Viheralueiden ja johtamisen konkari

Aki Mäkirinta tuntee vihreät kaupunkiympäristöt.

Teksti ja kuva: Milla Tolonen

Puutarha-ala ei ollut nuoren Aki Mäkirinnan unelma. Armeijan jälkeen hän haaveili historian opiskelusta yliopistossa. Samaan aikaan piti tienata rahaa. Nousukaudella Tampereen kaupungin puistoihin oli helppo päästä kesätöihin: se ei nuoria todellakaan kiinnostanut.

Historian pääsykokeet menivät huonosti, mutta kaupungilta tarjottiin reippaalle nuorelle miehelle vakituista työtä. Mäkirinta päätti pysyä töissä ja hakea opiskelemaan uudestaan seuraavana keväänä. Hän varmisteli opiskelupaikkaa myös Lepaan puutarhurikoulusta, jotta ei jäisi kokonaan ilman koulutusta. Historia ei tärpännyt vieläkään, mutta puutarhurinopinnot alkoivat syksyllä 1989.

Puutarha-alalle antauduttuaan Mäkirinta on kouluttautunut määrätietoisesti: puutarhuri, hortonomi, hortonomi AMK. Nyt on työn alla ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Mäkirinta valmistuu YAMK insinööriksi ensi keväänä. Lopputyön aihe on kaupunkitulvat.

– Hulevedet ovat ongelma, joka on syntynyt kaupungistumisen myötä: kun kovaa pintaa on paljon, ei luonnollisia imeytymispaikkoja vedelle ole. Siksi ne täytyy erikseen suunnitella. Tulen luultavasti työskentelemään aiheen parissa nykyistäkin enemmän.

Nykyinen työpaikka on Espoon kaupunkitekniikan keskuksessa.

– Teen työkseni infrastruktuurin varautumis- ja turvallisuussuunnittelua. Tarkempi termi on häiriötilannesuunnittelu, joka voi tarkoittaa esimerkiksi tulviin varautumista.

Turvallisuussuunnitteluun kuuluu, että kaupunkilaiset voisivat kokea ympäristönsä turvalliseksi. Tilastollisesti elämme Suomessa historiamme turvallisinta aikaa. Henkirikoksia tapahtuu vuosi vuodelta vähemmän, ja todennäköisyys tulla raiskatuksi tai ryöstetyksi puistossa on pieni.

Joidenkin kaupunkilaisten mielissä pensas voi olla pelkoa aiheuttava rikollisen mahdollinen lymypaikka. Toisille puisto on valon ja varjojen leikkikenttä, jota on hauska seurata vuodenaikojen vaihtuessa.

– Koska elämme äänekkäiden diktatuurissa ja pelokkaat ovat äänekkäitä, viheralueita joutuu puolustamaan monenlaisin argumentein. Tiettyyn rajaan asti pitää ymmärtää pelkoja, mutta emme voi tehdä puistosta valaistua baanaa, silloinhan se ei enää ole puisto.

Viheralueet ovat tulleet vuosien kuluessa Mäkirinnalle tutuksi. Hän on työskennellyt kolmen kaupungin alueella vaihtelevasti työpäällikkönä, työnsuunnittelijana, kustannuslaskijana ja kunnossapitopäällikkönä. Tampereen ja Espoon lisäksi Mäkirinta työskenteli 15 vuotta Keravalla. Koti on siellä yhä.

– Viihdyn Keravalla. On kivaa, kun en asu enää työpaikalla.

Keravalta käsin hän operoi myös sivutyössään maanpuolustuskoulutusyhdistyksen koulutuspäällikkönä.

– Vapaaehtoistoiminnassa on hyvä fiilis, ihmisten motivaatio on korkealla ja johtaminen on helppoa ja erilaista kuin töissä. Töissä voi sanoa alaiselleen, että ole hyvä ja tee työsi. Vapaaehtoisia johdetaan yksilöä kunnioittaen ja motivaatiotekijöiden tunnistamisella ja sitä kautta oikean palautteen antamisella.

Johtamistaitoja tarvitaan

myös jokavuotisessa Lepaan näyttelyn kasaamisessa. Mäkirinta on ollut mukana Lepaan näyttelyn rakentamisessa vuodesta 1991.

– Lepaan näyttely on vuosittainen projekti, jolloin kaiken pitää onnistua ja olla valmista torstaiaamuksi. Opiskelijoille Lepaan näyttelyn rakentaminen on johtamistaidon laboratorio, joka antaa vastuullisille paljon valmiuksia tuleviin tehtäviin. On hienoa nähdä, miten ihmiset tekevät pitkiä päiviä yhteisten tavoitteiden eteen. Sellaisen tähtihetken näkeminen antaa virtaa työelämään.

Tulevaisuuden urasuunnitelmiin kuuluu työ yksityisellä sektorilla tai valtiolla: uusi näkökulma ja mittakaava kiinnostavat Mäkirintaa.

Sitä ennen on kuitenkin tiedossa opintojen saattaminen loppuun ja kesäloma.

– Pyrin ajoittamaan kesälomani niin, että Lepaan näyttelyviikko on ensimmäinen lomaviikkoni. Sen jälkeen teen mitä mieleen tulee, en koskaan suunnittele vapaa-aikaani ennalta. Käyn mielelläni elokuvissa ja luen historiaa, erityisesti sotahistoria kiinnostaa minua.