Näin syntyy tähtituote

Puutarhatuote Hännisellä on viljelty joulutähtiä melkein koko sen 40-vuotisen historian ajan. Hännisen tähdistä on muodostunut ­haluttu paikallinen tuote.

 

Mikko, Arja ja Alpo Hänninen ovat tyytyväisiä joulutähtihuoneen
remonttiin. Tehokkaat ledivalaisimet, vahvistettu runko ja uusitut muovit takaavat joulutähdille
hyvät kasvuolosuhteet.

Teksti ja kuvat: Marianna Soini

Lokakuun lopussa Puutarhatuote Hännisen joulutähtihuoneessa tapahtuu nopeaa kehitystä. Kaikki 15 lajiketta värittyvät päivä päivältä omien ominaisuuksiensa mukaan. Tyypillinen tähti alkaa muodostua ylälehdistä, joista ensimmäiset ovat saaneet värinsä. Kirjavan lajikkeen kirjavuus erottuu jo selvästi, mutta pilkullinen lajike on saanut vasta aivan ensimmäiset pilkkunsa näkyviin.

Valioyksilö kehittyy pyöreämuotoiseksi ja tasapainoiseksi. Uutena punaisena lajikkeena on tämä Christmas Song, joka on pystympi ja tummempi kuin päälajike Holy Day.

Laatutähtiä joulumyyntiin

Joulutähtien istutus alkoi Virroilla heinäkuun helteillä viikolla 28. Viimeiset taimet saatiin kasvamaan elokuun loppupuolella viikolla 34. Kaikki ne valmistuvat kuitenkin vasta joulumarkkinoille, eli varsinaisia syystähtiä tai prinsettioita ei viljellä. Myynti alkaa marraskuun lopussa.

Kukoistavassa kasvihuoneessa kirkkaiden lamppujen alla kauppapuutarhuri Mikko Hänninen kertoo melkein ensi töikseen, että tänä syksynä hävikkiä on tulossa.

– Viljelyn alkuvaiheessa vihannekset veivät liikaa huomiota. Joulutähtien kasvualustan johtokyky pääsi liian korkeaksi ja juuret kärsivät siitä, hän pahoittelee vaatimattomasti.

Näitä mahdollisia laatuongelmia on kuitenkin vierailijan vaikea havaita. Heikot yksilöt poistetaan varhain viemästä tilaa ja aiheuttamasta kuluja. Lopputuotteiksi kelpaavat vain joulutähdet, jotka tunnetaan paikallisesti erityisen korkeasta laadustaan.

Arja Hänninen näyttää, miten yksilöllisesti joulutähdet käydään läpi. Lehtien oikomista voidaan tehdä kolmekin kertaa syksyn aikana. Tällä kertaa käsittelyssä on lajike Alaska White.

Uusittu valotus heijastuu laatuun

Joulutähtien laatuun vaikuttaa moni tekijä, joista yksi on nyt Hännisellä muuttunut: vuosi sitten syksyllä kasvihuoneeseen vaihdettiin uudet LED-valaisimet. Samassa yhteydessä kasvihuone remontoitiin. Runkoa vahvistettiin ja muovit uusittiin.

Investoinnin arvo oli noin 30 000 euroa, josta valaisinten osuus oli puolet. Korona-ajan hyvien myyntituottojen ansiosta lainaa ei tarvittu. Ammattitaitoisia tekijöitä löytyi lähipiiristä.

Nyt on käynnissä ensimmäinen kokonainen joulutähtikausi Netledin Overhead 240W -valaisinten alla. Mikko Hännisen mukaan ero on silmin nähtävissä sekä kasvussa että työskentelyssä. Valotuksen tehokkuus nousi ja valotusaika väheni.

Energian hinnan suhteen Hänninen on rauhallinen. Puutarha siirtyi pois pörssisähköstä viime keväänä ja solmi kohtuuhintaisen kiinteän sopimuksen paikallisen sähköyhtiön kanssa kolmeksi vuodeksi. Lämmitykseen käytettävän hakkeen hinta on toki noussut, mutta saatavuuden on luvattu säilyvän hyvänä.

– Remontti tuli tehtyä hyvään aikaan, nyt voisi olla hankalaa.

Kasvun ainekset hallinnassa

Kasvualustana pitkään käytetty Kekkilän joulutähtiseos on toiminut jälleen moitteettomasti: alusta on ilmavaa ja imee hyvin kiertävää kasteluliuosta kouruista ruukkujen alta. Lannoitusta jatketaan myyntiin asti – sekin on yksi laadun tae.

Kasvun säätäminen on muuttunut paljon takavuosiin verrattuna.  Joillekin lajikkeille kasvunsääteitä ei tarvita enää ollenkaan. Myös nykyinen lisävalon laatu pitää niitä tiiviinä aikaisempaa paremmin.

Pilkullinen ’Sky Star’ sai lokakuun lopussa ensimmäiset pilkkunsa.

Kasvinsuojelu onnistuu sekaviljelmälläkin

Kasvinsuojelu on erityisen tarkkaa puutarhalla, jossa vuodenkiertoon kuuluvat ensin kevään ryhmäkasvit ja sen jälkeen vihannesviljely. Kasvihuoneissa on tänäkin vuonna tuotettu avomaankurkkua, chiliä, munakoisoa, papua, paprikaa ja tomaatteja.

Joulutähdelle ei ole tänä vuonna ilmaantunut tuholaisia, ja lokakuussa kelta-ansatkin on jo kerätty pois kasvustoista.

– Kesäkukkakauden jälkeen kasvihuone pestään painepesurilla, jotta joulutähdet pääsevät kasvamaan puhtaalta pöydältä. Vihanneshuoneisiin kuljetaan ulkokautta, ei koskaan kukkahuoneen läpi. Töissä on käytössä kahdet eri vaatteet, Hänninen kertoo.

Vihanneskausi päättyy syyskuun puolivälissä, jonka jälkeen loppuvuosi keskitytään joulutähtiin. Joulukuussa tarjolle tehdään myös istutuksia ja hankitaan muita joulukukkia oman myyntipisteen täydennykseksi.

Viime kesänä Hännisellä nostettiin kaikkien kesäkukkien hintoja kahdeksan prosenttia. Samanlaista korotuspainetta olisi nyt joulutähden vähittäishintaan. Tähän asti pienimmät 10,5 sentin ruukuissa kasvatetut istutustähdet ovat maksaneet viisi euroa ja isoimmat monilatvaiset 14 sentin ruukuissaan reilut 20 euroa.

Pyöreälehtinen ’Christmas Mouse’ kiinnostaa osaa kuluttajista.

Kaunis muoto käsityönä

Kolmannes tähdistä myydään suoraan kuluttajille paikan päältä. Loput kuljetetaan naapurikuntien kukkakauppiaille omalla pakettiautolla. Näissäkin Hännisen tähdet tunnetaan, ja asiakkaat osaavat niitä kysyä. Kyseessä on brändi ilman merkkiä tai erillistä markkinointia.

Joulutähden viljelyssä on paljon käsityötä. Jokainen taimi käydään läpi jopa kolmeen kertaan kasvatuksen aikana. Silloin oio­taan ja asetellaan lehdet siten, että kukan muoto ja latvatähdet pääsevät hyvin kehittymään. Samalla epämuotoiset lehdet poistetaan.

Kukat pakataan perinteisesti sanomalehteen ja pahvilaatikoihin, jotka myös puretaan kukkakaupoissa. Näin sama kierrätysmateriaali toimii pakkauksissa useaan otteeseen.

’Feelings Glitter’ tekee alusta asti kirjavia ylälehtiä.

Lajikkeita moneen makuun

Asiakkaiden mieltymykset tulevat tutuiksi. Yleensä kestää muutaman vuoden tutustuttaa asiakkaita uuteen lajikkeeseen, varsinkin tavallista erikoisempaan. Tämän jälkeen sen suosio voi jatkua tai lopahtaa.

– Eri paikkakunnilla kiinnostavat erilaiset erikoislajikkeet. Ruovedellä pidetään Mousesta ja Ähtärissä Glitteristä, Hänninen kertoo yllättävän esimerkin viitaten lajikkeisiin Christmas Mouse ja Feelings Glitter.

Hänen mukaansa joulutähden käyttö on vähentynyt ja yksittäisen myyntipaikan menekki laskenut. Tätä on kompensoitu kasvattamalla jälleenmyyjien määrää.

– Markettimyynti voi pilata joulutähden mainetta. Jos se ei ole ollut hyvälaatuinen, kuluttaja syyttää herkästi itseään huonosta hoidosta, eikä pettyneenä enää hanki joulutähteä.

Kerrattukukkainen ’Roccostar’ on uusi kokeilu tälle vuodelle.

Kannattaa varata ajoissa

Monet kukkakauppiaat osaavat tilata Hännisen joulutähdet hyvissä ajoin, jotkut jopa heti edellisen joulun jälkeen.

Kun virtolainen asiakas sitten saapuu puutarhalle joulutähteään hankkimaan, hän saattaa viipyä muovihuoneessa pitkään valikoiden ja vertaillen. Se on hänelle samanlainen elämysretki kuin vierailu keväisessä ryhmäkasvihuoneessa, joskin valohoidon saa kaupan päälle.

– Kannattaa tulla ajoissa, sillä lähempänä joulua tähdet voivat olla yllättävän vähissä, Mikko Hänninen ohjeistaa asiakkaitaan.

Puutarhatuote Hänninen Ay

  • Perustettu 1982
  • Omistajat Mikko Hänninen, Alpo ja Arja Hänninen
  • Sijaitsee Virroilla
  • Kasvihuonepinta-ala 2 300 m2
  • Ryhmäkasveja, kasvihuone­vihanneksia ja joulutähtiä
  • Ryhmäkasveja noin 40 000 ­ruukkua vuodessa, joulutähtiä vajaat 4 000
  • Joulutähtiä 15 lajiketta, ­päälajike Holy Day
  • LED-valotuksen PAR-intensiteetti­ ­­60 mikromoolia/m2/s
  • Joulutähdistä 2/3 kukkakaupoil­le, ­1/3 suoraan puutarhalta ­kuluttajille
  • Omistajien lisäksi kaksi ­kausityöntekijää

Tilaa uutiskirje

Uuutiskirjeessä saat lehden ilmestymispäivänä maistiaisia uusimmasta lehdestä.
P&k uutiskirje ilmestyy 21 kertaa vuodessa.

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojaselosteemme.

Mikäli haluat tilata lehden, voit tilata sen tästä.

Puutarha&kauppa

Puutarha&kauppa kertoo ajankohtaiset uutiset ja kuulumiset koko alalta. Ammattitaitoisen, puutarha-alaan perusteellisesti perehtyneen toimituksen verkostot ulottuvat laajalle ja tuottavat jatkuvasti uutta tietoa lukijoille meiltä ja maailmalta.