Kansallisomaisuuden vartija

Maija Manninen tuli Maatiaisen kauppaan siemenostoksille 2008 puutarhaharrastajana. Nyt hän on yhdistyksen toiminnanjohtaja ja paljon vartija.

MaijaManninen nettiin

 

Teksti ja kuva: Milla Tolonen

Me suomalaiset voimme olla ylpeitä yhteisestä kulttuuriperinnöstämme: täällä kestävyytensä osoittaneista kasveista ja eläimistä sekä ihmisten toiminnan seurauksena syntyneistä maisemista, sanoo Maatiainen ry:n toiminnanjohtaja Maija Manninen.

Samalla hän tulee määritelleeksi yhdistyksen tehtävän: vanhojen koriste- ja viljelykasvien ja perinteisten kotieläinrotujen säilyttäminen sekä perinnemaisemien vaaliminen.

Kymmenisen vuotta sitten Maija Manninen tuli Maatiaisen kauppaan oman siirtolapuutarha-harrastuksen siivittämänä. Kun valtiotieteiden maisteri Manninen kohtasi yhdistyksen perustajajäsenen Anja Alangon, yhteisymmärrys syttyi nopeasti. Alanko ehdotti parin vuoden kuluttua Manniselle yhdistyksen toiminnanjohtajuutta.

– Meillä on nyt noin 2 000 jäsentä, jotka ovat oivaltaneet perinteisten kasvien, eläinten ja maisemien säilyttämisen merkityksen. Siemenkuningattaria eli paljon siemeniä puhdistavia ja toimittavia jäseniä on useita, ja jäsenet kokevat työn tärkeäksi. Upea jäsenistö, toteaa Manninen ylpeyttä äänessään.

Mutta jatkuvuuden takaamiseksi tarvitaan uusia jäseniä.

– Pentti Alanko sanoi kerran leikillään, että kun kaikki suomalaiset ovat Maatiaisen jäseniä, yhdistys voidaan lakkauttaa. Siihen on vielä matkaa, ja haasteena on saada kaikille suomalaisille tieto maatiaisista yhteisenä kulttuuriperintönämme. Maatiaiset ovat yhteistä kansallista omaisuuttamme, public good, ja kaikilla pitäisi olla julkinen oikeus niiden ylläpitoon, Manninen määrittelee.

Puutarhatapahtumiin osallistuminen vie Maatiaisen sanomaa eteenpäin. Keväällä 2016 avattu nettikauppa on tuonut uusia harrastajia yhdistyksen piiriin. Yhdistyksessä järjestetään myös kursseja, matkoja ja esitelmätilaisuuksia.

– Olemme kutsuneet toimintaan mukaan opettajia, jotta he lisäisivät puutarhatietoa ja -taitoja lasten parissa, jotka tulevat aikuisena viemään viljelyä eteenpäin.

Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä lehti, Maatiainen, sekä vuotuinen siemenluettelo lähetetään jäsenille. Helsingissä sijaitsevassa toimistossa on myymälä, josta löytyy myös puutarha-aiheisia kirjoja.

Siemenvälitys lienee puutarhaväelle Maatiaisen tunnetuin toiminta. Kotimaisten, kestävyytensä osoittaneiden ravinto-  ja koristekasvien siementen välitys perustuu jäsenten vapaaehtoiseen työhön. Ylläpitoviljelyyn sitoutuneet opetetaan kasvattamaan kasvit ja keräämään siemenet oikein. Hyvien viljelykäytäntöjen jakaminen on myös yhdistyksen tehtävä.

– Maatiaiskasvit eivät ole lajikkeita, vaan koriste-, hyöty- ja luonnonlajeja, jotka ovat säilyneet viljelyssä, vaikka rinnalle on tullut satoisia kaupallisia viljelylajikkeita. Joskus maatiaiset saavat lajikkeen statuksen, kuten esimerkiksi Enon kaskinauris, joka on Eviran viljelylajikkeiden listalla.

Vihannessiementen kauppa on säänneltyä, ja siksi Maatiaisen toimistolla vihannesten siemenet ovatkin pääasiassa hyväksyttyjä kauppalajikkeita. Siementuottajillahan on tekijänoikeudet jalostamiinsa lajikkeisiin, eikä niitä saa kuka vain kaupallisesti lisätä. Vain jäsenten ylläpitoviljelyn kautta tulevia vihannesten siemeniä voidaan myydä virallisten listalajikkeiden ohella. Maatiaiskasvien jatkuva viljely on tärkeää.

Maatiaiskasvit eivät ole museotavaraa, vaan elävää kulttuuriperintöä, joka kehittyy jatkuvasti suhteessa muuttuvaan ympäristöön. Ilmastonmuutos ja ­mikrobien jatkuva muuntuminen muokkaavat lajiston kestävyyttä vain, jos niitä viljellään. Maatiaisen siemenistö ei ole siemenpankki, vaan hajautettu, elävä geenivaranto. Siementoiminnalla turvataan myös luonnon monimuotoisuuden säilymistä.

Maatiaiskasvin määrittely on mielenkiintoinen: vähintään 50 vuotta Suomessa viljelty, kestävyytensä osoittanut kasvi. Tavaroissa antiikin raja on sadassa vuodessa, mutta periaatteessa kyse on samasta asiasta: kun tarpeeksi aikaa kuluu, tämän päivän arkinen muuttuu arvokkaaksi.

Maatiainen ry

 

  • Perustettu 1989
  • Päämääränä on

– säilyttää vanhat koristekasvit ja viljelykasvit

– säilyttää perinteiset kotieläinrodut

– vaalia perinnemaisemia

  • 2 000 jäsentä
  • Siemenvälitys, lehti, tapahtumat

Tilaa uutiskirje

Uuutiskirjeessä saat lehden ilmestymispäivänä maistiaisia uusimmasta lehdestä.
P&k uutiskirje ilmestyy 21 kertaa vuodessa.

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojaselosteemme.

Mikäli haluat tilata lehden, voit tilata sen tästä.

Puutarha&kauppa

Puutarha&kauppa kertoo ajankohtaiset uutiset ja kuulumiset koko alalta. Ammattitaitoisen, puutarha-alaan perusteellisesti perehtyneen toimituksen verkostot ulottuvat laajalle ja tuottavat jatkuvasti uutta tietoa lukijoille meiltä ja maailmalta.