Teksti: Saara Tuohimetsä ja Elina Vuori Kuvat: Saara Tuohimetsä
Ammattilaiset tuntevat perennojen hyödyt viheralueillamme. Ne tuovat viihtyisyyttä, kauneutta, monimuotoisuutta, kattavat maanpintaa ja toimivat monen eliön kotina.
Korkeakasvuiset leimukukat ovat olleet suosittuja perennoja meillä ja muualla jo ainakin sadan vuoden ajan. Luonnonvarakeskus on 2022 kerännyt talteen yli 200 leimukantaa Suomesta yksityispuutarhoista ja noin 30 kantaa taimistoilta. Ne ovat olleet kasvatuskokeissa Piikkiössä, ja parhaat niistä valitaan tänä vuonna.
Lajikkeiden löytyminen vaikeaa
Korkeita leimuja ovat esimerkiksi syys-, kiilto- ja täpläleimut sekä syysleimun niin sanotut syreenileimun muodot.
Keruun tavoitteena oli kartoittaa meillä kasvavia leimukantoja ja selvittää niiden monimuotoisuutta ja käyttöarvoa. Myös kasvien terveyttä haluttiin vertailla. Tavoitteena oli myös turvata geenivarojen säilyminen ja kasvien käyttö sekä miettiä lisäysmateriaalin tuotantomahdollisuuksia.
– Saimme noin 450 ilmoitusta lyhyessä ajassa. Näytteistä istutettiin noin 260 koeruutua, joista muutama osoittautui rohtosuopayrteiksi, ja jopa illakkoa oli mukana, kertoo tutkija Saara Tuohimetsä Lukelta.
Kasveista on tehty monenlaisia havaintoja ja mittauksia vuosina 2023 ja 2024. Lajikeverrokkien löytäminen leimuista oli haastavaa. Vanhojen hinnastojen ja lehtien nimet sekä mustavalkoiset kuvat auttoivat vähän.
– Syysleimuja on lisätty myös siemenistä, joita on myyty seoksina, Tuohimetsä sanoo.
Leimujen sukupuussa kolme pääryhmää
Kenttäkokeen kasveista tehtiin DNA-tutkimus. Mukana oli myös Ruotsin ja Norjan geenivarakokoelman vanhoja leimuja.
– Näytteet muodostavat kolme isompaa pääryhmää. Yksi ovat valkoiset syysleimut. Toisessa ovat vaaleanpunakukkaiset syysleimut sekä niitä lähellä olevia eri värisiä leimuja. Niin sanotut syreenileimut muodostavat oman ryhmänsä. Lisäksi kiilto- ja täpläleimut muodostavat oman sukuhaaransa, Tuohimetsä kuvailee tuloksia.
Suurin yhtenäinen leimutyyppi on pinkinvaaleanpunainen keskikorkea syysleimu, jolla on iso ja leveä, hieman nahkamainen lehti. Se lienee jokin kasvullisesti lisätty lajike, mutta nimeä ei ole löytynyt. Suomessa sitä on myyty Elli-nimellä, ja kasvi löytyy myös naapurimaista.
Syreenileimusta on arvioitu, että se olisi lähellä pohjoisamerikkalaista syysleimun luonnonlajia. Se lienee tuotu ensimmäisenä Eurooppaan 1700-luvulla.
Parhaat tuotantoon
Leimututkimuksen tavoitteena on valita joukko vanhoja kantoja Suomen kansalliseen perennakokoelmaan.
– Jatkotarkasteluun on otettu 40 kantaa, mutta tuskin ne kaikki tulevat valituksi, Tuohimetsä sanoo.
Taimistoilla olisikin nyt mahdollisuus osoittaa kiinnostuksensa lisäysaineistoon ja kantojen tuotteistamiseen.
Loppuvuodesta julkaistaan myös vapaasti ladattava julkaisu leimuista ja tutkimuksen tuloksista.
– Olisi hienoa, jos saisimme nämä suomalaiset vanhat kasvikannat markkinoille. Ruotsalaisillahan on tämä Grönt Kulturarv -järjestelmä, jossa on satakunta perinnekasvia kaikista kasviryhmistä. Myös norjalaiset ovat elvyttämässä omaa perinnekasvimerkkiään, Tuohimetsä kertoo.
Tutkimusta ovat tukeneet Maiju ja Yrjö Rikalan sekä Nikolai ja Ljudmila Borisoffin puutarhasäätiöt.
