Vihannesmarkkinoilla haasteita ja valonpilkahduksia

Kauppapuutarhaliiton vihannes- ja ruukkuvihannesjaoston perinteisiä Talvipäiviä vietettiin Turun suunnalla tammi–helmikuun vaihteessa kokoustaen ja verkostoituen. Toisena päivänä retkeiltiin kasvihuonealan kohteissa.

Talvipäivien ensimmäinen vierailukohde oli Puutarha Timo Juntti Oy Kaarinassa. Kasvihuoneilla tutustuttiin Tero ja Timo Juntin johdolla kasvihuonekurkun viljelyyn.

Teksti ja kuvat: Lassi Remes

Kauppapuutarhaliiton vihannes­jaostojen Talvipäivät houkutteli Turkuun reilut kolmekymmentä osallistujaa eri puutarhoilta. Ennen jaostojen vuosikokouksia kuultiin katsaukset Pellervon taloustutkimuksen, PTT:n, tutkimusjohtajalta Sari Forsman-Huggilta sekä Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Titta Kotilaiselta.

Sähkön hinta ohjaa valotusta

Titta Kotilainen kertoi Luonnonvarakeskuksen ruokatuotantoon ja kasvihuoneviljelyyn linkittyvistä hankkeista. Erityisen ajankohtainen tutkimusaihe on valotuksen ohjaus sähkön spot-hintojen mukaan.

Ajoittaiset sähkön hintapiikit pakottavat osan viljelijöistä sammuttamaan valot kalleimpien tuntien ajaksi. Säästöliekillä valottaminen ei kuitenkaan jää kasveilta huomaamatta.

Viljelijöiden kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää tietää, miten epäsäännöllinen valotus vaikuttaa kasvien kasvuun ja kehitykseen: onko valojen sammuttaminen taloudellisesti järkevää ja miten sitä voi parhaiten optimoida niin, että negatiivinen vaikutus kasvuun minimoidaan?

Puutarha Timo Juntilla on panostettu energiatehokkaaseen viljelyyn. Valaisimia on vaihdettu ledeihin ja lämpöenergiasta suuri osa saadaan lämmön talteenotosta.

Kaukora Oy:llä perehdyttiin erilaisiin lämmitysjärjestelmiin, kuten lämpöpumppuihin ja sähkökattiloihin. Tekninen johtaja Rami Aaltonen veti kierrosta tehtaalla.

Vuoden 2023 vihannesten laatutuottaja Lindroosin puutarhalla kuultiin ruukkuvihannesten tuotannosta. Yritys panostaa erityisesti paikallismyyntiin.

Haasteellinen alkuvuosi

Kokouksessa käytyjen viljelijäpuheenvuorojen perusteella alkuvuosi on alkanut ympärivuotisten viljelijöiden osalta monella tapaa haastavissa merkeissä. Sähkömarkkinoiden voimakas heilunta ja tammikuussa koettu sähkön hintaralli eivät keränneet positiivisia kommentteja.

Monet viljelijät ovat joutuneet pelaamaan valotuksen kanssa, kun sähkön hinta on noussut kestämättömälle tasolle. Tässä mielessä Luonnonvarakeskuksen edellä mainittua tutkimusta kaivataan kipeästi.

Myös lämmitysenergian osalta hinnat ovat nousseet hyvin voimakkaasti parin viime vuoden aikana, jopa yli 50 prosenttia. Toistaiseksi polttoaine on kuitenkin riittänyt.

Sähkö- ja lämmitysenergiamarkkinoiden kehitys ohjaa osaltaan kasvihuonealaa kohti energiapihimpää ja -tehokkaampaa viljelyä. Lähes jokaisessa puheenvuorossa tuli esille jo tehdyt tai suunnitteilla olevat LED- investoinnit.

Lämmityksen osalta energiansäätöön liittyvät tekniikat ja investoinnit kiinnostavat. Samoin polttoon perustumattomat energian tuotantomuodot, kuten lämpöpumppujärjestelmät ja sähkökattilat, kiinnostavat.

Vientiä Ruotsiin

Viljelijöiden puheenvuoroissa erityisen positiivista olivat useat, vielä pienehköt avaukset vihannesten vientirintamalla. Muutamat kasvihuoneyritykset pyrkivät tällä hetkellä avaamaan markkinoita erityisesti Ruotsin suuntaan. Suomen päivittäistavarakaupan ollessa maailman keskittyneintä, on erityisen tärkeää luoda kokonaan uusia asiakassuhteita Suomen ulkopuolelle.

Kokouksessa herätti keskustelua myös S-ryhmän ajama muutos, joka toisi suuren osan suomalaisista kasvihuonekurkuista Kotimaista-brändin alle. Omien tuotemerkkien eteen on tehty paljon työtä, jonka valuminen hukkaan luonnollisesti harmittaa.

Lisää Forsman-Huggin kuluttajakyselyn tuloksista numerossa 1/2024.

Tilaa uutiskirje

Uuutiskirjeessä saat lehden ilmestymispäivänä maistiaisia uusimmasta lehdestä.
P&k uutiskirje ilmestyy 21 kertaa vuodessa.

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojaselosteemme.

Mikäli haluat tilata lehden, voit tilata sen tästä.

Puutarha&kauppa

Puutarha&kauppa kertoo ajankohtaiset uutiset ja kuulumiset koko alalta. Ammattitaitoisen, puutarha-alaan perusteellisesti perehtyneen toimituksen verkostot ulottuvat laajalle ja tuottavat jatkuvasti uutta tietoa lukijoille meiltä ja maailmalta.