Tähkä hellin käsin huomiseen

Kukkakauppa Tähkä on kuulunut turkulaiseen katukuvaan vuosikymmenestä toiseen. Nyt perinnettä jatkaa kolmas kauppias Jutta Toivonen, jolle Tähkä on tuttu työpaikka nuoruudesta asti.

Toivonen ja Sokka 1

Kukkien laatu ja kestävyys ovat äärimmäisen tärkeitä Jutta Toivoselle ja Inga Sokalle.
Parhaimmassa tapauksessa esimerkiksi matkoille lähteneen asiakkaan naapurikin tulee vielä kauppaan kehumaan saamiaan kukkia.

Teksti ja kuvat: Marianna Soini

Jutta Toivonen tiesi mihin ryhtyi, kun hän siirtyi silloin 70-vuotiaan Kukkakauppa Tähkän yrittäjäksi 2018. Turkulainen liike ja sen omistajasuku olivat tulleet tutuksi jo nuorena miniäkokelaana. Myöhemmin vaatturin ja graafisen alan töiden jälkeen Tähkästä tuli hänelle työpaikka anopin Katja Toivosen johdolla.

– Minulle on ollut etua siitä, että tiedän Tähkän olevan kuin yksi suvun lapsista. Olen oppinut ymmärtämään, että monet juhlat ja tapahtumat ajatellaan ensin Tähkän kautta, Jutta Toivonen selittää.

Hän arvostaa kukkakaupan pitkää historiaa ja juuria. Näin tekevät myös monet pitkäaikaiset asiakkaat.

– Muokkaan Tähkää nyt silkkihansikkain oman näköisekseni. Silti asiakkaat reagoivat herkästi näihinkin muutoksiin.

Katja Toivonen työskentelee edelleen Tähkässä, ja Esko Toivonen auttaa kukkakuljetuksissa.

– Katja kommentoi ratkaisujani hyvin hienovaraisesti. Esko­ huolehtii palveluketjusta saajalle asti. Arvostan heidän osaamistaan todella paljon, kauppias painottaa.

julkisivu tahka Kukkakauppa Tähkä on tuttu näky Turun keskustassa Aninkaistenkatu ykkösessä.
Nyt kiinteistön omistava seurakuntayhtymä harkitsee rakennuksen purkua ja sen tilalle uudisrakentamista.

Lähellä asiakasta

Jutta Toivosen päätös lähteä kukkakauppa-alalle syntyi raskaan menetyksen myötä. Veljen traaginen hukkumiskuolema sai hänet pohtimaan uutta suuntaa myös työelämässä, ja niin alkoivat antoisat floristiopinnot Li­viassa kymmenen vuotta sitten.

Toivoselle alan haasteet eivät tulleet opinnoissa uutena asiana. Työ on fyysisesti raskasta ja usein henkisesti kuormittavaa. Samalla kohtaamiset ovat kuitenkin myös työn parasta antia. Toivosen tavoitteena on, että ­asiakkaalla on hyvä mieli tulla Tähkään ja lähteä Tähkästä. Kokonaisvaltainen asiakaspalvelu on kaikki kaikessa.

– Olemme vahvasti mukana asiakkaan tilanteessa, ja pienessä tilassa myös fyysisesti todella lähekkäin. Voin joskus olla aivan rättiväsynyt asiakkaiden tunteiden jakamisesta. Silti se on minulle valtava voimavara. Haluan palvella sydämellä ja nähdä, että sureva asiakas lähtee meiltä mieli keventyneenä.

Tähkän tärkein tuoteryhmä on surusidonta, ja hautajaisia järjestäviä asiakkaita onkin runsaasti. Yhteistyö hautaustoimiston kanssa on tässä tärkeässä asemassa.

Monet yhteisöasiakkaat ovat tuttuja pitkältä ajalta. Tähkä toimittaa kukkia muun muas­sa Turun kaupungin tilaisuuksiin. Kadulta sisään tupsahtavat asiakkaat ovat itse asiassa hyvin pieni osuus päivittäisistä myyntikontakteista.

– Moni näyttää yllättyvän siitä, että meillä on kädet täynnä tekemistä, vaikka ketään ei näy. Tosiasiassa tämä on kuin työhuone, johon saa tulla sisällekin, kuvailee Tähkässä työskentelevä floristi Inga Sokka.

viherkasvivalikoima 1

Kauppiaan vaihtuessa tämä seinä maalattiin aluksi punaiseksi, mutta jo vuoden jälkeen se vaihtui hillittyyn hiekkaiseen roosan sävyyn.
Pienen myymälätilan viherkasvivalikoima on rajattu ja valikoitu.  Foodora

Uusi aluevaltaus toteutui syyskuussa, kun Foodora alkoi välittää Tähkän tuotteita. Viidellä kukkakimpulla on tuikiturkulaiset nimet.

Askeleita verkkoon ja someen

Vuosikymmenten aikana syntyneestä luottamuksesta kertoo se, että moni asiakas yhä soittaa tai sähköpostittaa tilauksensa ja antaa Tähkän hoitaa sen perille. Interflora on myös ollut merkittävä myyntikanava lähes koko liikkeen historian ajan.

Jutta Toivosen mukaan myös muilla kanavilla on nykyään iso merkitys. Tähkän oma verkkokauppa on parhaillaan työn alla, mutta syyskuussa käynnistyi uudenlainen yhteistyö ruoka-annoksia toimittavan Foodoran kanssa. Nyt Foodoran palvelusta voi tilata viittä erilaista, turkulaisittain nimettyä kukkakimppua Tähkästä.

– Foodorasta otettiin yhteyttä ja ehdotettiin yhteistyötä. Tutkin ensin asiaa ja päätin lähteä kokeilemaan. Saimme vapaat kädet luoda tuotteet, joilla voi täydentää herkkuhetken tai sujuvoittaa arkea. Kivasti on tilauksia jo tullut, Toivonen kertoo.

Foodoran kautta tulevat asiak­kaat ovat useimmiten toivottua 20–35-vuotiasta ikäryhmää. Trendikkäiden kimppujen – joista yksi on sidottu kuivakukista – hintahaitari on 23–60 euroa.

Korona-aika usutti itseään ujoksi kutsuvan Toivosen muillekin uusille somefoorumeille. Instagram Live -lähetykset veivät epämukavuusalueelle mutta olivatkin todella antoisia kokemuksia. Näitä jatketaan syksyn mittaan. Erään aktiivisen papin järjestämät some-päiväkahvit kukkakauppiaan kanssa toivat paljon hyvää näkyvyyttä.

– Koronasta on ollut hyötyä, kun se on pakottanut pohtimaan omia toimintoja. Olen nyt oppinut, että voin tehdä somea ihmisläheisesti. Ei sen tarvitsekaan olla niin viimeisen päälle hiottua ja suunniteltua.

aloe hintalappu

Inga Sokka huolehtii tarkasti, että kaikissa tuotteissa on nimi ja hinta kauniisti tekstattuna.

Luottamusta, rosoa ja iloa

Tähkän vahvan perinteen jatkajana kauppias haluaa vaalia pitkiä, luottamuksellisia asiakassuhteita ja yrityksen hyvää mainetta laatukukkien hankintapaikkana.

– Me vastaamme, että kukat kestävät saajalla hyvin. Reklamoimme herkästi tavarantoimittajille, jos laatu ei vastaa tarpeitamme. Meidänkin on tärkeää saada myös huono palaute, jotta saamme tilaisuuden ylläpitää luottamusta, Toivonen pohtii.

Liikaa juhlavuutta ja arvokkuutta Toivonen ja Sokka halua­vat silti välttää. Päinvastoin pyrkimyksenä on olla maanläheinen palveluyritys ja olohuonemainen hyvän mielen kauppa, jossa on myös vähän rosoa.

Iloista ja innostunutta Jutta Toivosta on helppo uskoa, kun hän kuvailee itseään vähän villiksi, hieman keijumaiseksi, tai ehkäpä menninkäiseksi.

– Ei tätä kannata ottaa ihan turhan vakavasti, hän sanoo.

Julkaistu 23.10.2020

 

Kukkakauppa Tähkä

• Talvikki Kaski perusti liikkeen 19-vuotiaana 1948
• Yksityinen elinkeinonharjoittaja Jutta Toivonen vuodesta 2018
• Sijaitsee Turun keskustassa Aninkaistenkadulla
• Myymälätila noin 40 m2, varasto- ja työtiloja noin 40 m2
• Avoinna arkisin 9–17, lauantaisin 8.30–13, sunnuntaisin suljettu
• Tärkein tuoteryhmä surusidonta
• Yhteisö- ja yksityisasiakkaita noin 50/50 %
• Kimpun keskiostos 33 euroa, isot surulaitteet 150–300 euroa
• Runsaasti perinteisiä havuseppeleitä
• Yrittäjän lisäksi 2 työntekijää sekä ajoittain floristiopiskelijoita työssäoppijoina

Tilaa uutiskirje

Uuutiskirjeessä saat lehden ilmestymispäivänä maistiaisia uusimmasta lehdestä.
P&k uutiskirje ilmestyy 21 kertaa vuodessa.

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojaselosteemme.

Mikäli haluat tilata lehden, voit tilata sen tästä.

Puutarha&kauppa

Puutarha&kauppa kertoo ajankohtaiset uutiset ja kuulumiset koko alalta. Ammattitaitoisen, puutarha-alaan perusteellisesti perehtyneen toimituksen verkostot ulottuvat laajalle ja tuottavat jatkuvasti uutta tietoa lukijoille meiltä ja maailmalta.