Kaarlo Kanin työkaverit

Pompi Paattisille, niin tapaat iloisen joukon ruukkuvihannesten ­ammattilaisia Oksasen Puutarhalla.

ryhmis tillihuoneessa 1

Tilliä pakkaamassa Kaarlo Kani,  Päivi Satopää, Lea Merimaa, ­Marika Vahter, Vladimir Zaruba, Jenni ­Rimali, ­
Oleksander Dubenehut, ­Tetiana Kushpel, Rosanna Jokinen ja Kerstin Saame.

 parastyopaikka

Teksti ja kuvat: Marianna Soini

Työnjohtaja Maarit Saari toivottaa vierailijan tervetulleeksi Oksasen Puutarhan aurinkoisella pihamaalla ja johdattaa sisälle taukotiloihin. Samalla ovenavauksella ryhmä hollantilaisia vieraita lähtee ulos. Myyntipäällikkö Marjo Kinnunen kutsuu kahville, jonka tarjoilee kirjanpitäjä ­Aija Alho. Ainako täällä pidetään vieraita näin hyvänä?

– Kyllä, aina kun joku tänne pikkutien päähän onnistuu tiensä löytämään, naiset selittävät, ja heti käy selväksi, että tässä työpaikassa nauretaan paljon.

Kinnunen on koulutukseltaan kokki ja ravintolapäällikkö. Hän on aina työskennellyt kaupan alalla ja nyt neljättä vuotta Oksasella. Saari tuli tänne töihin kaksi vuotta sitten. Takana oli ura ravintola-alalla ja oppisopimuskoulutus puutarhuriksi Saarelan puutarhalla. Juuri näihin viime vuosiin kiteytyy paljon Oksasen Puutarhan kehittymisestä myös työpaikkakilpailumme finalistiksi.

– Olemme kaikki omia persooniamme ja annamme tunteiden näkyä. Kenenkään ei tarvitse esittää mitään. Täällä sallitaan huono päivä, jolloin potkitaan turvesäkkejä, sekä railakkaampi hetki, kun nauretaan kippurassa vedet silmissä.

Valge Piret 1

Piret Valge valvoo salaattien laatua ja Kaarlo Kani tarkkailee työn sujumista.

Työkavereita kehutaan estoitta. Kun Marika Vahter sattuu paikalle, hänet kutsutaan kahvipöytään ja esitellään puutarhan huippukylväjäksi. Alun perin vuokratyövoimasta rekrytoitu Vahter kylvää jopa yli 150 000 siementä päivässä – kuulemma ilmiömäisen tasaisella tuloksella. Sattumoisin hänkin on entiseltä ammatiltaan kokki.

– Kylvötyö on tärkeää, ja sitä saa tehdä itsenäisesti. Uusia lajikkeita kokeillaan jatkuvasti. On kiinnostavaa nähdä, mitä niistä tulee, Vahter pohtii.

 

Leikatut salaatit saapuvat kasvihuoneesta liukuhihnalla Piret Valgen eteen. Hän kokeilee jokaista ja nostaa välillä kevyeltä tuntuvan salaatin vaa’alle. Tuntuma on tarkka: vaaka näyttää nyt kolme grammaa yli sadan gramman minimipainon.

– Piret on mestari tässä hommassa. Hänellä on uskomattoman nopeat kädet ja suorastaan symbioosi koneen kanssa, Kinnunen ylistää.

ryhmis salaattihuoneessa 1

Salaattia leikkaavat edestä lukien Katrin Kukuškin, Merili Keem, Olha ­Halinska, Iryna Serdiuchenko ja Mare Solom sekä
Kaarlo Kani.

Yhtäkkiä liukuhihnan aukosta pilkistää Kaarlo Kanin pää, ja kaikkia alkaa naurattaa. Kaarlo on nyt neljättä vuotta Oksasen Puutarhan maskotti, joka tunnetaan niin piirroshahmona pakkauk­sista, livenä tuote-esittelyistä ja tapahtumista kuin aktiivisesta somettamisesta. Hahmo lähti yrityksen erottumisen tarpeesta, pakkausuudistuksesta sekä mielikuvasta, jossa salaatti on kaninruokaa, mutta nyttemmin Kaarlo Kani elää jo omaa elämäänsä.

Tällä kertaa kanipuvusta paljastuu Heidi Hellström, jonka kanssa tehtävässä vuorottelee Marjo Kinnunen.

– Tämä on hauskaa! On kivaa saada suomalaiset hymyilemään ja nauramaan, naiset sanovat.

Puutarhan viestinnästä ­vastaa Kati Sormunen, taustaltaan muun muassa toimittaja. Hortonomiopinnot ovat loppusuoralla, kunhan opinnäytetyö basilikan säilyvyydestä valmistuu.

Kaarlo Kanilla on lähes 3 000 Facebook-tykkääjää. Sormunen on yrityksen some-kanavien sisällöntuottaja, mutta paljon Kanin edesottamuksia mietitään myös yhdessä. Ne nivoutuvat saumattomasti huumoriin, jota työntekijöiden kesken viljellään.

– Kaarlo on leppoisa ja positiivinen kaveri, hyvin nopea liikkeissään, utelias ja uudistusmielinen. Tyttöystäväkin on löytynyt, ja perheenlisäystä odotetaan aivan pian, Hellström paljastaa.

taloushallinto 1

Olli Oksanen ja Aija Alho pitävät monipuolisista taloushallinnon töistä.

Tarvittaessa kaikki ryhtyvät käytännön töihin. Vapuksi myös Kinnunen, Hellström ja Sormunen ovat juuri pakanneet tilliä niin, että siitä riittää puhetta pitkin päivää. Kasvihuoneessa käy nytkin kuhina, kun kevätaurinko on kasvattanut tillit ”sademetsän kokoisiksi”.

Yksi pakkaajista on Päivi Satopää, joka on viihtynyt Oksasella 14 vuotta.

– Tämä on monipuolista ja tosi joustavaa työtä. Lomat ja vapaat on aina saatu hyvin sovittua. Aamuihmiselle on mukavaa, kun työt alkavat kuudelta ja jo puoli kolmelta pääsee lähtemään. Yksikään aamu ei ole ollut sellainen, etten olisi halunnut lähteä töihin. Töitä tehdään yhdessä vahvalla rutiinilla. Uudet työntekijät otetaan mukaan porukkaan, ja he saavat kysyä mitä vain, Satopää kuvailee.

Jutellessa selviää myös, että kerran kuussa tarhalle saapuu hieroja, jonka käsittelyssä saa käydä työajalla.

pakkaamo 1

Kaarlo Kani pakkaamossa Tiiu Kaljolan ja Fadil Hadzicin kanssa.

Pakkaamo on käynyt ahtaaksi, kun tuotantomäärät ovat kasvaneet. Salaattipusseja pakkaava Tiiu Kaljola kertoo tehneensä seitsemän työvuotensa aikana Oksasella kaikkea paitsi toimistotöitä.

– Tykkään vaihtelusta. Täällä on paljon erilaisia työpisteitä ja monia kieliä, joita saa puhua. Työkaverit ovat positiivisia ihmisiä, joiden kanssa on tosi kivaa. Kaikki auttavat toisiaan. Työpäivä menee nopeasti.

Jo 20 vuotta puutarhalla työskennellyt Elina Eskelinen sanoo, että parasta on yrityksen sopiva koko, josta seuraa paljon hyvää. Päivittäin puutarhalla ”pomppii” noin 40 henkilöä.

– Tieto kulkee, ja jokainen tietää, mitä tapahtuu. Mukavia ja ystävällisiä työkavereita on monenlaisia.

 

Toimitusjohtaja Juha Oksa­nen saa varauksetonta kiitosta alaisiltaan – jotka eivät koe olevansa ”alaisia”.

– Juha on lähtenyt itsekin mukaan nykyiseen rentoon ja hauskaan työtapaamme eikä istu missään norsunluutornissa. Hän muistaa kiittää kaikkia ja tarjoaa­ vaikka kakkua tai jäätelöä ruuhkahuippujen päätteeksi.

– Ilmapiirimme on avoin, puhumme paljon ja tunnemme toistemme työtavat ja työvaiheet. Koko henkilökunta on ylpeitä tuotteiden laadusta ja pitää sitä yllä.

konttori 1

Konttorilla Heidi Hellström, Marjo Kinnunen, Kati Sormunen ja Maarit Saari.

Oksasen Puutarha Oy

  • Iiris ja Kauko Oksanen ostivat tilan 1971, osakeyhtiö 1996
  • Omistajat Juha ja Iiris Oksanen
  • Ruukkuvihannesviljelmät Turun Paattisilla sekä Oripäässä
  • Pinta-ala Paattisilla 2,5 ha ja Oripäässä 1 ha
  • Vakituista henkilöstöä Paattisilla noin 40, lisäksi vuokratyövoimaa noin 15, kesäaikana yhteensä 75 henkeä, Oripäässä lisäksi 15–20 henkeä
  • 30–40 eri tuotetta, 20–25 kasvilajia, kaikki kylvetään Paattisilla
  • Suurin osuus leikatulla jääsalaatilla, flowpack-pusseihin 60 % tuotannosta
  • Ruukkuvihannestuotanto noin 13 miljoonaa kappaletta
  • Liikevaihto noin 7 miljoonaa euroa
  • Suomen ensimmäinen Laatutarha-tunnus 2007
  • Yrityksen maskotilla Kaarlo Kanilla Facebookissa 3 000 tykkääjää

 

Tilaa uutiskirje

Uuutiskirjeessä saat lehden ilmestymispäivänä maistiaisia uusimmasta lehdestä.
P&k uutiskirje ilmestyy 21 kertaa vuodessa.

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojaselosteemme.

Mikäli haluat tilata lehden, voit tilata sen tästä.

Puutarha&kauppa

Puutarha&kauppa kertoo ajankohtaiset uutiset ja kuulumiset koko alalta. Ammattitaitoisen, puutarha-alaan perusteellisesti perehtyneen toimituksen verkostot ulottuvat laajalle ja tuottavat jatkuvasti uutta tietoa lukijoille meiltä ja maailmalta.