Kukkia perinteiseltä puutarhalta

Vesterby Handelsträdgård on perustettu 1898 ja lienee vanhin yhtäjaksoisesti toiminnassa ollut kauppapuutarhamme. Björn Liljegren ja Elisabeth Sevon ostivat puutarhan 1997 ja pitävät aikuisiällä tehtyä ammatinvaihtoa onnistuneena.

liljegren sevon500px

Elisabeth Sevon ja Björn Liljegren kasvattavat muhkeita pelargoneja ja muita kesäkukkia Länsi-Uudenmaan kesäasukkaille.

Teksti ja kuvat: Milla Tolonen

Olen tyytyväinen, että aloin kukkaviljelijäksi. Asuimme tuolloin Ruotsissa ja olin töissä elektroniikkainsinöörinä Ericssonilla. Jo silloin organisaatiomuutokset, tekniikan nopea kehittyminen ja ihmisten väliset ristiriidat töissä stressasivat minua. Aloitin työt puutarhan uudistamiseksi 1998. Kuljin viisi vuotta Ruotsin ja Suomen välillä kahden viikon välein, kertoo Björn Liljegren uranvaihdoksestaan 23 vuotta sitten.

Kaupat Vesterby Handelsträdgårdista tehtiin loppuvuodesta 1997. Tuoreet yrittäjät hyppäsivät suoraan joulusesonkiin.

– Teimme joulukoreja sarjatyönä. Silloin puutarhalla kasvatettiin joulukukkia, mutta me jätimme ne myöhemmin pois kannattamattomina, Liljegren muistelee.

Uuden ammatin opiskelua

Tammisaaresta kotoisin oleva ­Elisabeth ­Sevon, Björn Liljegrenin vaimo, otti vastuulleen kukkien viljelyn. Myös Sevon oli elektroniikkainsinööri, joka työskenteli mikrohybriditekniikan tuotekehityksen parissa Ericssonilla. Puutarhan omistajana hän opetteli kesäkukkien kasvatuksen alusta edellisen omistajan aikana puutarhalla työskennelleen työntekijän kanssa kulkien ja muistiinpanoja tehden.

– Minä käytin aikaani uusien huoneiden rakentamiseen ja automatisointiin vuosituhannen vaihteen jälkeen, ja tein lähes kaiken itse, Björn Liljegren kertoo.

Pariskunta opiskeli myös puutarhureiksi 2003–2005 Espoon Överbyssä voidakseen hakea EU-investointitukea kasvihuoneiden nykyaikaistamiseen.

– Koulutukseen kuului muutakin kuin viljelyä, ja aloimme tehdä myös puutarhakonsultointia ja istutuksia. Meillä on yhä myynnissä puita, pensaita ja perennoja, mutta niiden osuus on kutistunut neljäsosaan aiemmasta, Liljegren kertoo.

marbacka

Nyt ensimmäisen kasvihuoneen paikalla on ’Mårbacka’ -pelargonien emojen kasvatushuone. Kattokulma on muuttunut sitten 1950-luvun.

vanha kuva

Vanha valokuva puutarhan ensimmäisestä kasvihuoneesta kukkaviljelyyn siirtymisen jälkeen 1980-luvulla.

Pelargonit tärkein kesäkukka

Nykyään kausi alkaa orvokkien kylvöllä helmikuun alussa. Iso osa kukista kylvetään itse.

Pelargonit ovat puutarhan suosituin tuote, ja ne tulevat pikkutaimina – paitsi ruotsalaisten ikisuosikki ’Mårbacka’-pelargoni, joka on omaa kantaa. Emot kasvavat erillään myyntitaimista, ja niistä otetaan pistokkaat syksyllä. ’Mårbacka’-pelargonista saa kaksinkertaisen hinnan tavallisiin pelargoneihin verrattuna, jotka maksavat viisi euroa.

Puutarhan suurin asiakasryhmä ovat seudun kesäasukkaat, joista monet ovat ruotsinkielisiä. Suomenruotsalaiset asiakkaat seuraavat usein ruotsalaismedioita, joten kukkatrendit kannattaa poimia suoraan naapurimaasta.

Kesäkukkien valinta on Elisabeth Sevonin käsissä. Vuosien kokemus on opettanut valitsemaan oikeat lajit. Ruotsin Vuoden Pelargoni otetaan aina viljelyohjelmaan. Tänä vuonna se on ’Tango Deep Rose With Eye’.

– Noin 90 prosenttia kukista on samoja kuin viime vuonna, joten valikoima muuttuu pikkuhiljaa, kertoo Elisabeth Sevon.

– Pelargonit ovat tärkein tuotteemme. Ne myydään 13 sentin ruukuissa. Sellaisia ei Tokmannilta saa, Björn Liljegren painottaa.

Kaikki kasvit myydään suoraan puutarhalta. Jonkin verran kesäkukkaistutuksia tehdään myös kurssikeskuksiin, hoitolaitoksiin, ravintoloille ja yksityisille asiakkaille, jotka tarvitsevat istutuspalvelun.

kryddor

Kryddhuset, maustehuone, toimii myös taimien talvetushuoneena. Valkoisessa amppelissa kasvaa ’Tumbling Tom’ -amppelitomaatti. Sellainen teki viime vuonna asiakkaan mukaan 600 tomaattia.

Tuotantoa supistettu tälle vuodelle

Myyntikausi jatkuu niin kauan kuin kasveja riittää. Moni kesäasukas hakee täydennystä istutuksiin heinä–elokuussakin.

– Olemme käytännössä aina kasvihuoneella, joten sisään sopii tulla, jos ovi on auki.

Tämä kevät on ollut yrittäjille hyvä.

– Olemme myyneet enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan. Lämmin talvi vähensi myös huomattavasti lämmityskustannuksia, joten tänä vuonna kannattavuus voi olla parempi, vaikka kasveja on vähemmän, Björn Liljegren laskee.

Vanhin huone, joka on rakennettu 1970-luvulla, on jätetty pois käytöstä tänä vuonna. Näin viljelyala laski 1 600:sta tuhanteen neliöön.

– Pienensimme viljelyalaa jaksaaksemme tehdä työt kahdestaan.

Tänä vuonna puutarhalle on palkattu vain kaksi kesätyöntekijää. Parhaimmillaan puutarhalla oli viisikin työntekijää.

Puutarhuripariskunta aikoo jatkaa työtään niin kauan kuin voimia riittää.

– Vaikeinta viljelyssä on myyvien lajien valinta ja viljelytoimien oikea ajoitus. Muuten kukkien kasvattaminen ei ole mitään rakettitiedettä, kukathan haluavat kasvaa, sanoo Björn Liljegren hymyillen.

 

Julkaistu Puutarha&kauppa-lehdessä 3.7.2020

 

fasad

 

Vesterby Handelsträdgård ay

 

  • Perustettu 1898
  • Sijaitsee Tammisaaren Vesterbyssä
  • Omistajat vuodesta 1997 alkaen Björn Liljegren ja Elisabeth Sevon
  • Kesäkukkia, yrttejä, vihannesten taimia ja taimimyynti
  • Kasvihuoneala 1 000 m2
  • 25 000 kesäkukkaa vuodessa
  • Puupellettilämmitys

Lavaviljelystä kesäkukkiin 122 vuodessa

Vesterby Handelsträdgård on perustettu 1898. Sen perusti alueen silloinen omistaja, kreivi Mauritz Hisinger. Hänen tavoitteenaan oli tehdä Vesterbystä esimerkillinen mallitila. Vihanneksia kasvatettiin lavoissa, joissa oli lasi-ikkunat. Puutarhan inventaarioluettelossa vuodelta 1899 mainitaan muun muassa 70 hyötöpenkin ikkunaa. Lapioiden, ­haravien, narukerien ja puutarhasaksien lisäksi mainitaan myös parsaveitsi. Kasviksille oli hyvät markkinat Tammisaaren kaupungissa, jonne on 2,5  kilometrin matka Vesterbystä.

Mauritz Hisinger myi omistamansa kiinteistöt Tammisaaren kaupungille 1900. Hisinger oli kuitenkin vuokrannut Vesterbyn tilan jo 1899 puutarhuri A. Danielssonille, ja ­Danielssonin suku harjoitti kauppapuutarhatoimintaa tilalla kolmen sukupolven ajan. Toisen polven kauppapuutarhuriperheen monilapsisen sisarusparven vanhin poika, Knut Danielsson, jatkoi kauppapuutarhurina aina vuoteen 1997.

Ensimmäinen kasvihuone kurkkujen kasvatukseen rakennettiin 1950-luvulla. Sitä lämmitettiin koksilla. Huoneessa oli jyrkkä kattokulma nykyaikaisiin huoneisiin verrattuna. Kurkut laitettiin kasvamaan huoneen toiseen reunaan, josta ne ohjattiin katon kautta toiselle puolelle. Avomaalla kasvatettiin ainakin kaalia ja purjoa, kasvihuoneissa kurkkua ja tomaattia vuoteen 1987, jolloin vihannesten viljely lopetettiin kannattamattomana. Vihanneksia oli siihen asti myyty tukkuun Helsinkiin sekä Tammisaaren torilla.

Knut Danielsson kasvatti puutarhalla kukkia vuoteen 1997, jolloin Björn Liljegren ja ­Elisabeth Sevon ostivat puutarhan. Ensimmäinen kurkkuhuone oli silloin vielä paikallaan. Yhä puutarhalle tulee asiakkaita, jotka muistelevat Knut ”Kokko” Danielssonin tomaattien hyvää makua. Lajikkeena oli tuolloin Tanskan vienti, jota asiakkaat saavat nyt ostaa taimina omaan puutarhaansa kasvamaan.

Nykyiset kasvihuoneet on rakennettu vuosina 2003–2015. Samalla automatisoitiin tuuletus ja kastelu. Puupellettilämmitykseen siirryttiin 2008, öljy on yhä varalla. Tuotannossa on nyt kesäkukkia ja pieni määrä tomaatin ja yrttien taimia. Vesterbyn kartanon ja kauppapuutarhan välistä kulkee vilkkaasti liikennöity tie 51 Hangosta Helsinkiin.

Tilaa uutiskirje

Uuutiskirjeessä saat lehden ilmestymispäivänä maistiaisia uusimmasta lehdestä.
P&k uutiskirje ilmestyy 21 kertaa vuodessa.

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojaselosteemme.

Mikäli haluat tilata lehden, voit tilata sen tästä.

Puutarha&kauppa

Puutarha&kauppa kertoo ajankohtaiset uutiset ja kuulumiset koko alalta. Ammattitaitoisen, puutarha-alaan perusteellisesti perehtyneen toimituksen verkostot ulottuvat laajalle ja tuottavat jatkuvasti uutta tietoa lukijoille meiltä ja maailmalta.