Suomen vanhin puutarhayhdistys 140 vuotta

Aura Trädgårdsvänner ry toimii nimensä mukaan Auran rannoilla, jossa se perustettiin 1882. Yhdistyksen perustamisen tarkoituksena oli auttaa sen ajan puutarhayrittäjiä saamaan ulkomailta tarvitsemiaan tarvikkeita, kuten lannoitteita, kukkasipuleita, siemeniä ja muuta välttämätöntä materiaalia tuotantonsa ylläpitämiseen.

 

Yhdistyksen kirjastossa on 1 300 julkaisua. Suuri osa on 1800-luvulta ja osa 1700-luvulta. On ihmeellistä, että ne ovat säilyneet tänne asti.

Teksti ja kuvat: Markus von Weissenberg

Puutarhaseurojen historia Suomessa on hyvin vanhaa, sillä jo vuonna 1797 perustettiin Turkuun Suomen Keisarillinen Talousseura. Se on aktiivisesti edistänyt sekä maatalous- että­ puutarhaelinkeinon kehittymistä, ja työ jatkuu edelleen.

Silloin elettiin aikoja, jolloin ei vielä tunnettu edes perunaa, mutta matkustamisen lisääntyessä suurempien kartanoiden puutarhat ja puistot alkoivat kehittyä ja kasvivalikoima monipuolistua. Opittiin viljelemään vihanneksia ja marjoja sekä kasvattamaan hedelmäpuita ja koristekasveja.

Kartanoiden palveluksessa ammattinsa oppineet puutarhurit perustivat vähitellen omia itsenäisiä kauppapuutarhojaan, ja näin syntyi nykyinen puutarha-alan ammattikunta. Myös ulkomailta tuli Suomeen useita nimekkäitä puutarha-alan ammattilaisia ja vaikuttajia.

Aura Trädgårdsvänner ja Lounais-Suomen Puutarhayhdistys omistavat yhdessä Tuorlan oppilaitosten alueella talkootyönä kunnostetun ”Puutarhatalon”, jossa molemmilla yhdistyksillä on aktiivista toi-mintaa vuoden ympäri.

Aikoinaan koulutustakin Kupittaalla

Maamme ensimmäinen varsinainen puutarhaseura Finska Trädgårsodlings-Sällskapet, Suomen Puutarhaviljely-yhdistys, perustettiin Turussa vuonna 1837. Seuran jäsenet kuuluivat lähes poikkeuksetta sen ajan yläluokkaan. Jäseniä oli eri puolilta maata, eikä monellakaan ollut mitään tekemistä puutarhanhoidon kanssa, kuten esimerkiksi Marsalkka Mannerheimin isällä, saatikka minun isoisäni isällä.

Alkuvuosina yhdistys oli kuitenkin nimekkäiden vetäjiensä ansiosta varsin aktiivinen ja järjesti maamme ensimmäisen puutarhanäyttelyn Turun Kupittaalla vuonna 1841. Yhdistyksellä oli myös oma puutarha ja puutarhakoulu Turun kupeessa Kupittaalla. Koulun ensimmäiset seitsemän oppilasta valmistuivat 1842.

Yhdistyksen toiminta loppui kuitenkin melko pian maata kohdanneiden vaikeuksien, kuten nälkävuosien vuoksi. Tarve puutarha-alaa yhdistävälle toiminnalle oli kuitenkin syntynyt.

Turussa järjestetyn Kahdeksannen Yleisen Maatalouskokouksen yhteydessä, vuonna 1881, päätettiin perustaa Aura Trädgårdsvänner ry, joka aloitti toimintansa keväällä 1882.

Pitkä perinne näyttelyissä

Aura Trädgårdsvänner ry on toiminut yhtäjaksoisesti perustamisvuodestaan lähtien. Alkuvuosina yhdistys toimi alan ammattiviljelijöiden yhteisenä järjestönä, mutta tänään, 140 vuotta myöhemmin se toimii kokonaan harrastajajärjestönä.

Jäseniä yhdistyksessä on 180, joista huomattava osa on aktiivisia ja osallistuu säännöllisesti toimintaan. Yhdistys on tehnyt tutustumismatkoja jo lähes kaikkiin Euroopan maihin. Venäjälle oli tarkoitus lähteä tulevana syksynä, mutta matka on sattuneesta syystä nyt peruutettu.

Yhdistys on perustamisestaan lähtien järjestänyt muutamien vuosien välein toinen toistaan hienompia puutarhanäyttelyitä Turussa. Vuoteen 1982 asti näyttelyt järjestettiin perinteisesti syksyisin. Niissä laitettiin koristeellisesti esille ammattiviljelijöiden kasvattamia tuotteita, jotka kilpailivat paremmuudestaan.

Vuonna 1982 tapahtui kuitenkin radikaali muutos, kun Turussa järjestettiin yhdistyksen satavuotisjuhlanäyttely. Se oli maan ensimmäinen keväällä järjestetty näyttely, jota silloiset vanhemmat ammattilaiset pitivät kuolleena syntyneenä ajatuksena.

Näyttely oli kuitenkin jymymenestys kymmenien tuhansien harrastajien rynnätessä näyttelyhalliin. Sen jälkeen järjestettiin Puutarhan Kevät -näyttelyitä kolmenkymmenen vuoden ajan yhdessä alueen muiden yhdistysten kanssa.

Kirjoittaja on Aura Trädgårdsvänner ry:n pitkäaikainen puheenjohtaja.

Juhlat Turun näyttelyssä

Aura Trädgårdsvänner ry viettää 140-vuotisjuhlaa Turussa huhtikuun alussa järjestettävän Piha&Puutarha-näyttelyn yhteydessä uusin mielenkiintoisin ideoin.

Vastaanotto on perjantaina 1. huhtikuuta klo 14.00 Messukeskuksessa. Yhdistyksen jäsenet juhlivat merkkipäiväänsä Garden Partyn merkeissä kesäkuussa Paraisilla.

Tilaa uutiskirje

Uuutiskirjeessä saat lehden ilmestymispäivänä maistiaisia uusimmasta lehdestä.
P&k uutiskirje ilmestyy 21 kertaa vuodessa.

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojaselosteemme.

Mikäli haluat tilata lehden, voit tilata sen tästä.

Puutarha&kauppa

Puutarha&kauppa kertoo ajankohtaiset uutiset ja kuulumiset koko alalta. Ammattitaitoisen, puutarha-alaan perusteellisesti perehtyneen toimituksen verkostot ulottuvat laajalle ja tuottavat jatkuvasti uutta tietoa lukijoille meiltä ja maailmalta.