Sentin venytystä

Teksti: Risto Lehto

Helsingin seurakuntayhtymän talouden notkahtamisnäkymät käynnistivät kaksi vuotta sitten työyhteisössämme toimintakulttuurin muutoshankkeen. Sen eräinä tavoitteina olivat johtamisen kehittäminen, toimitilojen vähentäminen ja kustannusten karsiminen.

Helsingin maailmankatsomusmarkkinoilla seurakuntayhtymä on menettänyt tasaisesti painoarvoaan. Helsinkiläisten evankelisluterilaiseen kirkkoon kuulumisen osuus näyttää tällä menolla painuvan alle 50 prosenttiin tulevan vuosikymmenen alkumetreillä.

Yhtymän taloudessa henkilöstömenot ja kiinteistöjen ylläpitokulut ovat merkittävimmät menoerät. Vapautuvien työpaikkojen täyttöä harkitaan henkilöstösäästöjen aikaansaamiseksi. Eräänä vaihtoehtona mietitään, voitaisiinko uusien työntekijöiden tarve korvata vapaaehtoistyöntekijöillä.

Talouden tasapainottamiseen liittyvä sisäinen työpaikkojen täyttö on oiva tapa edistää työkiertoa ja antaa henkilöstölle mahdollisuus hakeutua vaativampiin tehtäviin. Näin myös työnantaja voi sitouttaa osaavaa ja oppivaa henkilöstöä tulevaisuuden työelämän tuomiin haasteisiin. Toisaalta henkilöstökulusäästö syntyy vasta, kun siirtyjän tilalle ei enää palkata ketään.

Törmäsin eräässä keskustelussa näkemykseen, että kenestä tahansa seurakuntayhtymän 1 300 työntekijästä saadaan kahden kuukauden muuntokoulutuksella henkilö esimiestehtäviin hautausmaille.

Kun mietitään meidän hautausmaidemme puutarha-alan ammattilaisten tämänhetkistä esimiestyön kokonaisuutta, niin voi olla, että tämä meidän rakastama puutarhurius on jo taustalle jäävä, vaikkakin tehtävään kuuluva osaamisalue.

Hautausmaiden esimiestyössä olevien päivittäistä työtekoa tukee, kun osaa hitusen lakiasioita ja vahvasti talousasioita. Kielitaitovaatimuksiin pitäisi kuulua sujuva teknisiä termejä sisältävän puheen ymmärtäminen. Viestiminen ja atk-nörttiys ovat arkipäivää. Nuoriso-ohjaajan, psykologin ja perheneuvojan taidot täytyy myös hallita ja osata toimia urheilujoukkueen valmentajana. Vuorovaikutus omaisten kanssa lähestyy diakoniatyötä ja Palvelevan puhelimen toimintaa.

Osalla yhtymän työntekijöitä on kyllä näitä työelämän valmiuksia. Sisäisen puutarhuriuden löytyminen on parin kuukauden muuntokoulutuksella ehkäpä täysin mahdollista.

Kuvittelin hautaustoimen tehtäväkentän olevan sellainen, että näitä töitä ei voida pitkäjänteisesti vapaaehtoistyövoimalla toteuttaa. Minulle todettiin, että tasapuolisuuden vuoksi muita työmuotoja kohtaan hautausmaiden kausityövoimaa voitaisiin korvata vapaaehtoistyöntekijöillä ”istuttamaan ja hoitamaan niitä kukkasia hautausmaalla”.

Hautausmaiden työnjohdon palavereissa tultiin päätelmään, että hautausmaiden kasvukauden hoitotehtävät ovat luonteeltaan sellaisia, että niitä ei ole mahdollista toteuttaa vapaaehtoistyövoimalla.

Pienimuotoisesti kevät- ja syystalkoita voitaisiin järjestää. Ne voisivat olla työnimeltään haravahartauksia. Tapahtumapäivä, jossa työskennellään osallistujien voimien mukaan. Voisi olla kahvia ja talkoosoppaa ja sosiaalista yhdessäoloa, sekä hartaushetkiä hautausmaiden kappeleissa.

Mutta miten taataan talkooväen turvallisuus? Pitäisikö talkooväellä olla turvakengät hautakivien läheisyydessä työskennellessä? Voisi olettaa, että talkooväki on innostunutta, mutta iäkästä kerrostalokansaa nitropurkit taskuissa. Jotain voi sattua! Pitäisikö paikalla olla ambulanssi ja lääkintähenkilöstöä?

Joissakin kaupungeissa puistojen hoitotyössä on rekisteröityneitä puistokummiryhmiä. Malli sopisi myös kirkollisten viheralueiden ja kirkkopihojen hoitotyöhön. Näin vapaaehtoisten valmiudet tiedetään ja heille voidaan järjestää koulutusta turvallisuusasioissa ja tietoa paikallisen hautausmaakulttuurin sisällöstä.

Hautojen hoitamiseen tällainen vapaaehtoistyö ei käy. Onko hautausmaakulttuurilla tulevaisuutta?

Kirjoittaja on Helsingin seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikkö.

risto.lehto@evl.fi