Ajankohtaista

milleniaali

Etkö aina ymmärrä työkaveria?

Suuret ikäpolvet, pullamössösukupolvi, milleniaalit – kenestä puhutaan milloinkin ja ennen kaikkea: mitä eri sukupolvista kannattaa tietää, että työyhteisöä rikastuttavat eri ikäiset ihmiset ymmärtäisivät toisiaan?

keltaispulin-e1636111847741

Herkullisia makuja erikoissipuleista

Sipulien suuressa suvussa on runsaasti herkullista syötävää. Erikoissipuleita viljellään sekä kasvihuoneissa että avomaalla.

img_9285

Viherkasvit kiinnostavat

Kuluttajat seuraavat ahkerasti sosiaalista mediaa ja matkustavat, minkä vuoksi viherkasvituottajien ja viherkasvikauppaa tekevien pitää pysyä ajan hermolla. Kiinnostavien lajien lisäksi myös pakkaustapoja mietitään yhä enemmän. 

tiina_nyman_kasvatus

Mansikan mikrotaimia Kaarinasta

Tiina Nyman siirrosti ensimmäiset mansikan mikrotaimet viime syksynä Taimiemo Oy:n laboratoriossa. Toimitukset varmennettuja mansikantaimia tuottaville taimistoille alkavat Kaarinassa sijaitsevasta laboratoriosta maaliskuun alussa.  

dscn2290-jpg

Luomulla satotasojen nosto ja vahva brändi voivat lisätä kysyntää

Kasvihuoneessa tuotettujen luomuvihannesten kysynnän ­kasvua hidastaa erityisesti kalliiksi koettu hinta. Ratkaisuna voisi olla viljelyn tehokkuuden lisääminen, kuluttajahintojen aleneminen sekä vahvempi markkinointi ja brändäys.  

helmi_nettiin

Kukkakauppa Helmi on Vuoden elämys -kukkakauppa 2019

Koeostaja käy vuoden aikana ostoksilla 32 kertaa ja kerää kokemuksia suomalaisista kukkakaupoista P&k Floristiin. Aina löytyy yksi kauppa, jossa käynti on muita suurempi elämys. Viime vuonna tämä koettiin Rovaniemellä.

kentta

Vihreää pintaa

Viheralan ammattilaisen yksi tehtävä on peittää paljas maa jollain paikkaan sopivalla tavalla. Joskus se voi olla kestävä hiekkatekonurmi, joskus samettinen ykkösluokan nurmikko tai sitten kukkiva ja elämää kuhiseva niitty.

img_0856-2

Miten kompensoida hiilipäästöt?

Hiilidioksidipäästöjen hyvittäminen erilaisilla kompensaatiomenetelmillä on tullut ryminällä ilmastonmuutoksesta ­huolestuneiden kuluttajien ja yritysten tietoisuuteen tänä vuonna. Tarjontaa monenlaisista hiilihyvityksistä on jo paljon. Tässä kotimaisista vaihtoehdoista ainakin suuri osa, aakkosjärjestyksessä

2019_akansi_19

P&k 19/2019 sähköiset lehdet

Jo päättyneen postilakon ja muiden Postin jakeluhäiriöiden vuoksi julkaisemme lehtemme numeron 19/2019 digiversion vapaasti luettavaksi kaikille. 

jari

Vuoden asiantuntija 2019 on Jari Poutanen

Puutarha&kauppa-lehden Vuoden asiantuntija -palkinnon sai 2019 Ruokaviraston kasvinterveysyksikön ylitarkastaja Jari Poutanen. Hän on jakanut asiantuntemustaan puutarha-alan ammattilaisille Puutarha&kauppa-lehden välityksellä vuodesta 2008.

img_5037

#minämyös

Aikoinaan Tom Murmann esitteli Hanna Heleniuksen hyväntahtoisesti ja pilke silmäkulmassa kollegoille ”Suomen kauneimpana kurkunviljelijänä”. Hanna vastasi siihen: ”Toivottavasti voit joskus esitellä minut Suomen parhaana kurkunviljelijänä”.

nethietanen_jarkko_2019

Tyrnijalosteiden suosio kasvaa

Heilukankaan Tyrnin tuotteet ovat monelle messu- ja markkinakävijälle tuttuja. Mäntyharjulaisen viljelmän tyrnisato myydään valtaosin jalosteina, joiden suosio on kasvanut vuosittain.  

1101112131419