Nenosen mansikkatilan juhlavuosi

Nenosen mansikkatilalla Suonenjoella valmistaudutaan kesän kiireisiin positiivisin mielin. Jotta avomaan tuotantoon keskittynyt tila palvelee asiakkaitaan mahdollisimman hyvin, ensimmäiset marjat poimitaan kasvihuoneesta juhannukseksi.

viljelijat nenonen

Alexandra Bogolyubova ja Juha Nenonen viljelevät yhdessä kasvihuoneessa mansikkaa varmistaakseen, että asiakkaille on sitä tarjolla juhannukseksi.

Teksti ja kuvat: AnnaMarja Vilander

Alexandra Bogolyubovalla ja Juha Nenosella on syytä hymyyn kevään haasteista huolimatta. Helmikuussa heidät palkittiin Pohjois-Savon vuoden 2020 marjanviljelijöinä.

–Juhalla tulee täyteen kolmekymmentä vuotta mansikanviljelyä tilalla, jonka hänen vanhempansa ostivat vuonna 1972, kertoo Bogolyubova, joka on ollut 15 vuotta mukana yrittäjänä.

– Viljelijällä on aina keväisin paineita ennen kuin sato valmistuu. Vaikka kasvustot näyttäisivät huonoiltakin talven jälkeen, usein ne kuitenkin toipuvat ja satoa saadaan, sanoo Bogolyubova positiivisesti.

Mansikkaan keskitytään

Nenosen mansikkatilalla tuotetaan vain ja ainoastaan mansikkaa. Se on Juha Nenosen mukaan tietoinen valinta kuten sekin, että keskitytään avomaan viljelyyn.

– Muutama vuosi sitten kukkia tuottaneella yrittäjällä vapautui kasvihuone ja hän kysyi ostaisimmeko sen. Näin teimme, ja nyt saamme sieltä ensimmäiset mansikat juhannukseksi omaan tilamyymälään, kertoo Nenonen.

– Koska myymme vain omia marjoja, nyt pystymme palvelemaan asiakkaita ennen kuin avomaan satoa alkaa kypsyä, hän jatkaa.

Alexandra Bogolyubova kertoo, että kasvihuoneessa viljeltävän Rumba-lajikkeen taimet istutettiin huhtikuun 15. päivä. Lämpötilan säätelyyn käytettiin kasvihuoneessa harsoa, joka suojaa kasvustoa myös yöpakkasilta.

–  Ensimmäisiä marjoja päästäneen poimimaan kesäkuun puolivälissä, Nenonen ennakoi.

neuvontaa nenonen

Heikki Inkeroinen, Juha Nenonen ja Alexandra Bogolyubova toteavat Malwina-kasvuston olevan hyvässä kasvukunnossa talven jälkeen.

 

Avomaan satoa heinäkuussa

Avomaan satokausi näyttää toukokuun lopulla olevan parisen viikkoa tavanomaisesta myöhässä. Näin arvioi myös tilalla neuvontakäynnillä juuri ollut puutarha-asiantuntija Heikki Inkeroinen.

– Pari viikkoa sitten kasvuunlähtö näytti hyvältä, mutta nyt talvituhojen vaikutus näkyy, hän sanoo.

Juha Nenonen kertoo, että tarkasteltavana olevan neljä vuotta vanhan ’Malwina’- kasvuston päältä otettiin harsot pois helatorstain jälkeisenä perjantaina.

– Kukkia on odotettavissa kesäkuun puolivälissä. Kasvusto kaipaa vettä, joten sade olisi toivottavaa, toteaa Inkeroinen.

Viljelmällä lähes 95 prosenttia kasvustoista on tihkukastelussa, ja vesi saadaan peltoihin rajoittuvasta Koskelon vesistöön kuuluvasta joesta.

Juha Nenosen mukaan muut lajikkeet ovat kärsineet talvesta rajummin kuin Malwina

– Lumettomuus, pakkasettomuus tai jopa 20 asteen pakkanen keväällä tuhosivat kasvustoja. Edes kaksinkertainen harso ei ole suojannut kaikkialla kasvustoja, hän harmittelee.

Aikaisten lajikkeiden, kuten Honeoyen satokauden Nenonen ennakoi alkavan heinäkuun alussa. Päälajikkeena on Rumba, jonka satoa päästäneen korjaamaan heinäkuun toisella viikolla.

Myöhäisimmästä Malwina-lajikkeesta saadaan satoa usein syyskuun alkuun saakka.

Yhden rivin kasvustot

Kaikki taimet istutetaan yhteen riviin ja käsin.

– Yhden rivin kasvusto on helppo hoitaa, se tuulettuu hyvin ja siitä on nopeaa ja vaivatonta poimia marjat, Nenonen tiivistää.

Tänä kesänä satoa tuottavaa pinta-alaa on 12 hehtaaria, josta osa on omaa ja osa vuokramaata. Viljelykierrossa on välikasveina nyt viljan sekaan kylvettävä nurmiseos. Naapuri korjaa kolmivuotisen nurmikasvuston.

Juha Nenosen mukaan nurmella on ollut selkeästi maata parantava vaikutus verrattuna aiempaan, kun kierrossa oli vain viljaa.

istutus nenonen

Tatjana Lebedeva käyttää istutushaarukkaa Rumba-lajikkeen AA+ -taimien istuttamisessa.

Työntekijät tiedossa

Toukokuun viimeisellä viikolla alkaneeseen istutukseen on saatu työntekijät sekä Venäjältä, Ukrainasta että Suomessa asuvista ukrainalaisista.

– Poimintakaudeksi on Ukrainasta tulossa työntekijöitä, kunhan Migri ennättää käsitellä kausityötodistukset. Venäläisillä työntekijöillä on työviisumit valmiina, ja nyt vain odotetaan, avautuuko raja kesäkuun 15. päivänä, Bogolyubova kertoo.

Kotimaasta on saatu vajaat 30 työnhakemusta, joiden läpikäyntiin hän kiirehtii heti haastattelun jälkeen.

Jatkojalosteita juhlaan ja arkeen

Juhannusviikolla avattava tilamyymälä palvelee asiakkaita elokuun puoliväliin saakka joka päivä 9–18. Päävastuu siitä, samoin kuin siellä myytävistä jatkojalosteista on Bogolyubovalla.

Jatkojalosteisiin liittyy vuoden kolmas juhlanaihe; mansikkakuohujuoman valinta vuoden 2019 juhlajuomaksi.

– Se oli yllätys, kun siitä tammikuussa Love me do- häämessujen jälkeen meillä kerrottiin. Asiakkaat olivat ilmoittaneet mansikkakuohun kilpailuun, ja meidän alkoholiton kuohujuomamme voitti äänestyksen, pariskunta kertoo.

Aihetta juhlaan Nenosen mansikkatilalla siis on. Työt kuitenkin kutsuvat; Bogolyubovalla työntekijöiden valintaan, ja Nenosella mansikkakuohujuoman pakkaamiseen.

– Lähden viemään niitä Kuopioon. Asiakas avaa uuden myymälän kesäkuun 1. päivänä, ja tarjoaa kuohujuomaamme siellä, iloitsee Nenonen.

 

Julkaistu Puutarha&kauppa-lehdessä 12.6.2020

peltokuva nenonen

Nenosen Mansikkatila

  • Aino ja Rainer Nenonen aloittivat mansikan viljelyn Kärkkäälässä
  • Vuodesta 1972 viljelyä nykyisellä tilalla
  • Juha Nenonen vuodesta 1990
  • Kasvihuone pinta-ala 200 m2, lajikkeena Rumba
  • Avomaalla 12 hehtaaria
  • Lajikkeet: Rumba, Honeoye, Sonata, Malwina, Polka, Allegro  ja Malling Centenery
  • Välikasveina vilja ja nurmiseos
  • Asiakkaina vähittäiskaupat, tilamyymälä ja Pakkasmarja Oy
  • Jatkojalosteet: mansikkakuohu, mansikkalimonadi, kylmäpuristettu mansikkamehu, glögi ja mansikkakastike
  • Yrittäjäpari ja 55–60 kausityöntekijää

Tilaa uutiskirje

Uuutiskirjeessä saat lehden ilmestymispäivänä maistiaisia uusimmasta lehdestä.
P&k uutiskirje ilmestyy 21 kertaa vuodessa.

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojaselosteemme.

Mikäli haluat tilata lehden, voit tilata sen tästä.

Puutarha&kauppa

Puutarha&kauppa kertoo ajankohtaiset uutiset ja kuulumiset koko alalta. Ammattitaitoisen, puutarha-alaan perusteellisesti perehtyneen toimituksen verkostot ulottuvat laajalle ja tuottavat jatkuvasti uutta tietoa lukijoille meiltä ja maailmalta.