntää sekä viruksia ett bakteereja vastaan. Varsien kuitujen ominaisuudet vastaavat lähes hamppua, kertoo johtava tutkija Pekka Saranpää Lukesta.

Humalan kuidut ovat kuitenkin keskenään hyvin eri pituisia, puolesta millimetristä jopa yli seitsemään. Verranteeksi havusellun kuitupituudet ovat yleensä 1–4 milliä. Näin humalan kuidut sopisivat hyvin esimerkiksi pakkausmateriaalin valmistamiseen, vaikka olutsalkkuihin.

Tutkija Jonne Hirvonen VTT:ltä on tutkinut humalan varsien hyödyntämistä myös nanoselluloosana, biokomposiittina ja biohiilenä.

– Materiaali sopii myös teknisiin tekstiileihin ja esimerkiksi naruihin, Hirvonen mainitsee.

Satoa saatiin kasvihuoneestakin

Humalaa on koeviljelty myös kasvihuoneessa. Parkinniemen Puutarhalla Kajaanissa on menossa sukupolven vaihdos ja kenties myös viljelysuunnan vaihdos.

– Viime elokuussa tomaattihuoneen reunalle istutettiin sata tainta turvesäkkeihin ja tomaatin kasvuoloihin, kertoo Emma-Ilona Tervonen Parkinniemen Puutarhalta.

Taimista 80 oli Lopen kantaa, loput puoliksi Someron ja Ruotsinpyhtään kantaa. Pistokastaimet oli istutettu kivivillakuutioon.

– Kaikki leikattiin juurtumisen jälkeen alas, mutta kaikki eivät kuitenkaan lähteneet sen jälkeen niin hyvin kasvuun, että olisimme saaneet kaksi versoa kustakin.

Kun kasvu pääsi vauhtiin, versot kasvoivat jopa 40 senttiä päivässä. Tukilankoja laskettiin alas kasvun myötä pari kertaa viikossa ja alimmaisia lehtiä sekä juuriversoja poistettiin harmaahomeen pelossa.

– Osasta ei poistettu lehtiä, mutta hometta ei silti esiintynyt. Osa Lopen versoista latvottiin, mutta sillä ei näyttänyt olevan vaikutusta sadonmuodostukseen, Tervonen kertoo.

Satoa alkoi tulla 9–10 viikon jälkeen ja sitä tuli nelisen viikkoa. Sen jälkeen tuleentuminen kesti nelisen viikkoa. Varret venyivät 7–11 metrisiksi.

– Sato korjattiin 14. kasvuviikolla käsin, vaikka osa kävyistä vaikutti vielä vähän raaoilta.

Tervosen mukaan helpoin kerättävä oli Somero, sillä sen kävyt olivat kookkaita ja sivuversot olivat kompakteja. Ruotsinpyhtää oli täysin päinvastainen ja Loppi näiden väliltä.

– Satoa tuli yhteensä noin 1,3 kiloa ja ne laitettiin joulun jälkeen pantuun olueen.

Myös kaivoksessa kasvatus onnistui

– Kaiken kaikkiaan olimme tyytyväisiä, että satoa muodostui talvikaudenkin oloissa. Tauteja tai tuholaisia ei havaittu, Emma-Ilona Tervonen kertoo.

Sadonkorjuun aikaan humala teki vahvoja juuriversoja, jotka leikattiin silloin alas. Sen jälkeen kasvua ei kuitenkaan tullut kuin vähän.

– Epäilen, että päivä oli liian pitkä niille tomaatin valo-oloissa, Tervonen pohtii.

Juurakot siirrettiin siitä kylmävarastoon odottamaan pääsyä peltoviljelyyn keväällä.

Humalaa on viljelty myös kaivoksessa tasaisissa oloissa.

– Siellä humalat tuottivat vielä toisen sadon sadonkorjuun jälkeisen alasleikkauksen jälkeen, kertoo Humalaoppaan kirjoittanut Veli-Matti Mathlin.

 

Kirjoitus perustuu Pyhäjärvi-Instituutin ja Luken järjestämään Humalan viljely kehittyy – missä nyt mennään -webinaarin maaliskuussa. 

Humalahankkeita:

• HopDive 2011–2012, MTT
• Humalan tuotanto- ja käyttö 2016–2017 Kansallisten humalageenivarojen säilytys ja hyödyntäminen, Luke
• Finn Hops 2017–2019 Finnish hops to the world, LukeLEADS
• AromiHumala 2017–2018 Puutarhan vanhat aromihumalat panimoiden käyttöön, Luke
• Polar Hops 2018–2021 Suomalaista pohjoista humalaa markkinoille, Luke
• Hopsista 2020 Hops derived products from farming and brewing industry side streams, VTT, Luke
• HioUp 2020–2022 Suomalaisen humalan tuotannon käynnistäminen, Luke