Norjassa kasvatetaan kimalaisia omiksi tarpeiksi

Kimalaisten kanssa työskentely­ vaatii vakaata otetta. Kimalais­kuningattaria siirretään nappaamalla pinseteillä takajalasta kiinni.

 

Teksti: Niina Kangas Kuvat: Ingeborg Skrudland

Norjassa viranomaiset kielsivät pölytykseen käytettä­vien kimalaisten tuonnin joitakin vuosia sitten. Tuontikiellolla haluttiin estää tuontikimalaisten leviämistä luontoon ja luonnonvaraisten kimalaislajien syrjäytymistä.

Ensin kiellettiin tuonti kesä­aikaan. Kun kotimainen kimalaistuotanto saatiin kunnolla käyntiin, myös talvituonti kiellettiin. Tuontikielto on mahdollistanut oman tuotannon kansainvälisillä ja kilpailluilla kimalaismarkkinoilla, ja nyt maassa ollaan omavaraisia kimalaisten suhteen.

Norjassa toimii tällä hetkellä kaksi kimalaisia kaupallisesti kasvattavaa yritystä, Pollinering AS sekä Bombus AS. Molemmilla on kumppanina kansainvälisillä markkinoilla toimiva suuryritys.

Mass Løyning on laajentamassa Bombus-yrityksen toimintaa. Kimalais­pesiä voidaan pian kasvattaa jopa 20 000 vuodessa, myös vientiin.

Salaiset kasvatusprosessit 

Norjassa tuotetaan tällä hetkellä noin 8 000 kimalaispesää vuodessa. Ne riittävät ainakin noin 40 hehtaarin laajuisen tomaattituotannon tarpeisiin. Kimalaisia käytetään Norjassa myös marjojen pölytykseen avomaalla ja kasvihuoneissa.

– Yrityksemme tuottaa tällä hetkellä noin 5 000 pesää vuodessa, mutta uusien tuotantotilojen myötä voimme kasvattaa tuotantoa jopa 20 000 pesään, kertoo Mass Løyning rätisevän puhelinlinjan toisessa päässä.

Løyning on perustanut Bombus AS -yrityksen vuonna 2003. Viime vuodet yrityksessä on hiottu kimalaispesien laatua ja parannettu kasvatusprosessia. Vahvistusta kehitystyöhän on saatu espanjalaiselta kimalaisia ja biologisia torjuntaeliötä tuottavalta AgroBio-yritykseltä. Yhteistyö on ollut avainasemassa yrityksen kehityksen kannalta.

– Alku oli hyvin hankala. Suurin haaste oli, että tietoa kimalaisten kasvatuksesta ei ole saatavilla. Ala on hyvin kilpailtu ja yritykset pitävät tietenkin kiinni omista liikesalaisuuksistaan, Løyning toteaa.

Navettaan kasvatuskammioita 

Toinen Norjassa kimalaisia kasvattava yritys, Pollinering AS, on ollut osa kimalaisia ja hyöty­eliöitä tuottavaa Biobestiä vuoden 2019 lopusta lähtien. Pollinering AS on perustettu vuonna 2006. Yrityskaupan myötä Pollinering AS on saanut taakseen Biobestin mittavan tutkimus- ja kehitystyön tulokset.

– Olemme kunnostaneet vanhaan navettaan kuusitoista eristettyä osastoa, jossa voidaan säädellä ilmastoa kimalaiskasvatuksen eri vaiheisiin sopiviksi, tuotantopäällikkö Maren Homnes selostaa.

Homnes on aloittanut yrityksen palveluksessa vuoden 2020 alusta. Vuoden aikana kimalais­pesien tuotanto on saatu tasattua kysynnän mukaiseksi.

– Aiemmin ongelmana oli se, että mansikan kukinnan aikaan mansikanviljelijät ostivat kaikki pesät ja kasvihuoneisiin ei riittänyt pesiä. Nyt suunnittelemme tuotannon viljelijöiden tarpeiden ja ennusteen mukaan, Homnes kertoo.

Kasvatusprosesseissa ja ­pesien laadussa on vielä hiottavaa, mutta kasvuhaluja on.

– Pölyttäjien kokonaismarkkinat ovat vielä tuntemattomat Norjassa, ja avomaalla on kasvunvaraa, Homnes pohtii.

Kimalaisten kasvatustilojen ilmastoa säädellään tarkasti, sillä pesät ovat herkkiä olosuhteiden muutoksille.
Kimalaiskasvattamoissa on myös esimerkiksi oma osastonsa kuningattarien ”talvehtimiselle”, jonka ne tarvitsevat parittelun jälkeen.

Olisiko norjalainen parempi Suomessa?

Kasvatettuja kontukimalaisia on käytetty Suomessa kasvihuoneviljelyssä tomaatin pölytykseen 1990-luvulta lähtien. Ensimmäisen kerran kontukimalainen, ­Bombus terrestris, löydettiin Suomen luonnosta vuonna 1993. Arvellaan, että laji on levinnyt luontoon kasvihuoneista, mutta myös vaellusten myötä Ruotsista ja Virosta. Lajia esiintyy eteläisessä Suomessa. Kehitys on ollut Norjassa saman suuntainen.

– Kontukimalainen on levinnyt koko Norjan alueelle, ja kasvatamme Norjan luonnosta pyydystettyjen kontukimalaisten jälkeläisiä, jotka ovat lajiltaan ja alalajiltaan Bombus terrestris terres­tris, Homnes kertoo.

Muualla Euroopassa kasvatettujen kontukimalaisten laji ja alalaji on pääasiassa Bombus terres­tris dalmatinus.

Kimalaisten tuontikielto perustuu Norjassa vieraslajin leviämisen estämiseen. Tuontikimalaisten epäillään syrjäyttävän luonnonvaraisia kimalaislajeja. Pölytykseen kasvatetut tuontikimalaiset on jalostettu pölytykseen ja eivät siis samasta lajinimestä huolimatta ole samaa kantaa luonnonvaraisten kontukimalaisten kanssa.

Pikaisesti arvioiden Norja vaikuttaisi turvallisemmalta tuontimaalta kuin esimerkiksi Keski-Eurooppa, mutta sieltä tuotu kimalaispesä voi olla aivan yhtä haitallinen Suomen luonnonvaraisille kimalaislajeille kuin ­muuallakin kasvatettu. Luonnon monimuotoisuuden kannalta optimaalisin vaihtoehto olisi kasvattaa pölytystyöhön Suomen luonnosta pyydystettyjen kimalaiskuningattarien jälkeläisiä.

Tuontitaudit eivät huolettaneet

Lajien syrjäyttämisen lisäksi tuontikimalaispesien mukana saattaa levitä luonnonvaraisille pölyttäjille haitallisia tauteja ja loisia.

– Norjassa ei oltu huolissaan tautien ja loisten leviämisestä, en minäkään olisi, Homnes toteaa.

Norjalaiset kimalaiskasvattajat käyttävät pesien ravintona tarhamehiläisten keräämää tuontisiitepölyä, jonka mukana taudit voisivat teoriassa levitä ulkomailta. Molemmat norjalaiset kimalaiskasvattajat ovat tutustuneet yhteistyökumppaneidensa prosesseihin ja ovat vakuuttuneet niiden hygieenisyydestä.

– Käyttämämme siitepöly tuodaan Espanjasta vuoristoalueelta, se tutkitaan ja steriloidaan ja tarkistetaan myös viranomaisten toimesta, Løyning kertoo.

Norjalaiset mehiläistarhaajat eivät Løyningin mukaan pysty toimittamaan tarhamehiläisten siitepölyä riittävästi yrityksen tarpeisiin.

Entä kotimaiset kimalaiset?

Kotimainen kimalaispesä olisi eittämättä turvallisin vaihtoehto luonnonvaraisille pölyttäjillemme. Kimalaispesien kasvattaminen on kuitenkin paljon tietotaitoa vaativa prosessi. Suomessakin on aikoinaan viritelty tuotantoa, mutta aika ei ollut siihen sopiva. Tuontipesien hinta–laatu-suhde on kohdillaan ja kilpailu kimalaismarkkinoilla kovaa.

Norjalaisten tuottajien haastattelujen perusteella on selvää, että tuotantoprosessin hiominen vie vuosia. Norjassa oma tuotanto onnistuu suljettujen markkinoiden ansiosta. Siellä tuotettu pesä ei pärjäisi hintakilpailussa tuontipesälle, ja pölytystehokin on vielä jäljessä tuontikimalaisiin verrattuna.

Pesät pois oikeaan aikaan

Kotimaiset kimalaiset eivät kuitenkaan ole ainut keino vähentää tuontikimalaisiin liittyviä riskejä.

Tuontipesiä käyttävät viljelijät voivat huolehtia luonnonvaraisista pölyttäjistämme hävittämällä pölytykseen käytettävät kimalaispesät oikein.

Pesät pitää hävittää noin 6–8 viikkoa käyttöönoton jälkeen, kun niiden pölytysteho heikkenee. On tärkeää hävittää pesät ennen kuin kasvihuoneista pääsee karkuun uusia kuningattaria, jotka voivat talvehtia luonnossa.Avomaalle pölytykseen kannattaa valita ensisijaisesti tarhamehiläisiä.

Juttuun on haastateltu myös Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Lotta Kailaa sekä Luonnontieteellisen keskus­mu­seon hyönteistutkija Juho Paukkusta.