Syksy saapuu marjatilalle

Pirttiahon Puutarhalla Muuramessa poimittiin syyskuussa marjoja ja valmistauduttiin jo tulevaan kasvukauteen. Kasvustojen siirtyminen talvilepoon suo Markku Kankaanperällekin hengähdystauon.

Markku Kankaanperä poimi viimeisiä Rumba-lajikkeen mansikoita syyskuussa.

Teksti ja kuvat: AnnaMarja Vilander

Pirttiahon Puutarhalla pensasmustikat ja vanhimmat Polka-lajikkeen mansikkarivistöt ovat värittyneet loistoonsa syyspäiväntasauk­sen aikaan. Kasvutunneleissa kasvustoja ja muoveja korjataan pois. Avomaalla vadelman syysleikkaukset ja lannoitukset on tehty ja mansikan kasvinsuojelutoimet hoidettu.  Viimeisimmät ukrainalaiset kausityöntekijät tekevät lähtöä tilalta. Kasvukausi on ohi tältä vuodelta.

Suunnitelmat selvillä syksyn tullen

– Syyskuun ensimmäisellä viikolla itsepoimijat keräsivät Rumba-lajikkeen mansikoita kasvutunneleissa. Mustaherukkaa poimittiin vielä mehumarjaksi ja avomaan pensasmustikoita korjattiin, kertoo Markku ­Kankaanperä istuessaan satavuotiaan pirtin keinutuolissa.

Siinä istuminen on jäänyt vähiin viime kuukausina, mutta nyt on hetki aikaa.

Hänen mukaansa Rumba-lajikkeelle pitää levittää talviharsot, kunhan ehditään. Keväällä frigo-taimista istutetun Allegro-lajikkeen talvenkestävyydestä hän ei ole vielä varma, joten sitä pitää selvitellä.

Taimet tulevan kevään istutuksiin on jo tilattu ja suunnitelmat ensi vuonna viljeltävistä lajikkeista ovat selkiytyneet. Mansikan taimista osa on kotimaisia varmennettuja käyttötaimia ja osa tuontitaimia.

– Rajoittava tekijä avomaan lohkosuunnittelussa on peltoala. Käytettävissä olevaa peltoa on 13 hehtaaria, josta on hehtaarin verran vuokrattua. Mansikalla viljellään välikasveina hernettä ja saneeraus- ja maisemanhoitokasveja.

Pirttiahon Puutarhan maisemassa näkyvät syksyn värit syyspäiväntasauksen aikaan.

Mansikkakausi on pisin

Mansikkakausi on pisin, sillä kasvutunneleista alettiin marjoja poimia kesäkuun 10. päivän aikoihin. Kulunut satokausi ei Kankaanperän mukaan ollut paras mahdollinen, sillä helle ja sateet koettelivat avomaalla kasvustoja.

–  Alkukaudesta, kun kasvutunneleista jo saadaan mansikkaa, asiakkaat eivät ole vielä kuulolla. Elokuussa ei enää osata ostaa, vaikka marjoja kypsyy hyvin. Olisimme pystyneet myymään pitempään mansikkaa kuin mitä teimme, jos olisi ollut kysyntää.

Ensimmäiset kevytrakenteiset kasvutunnelit Markku Kankaanperä hankki tilalle kymmenkunta vuotta sitten. Tänä syksynä ennen kasvustojen raivausta mansikkaa tuotettiin seitsemässä ja vadelmaa kahdessa kasvutunnelissa.

Mansikalla kasvutunneleissa on Rumban ohella aikaiseen sadontuotantoon Clery-lajiketta.

Vadelmana Pirttiahon kasvutunneleissa viljellään hyvänmakuisia Vajolet- ja Tulameen-lajikkeita.

– Tämän kevään vadelman satotaimissa ei ollut moitittavaa. Toisin oli vuotta ­aiemmin, kun osalle kasvutunnelista tilatut Glen Ample-lajikkeen taimet eivät tuottaneet lainkaan satoa, kertoo Kankaanperä.

Avomaan pensasmustikkaa

Syksyllä 2021 ruukkuihin istutetut pensasmustikan taimet talvetettiin ulkona ruukut kaadettuina. Ne istutettiin kolmeen kasvutunneliin tämän vuoden kesäkuussa.

– Goldtraube ja Bluecrop- lajikkeiden taimiin ei tullut lainkaan kukkia. Syynä oli joko viime syksyn sääolot tai se, että taimet olivat liian nuoria, eikä niihin muodostunut lainkaan kukka-aiheita, Kankaanperä miettii.

Avomaalla istutettiin vuonna 2019 yhteensä 1 200 pensasmustikan tainta North Blue- ja Aino-lajikkeita. Niissä oli tänä kesänä satoa enemmän kuin niitä poimittiin.

Maun mukaan mustaherukoita

Kotimaisten mustaherukka-lajikkeiden ohella viljellään skotlantilaisia Ben-lajikkeita ja kokeilussa on nyt myös uudehko Delikatessnaja-lajike.

Yksi syy useiden mustaherukkalajikkeiden viljelyyn on se, että itsepoimijoiden makumieltymykset vaihtelevat.

– Teemme myös vertailua eri lajikkeiden kesken. Delikatessnaja-lajike on mukana Marjamaat-hankkeen herukkakokeilussa.

Facebook on käytössä kokopäiväisesti

Facebook on markkinointiväline numero yksi.

– Tyttäreni Jenna ehdotti sen käyttöön ottamista muutama vuosi sitten, vaikka itse en ollut kovinkaan innostunut ajatuksesta.  Nyt se on ainoa ilmoituskanavamme.

Sadat asiakkaat ihailevat reilut 190 metriä merenpinnasta kohoavalta Pirttiahon mäel­tä avautuvia näkymiä kesäisin. Marjoista myydään noin puolet suoraan tilalta joko itsepoimien tai valmiiksi poimittuna.

– Puolisoni Susann ja neljä lastamme hoitavat itsepoimintaan ja tilamyyntiin liittyvät työt, Kankaanperä kiittää.

Itsepoiminnan osuus on vähentynyt  viime vuosina aiemmista kesistä. Osin siihen vaikuttaa itsepoimijoiden ikääntyminen.

Vähittäiskauppojen kautta marjoista myydään noin 40 prosenttia. Tämän vuoden mansikka- ja vadelmasadosta päätyi noin kymmenesosa jalostukseen.

–  Muita omia myyntipisteitä kuin tilalla oleva ei ole ollut koskaan, kuittaa Kankaanperä.

Marjat toimitetaan omalla autolla sesonkiaikaan kuutena päivänä vähittäiskaupoille Jyväskylään, Jämsään, Korpilahdelle, Muurameen ja Säynätsaloon. Asiakkaina on sekä S- että K-ryhmän kauppoja, joiden hevitiskille pakatut marjat päätyvät.

Tavoitteena on, että marjat kuljetaan yhdellä ajokerralla. Samaan kuljetukseen poimitaan aamun tunteina hernettä, kun sen kausi on käsillä.

Andrii Sierokurov ja Maryan Kykot käärivät kasvutunneleiden muoveja varastoon.

Tulevaisuuteen avoimin mielin

Marjanviljely Pirttiahon Puutarhalla alkoi Yrjö Kankaanperän yrittäjänä ollessa. Markku Kankaanperä on laajentanut ja monipuolistanut tuotantoa 2010-luvulta lähtien paljon. Kesäisin mukana olevat omat lapset edustavat kolmatta sukupolvea.

– Jokainen tekee omat ratkaisunsa sen suhteen, jatkavatko he joskus viljelyä vai eivät, Markku Kankaanperä sanoo.

Tänä vuonna 60 vuotta täyttänyt Markku Kankaanperä lataa hektisen kasvukauden jälkeen akkujaan seuraavaa kesää varten.

– Kasvutunneleita ei ole lisää tulossa, hän kuittaa tulevaisuuden suunnitelmat.

Pirttiahon Puutarha

  • Muuramessa, Yrjö Kankaanperä perusti 1987
  • Markku Kankaanperä vuodesta 2006
  • Mansikka: avomaalla 4,5 ha, kasvutunneleissa 0,3 ha
  • Lajikkeet: Allegro, Clery, Frida, Polka, Rumba
  • Vadelma: avomaalla 0,5 ha, kasvutunneleissa 0,15 ha
  • Lajikkeet: Ottawa, Muskoka, Stiora, Tulameen, Vajolet
  • Pensasmustikka: avomaalla  0,4 ha, kasvutunneleissa  0,15 ha
  • Lajikkeet: Aino, North Blue, Bluecrop, Goldtraube
  • Mustaherukkaa 0,2 ha Ben Tron, Big Ben, Delikatessnaja, Mikael, Mortti
  • Asiakkaat: tilamyynti 60 %, vähittäiskaupat 40 % ja sopimustuotanto 10 %
  • Kausityöntekijöitä 15–20

Tilaa uutiskirje

Uuutiskirjeessä saat lehden ilmestymispäivänä maistiaisia uusimmasta lehdestä.
P&k uutiskirje ilmestyy 21 kertaa vuodessa.

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojaselosteemme.

Mikäli haluat tilata lehden, voit tilata sen tästä.

Puutarha&kauppa

Puutarha&kauppa kertoo ajankohtaiset uutiset ja kuulumiset koko alalta. Ammattitaitoisen, puutarha-alaan perusteellisesti perehtyneen toimituksen verkostot ulottuvat laajalle ja tuottavat jatkuvasti uutta tietoa lukijoille meiltä ja maailmalta.