Kukka ja Sisustus Neilikka Vuoden 2018 elämys -kukkakauppa

Vuoden elämys -palkinto jaetaan kukkakaupalle, jossa P&k Floristin koeostaja on kokenut vuoden mieleenpainuvimman ostoelämyksen. Se koostuu hyvästä asiakaspalvelusta, tarkoituksenmukaisesta tuotteesta ja kauniista ostoympäristöstä.

neilikka nettiin

Kun sydämellä ja suurella innolla työtä tehdään, on hienoa, että se huomataan, sanoo kuvassa vasemmalla oleva Neilikan yrittäjä Tiina Pakkanen.
Keskellä Hanna Korremäki ja oikealla Elina Rahikainen. Koeostajadiplomi nettiin

 

Teksti: Milla Tolonen Kuva: Satu Koski

Koeostaja koki viime vuoden suurimman kukkakauppaelämyksensä naistenpäivänä lahtelaisessa Kukkakauppa Neilikassa. Kylmänä pakkaspäivänä Neilikan vihreät ja luovasti somistetut näyteikkunat kutsuivat astumaan sisään. Hyvä tunnelma työntekijöiden kesken ja mutkaton suhtautuminen -asiakkaisiin kävivät selväksi jo ovella iloisen puheenporinan täyttäessä kukkakaupan. Tumman tunnelmalliseen ja trendikkäitä kukkia pullollaan olevaan liikkeeseen astuminen sai koeostajan energiat virittymään ostotuulelle.

Palvelu ja myymälä erinomaiset

Mistä hyvä tunnelma Neilikassa syntyy?

– Meillä on ihan paras henkilökunta. -Asiakkaat palvellaan luontevasti, kontaktia ei pelätä. Myyjät huomaavat, ketä teititellään ja kuka vaatii enemmän opastusta, kertoo kukkakauppias Tiina Pakkanen.

Pakkanen on alanvaihtaja, joka oli ennen kukkakauppiaaksi ryhtymistään 20 vuotta energiayhtiön asiakaspalvelussa ja markkinoinnissa.

– Olen aina halunnut olla -kukkakauppias, se on minulle kutsumus. Olen tehnyt tätä nyt seitsemän vuotta ja olen todella sitoutunut työhöni. Neilikkaan saa tulla fiilistelemään. Meillä on näyteikkunassa kyltti, joka kehottaa ihmisiä tulemaan sisään katselemaan. Ostamaan ei painosteta.

Koeostajan maaliskuinen elämys syntyi myös hyvästä esillepanosta. Neilikan myymälän suuri kukkatapetti, tumma väritys ja hyvät valot loivat mieleenpainuvan tunnelman. Taitava myymälätilan ryhmittely paljon katsottavaa sisältäviin pisteisiin oli erityisen kiehtova: koeostaja olisi voinut jatkaa katselua paketin pakkaamista pitemmänkin ajan.

Somen suosikkikukat yhdessä paikassa

Kukkakauppa Neilikan kukkatarjonnan trendikkyys teki myös vaikutuksen koeostajaan, sillä harvoin näkee niin paljon Instagramista tuttuja lajeja ja tavaroita kerralla yhdessä kukkakaupassa. Neilikassa se ei ollut sattumaa.

– Meille Instagram ja Facebook ovat myyntikanavia. Moni asiakas tulee meille somen perusteella. Kun laittaa jotain tiettyä kukkaa Instagramiin, sitä myydään seuraavat kaksi–kolme päivää enemmän kuin muulloin. Minulle somen käyttö on helppoa, kuvan nappaaminen ja tekstin kirjoittaminen vie pari minuuttia, Pakkanen paljastaa.

Koeostaja ihastui suureen trendikkääseen kukkakimppuun hetkessä, ja ilahtui, kun Neilikan floristi kertoi saman kimpun pienempiä ja edullisempia versioita olevan ihan vieressä.

– Teemme Neilikassa jatkuvasti luovia kokeiluja. Kutsumme niitä spektaakkeleiksi, Pakkanen kertoo.

Spektaakkeleiden sijoituspaikka on kassapöydän lähellä, jotta asiakkaiden katseet kohtaavat ne. Spektaakkeleita ei välttämättä myydä, vaan niiden on tarkoitus olla herätteitä asiakkaille, vaan kertoa siitä, mitä kaikkea kukilla voi tehdä.

Vuoden elämys -palkinto kosketti

Kukkakauppa Neilikassa huomattiin koeostajan käyneen liikkeessä, kun juttu ilmestyi maaliskuun P&k Floristissa.

– Itse käyntiä emme huomanneet, mutta kuulimme jutusta kollegalta lehden ilmestyttyä. Olimme tyytyväisiä, kun koeostaja -arvioi käynnin hyväksi. Ajattelimme kyllä, että pääsimmepä helpolla, kun ostoksena oli valmiskimppu. Kiitos Vuoden elämys -palkinnosta, tämä on aivan ihanaa! Nyt minua alkaa ihan itkettää, menen kertomaan tytöille, sanoi Tiina Pakkanen tiedon saatuaan.

Kiitos itsellenne, Kukka ja Sisustus Neilikan väki! Koeostaja kiittää hyvästä palvelusta, tarkoituksenmukaisesta tuotteesta ja kauniista ostoympäristöstä, jotka yhdessä loivat vuoden kukkakauppaelämyksen 2018.

 

 

P&k Vuoden elämys -palkitut

2008 Soukan Sydän, Espoo

2009 Viherpalvelu Ruusupuu, Kouvola

2010 Kukkacenter Scilla, Pohjankuru

2011 Salon Kukka, Salo

2012 Porvoon Kukkapalvelu, Porvoo

2013 Bukettmakaren – Kukkamaakari, Karjaa, Raasepori

2014 Keijun Kukkapuoti, Kempele

2015 Mehitähti, Tampere

2016 Kukkakauppa Madonna, Helsinki

2017 Kukkakauppa Varpukka, Ikaalinen

2018 Kukka ja Sisustus Neilikka, Lahti

Tilaa uutiskirje

Uuutiskirjeessä saat lehden ilmestymispäivänä maistiaisia uusimmasta lehdestä.
P&k uutiskirje ilmestyy 21 kertaa vuodessa.

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojaselosteemme.

Mikäli haluat tilata lehden, voit tilata sen tästä.

Puutarha&kauppa

Puutarha&kauppa kertoo ajankohtaiset uutiset ja kuulumiset koko alalta. Ammattitaitoisen, puutarha-alaan perusteellisesti perehtyneen toimituksen verkostot ulottuvat laajalle ja tuottavat jatkuvasti uutta tietoa lukijoille meiltä ja maailmalta.