Floristimestari on kukkakaupan kasvot

Kukkakauppa itäsuomalaisessa pikkukaupungissa on kohdannut monia haasteita, mutta floristimestari Anna Utti tahtoo pitää sen ilmeen iloisena.

 

Floristimestari Anna Utti työskentelee Haakanan perheyrityksessä. Omistajat pysyttelevät taustalla, ja kauppa henkilöityy työntekijöihin.

Teksti ja kuvat: Marianna Soini

Suomen Kukkakauppias­liitolla on nyt ensimmäistä kertaa puheenjohtaja, joka ei itse ole kukkakauppias. Syyskuussa uuteen tehtäväänsä valittu floristimestari Anna Utti työskentelee nimittäin imatralaisessa Haakanan perheyrityksessä.

Sen monipuoliseen arkeen kuuluu sekä kukkakaupan, hautaustoimiston että ateria- ja pitopalvelun pyörittäminen. ­Mikko Haakana kuvaakin yritystä täyden palvelun taloksi.

Kukkakauppa haluaa puolustaa kivijalkaliikkeitä ja näyteikkunoiden somistusta imatralaisessa katukuvassa. Asiakkaat arvostavat tätä.

Monialainen yritys toimii

Nykyisen liikkeen pitkässä historiassa on ollut monenlaisia vaiheita. Haakana oli työntekijänä edellisellä omistajalla, jolta hän osti yrityksen. Tuolloin parikymmentä vuotta sitten kokonaisuuteen kuului kolme kukkakauppaa ja kolme hautaustoimistoa, joista pääliike sijaitsi Imatralla. Myöhemmin toiminta keskitettiin sinne.

– Kaksitoista vuotta sitten olimme jo myymässä koko yritystoimintaa, mutta sitten otimme ateriapalvelun osaksi pitopalvelutoimintaa. Se on ollut hyvä ratkaisu, Mikko Haakana sanoo.

Nyt noin kaksi kolmannesta yrityksen liikevaihdosta kertyy vanhusten ateriapalvelusta. Kukkakaupan kellarikerroksessa onkin vastassa tavallisesta poikkeava näky ammattikeittiöineen ja ateriapalvelun varusteineen. Ruuanvalmistuksen hoitavat omat ammattilaisensa, mutta muita ruokapalvelun tehtäviä riittää kaikille työntekijöille, myös floristeille ja floristimestarille.

– Meillä kaikkien on tehtävä kaikkea. Usein onkin sen seitsemän asiaa­ levällään, Anna Utti kuvailee tavallista työpäivää.

Hänen lisäkseen kukkakaupassa työskentelevät floristit Heli­ Hölsä ja Riikka Laukkanen. Heillä on jokaisella oma käsialansa, jonka mukaan kukkakaupan tehtäviä myös jaetaan.

Vanhat ladonovet ja heinäseipäät ovat uusiokäytössä myymälässä.

Monta iskua kaupankäyntiin

Kuluttajien ostokäyttäytymisen muutos on ollut rajua Imatran kaltaisessa kaupungissa. Yleiset trendit yhden kukan hautajaisineen ovat toki vaikuttaneet jo pitkään. Krematorion valmistuminen paikkakunnalle näkyi ­aikanaan kukkakaupassa selvästi: uurnahautausten lisääntyessä surukukkien käyttö supistui merkittävästi.

Toki Haakanalla hoidetaan vuosittain yhä noin sadat hautajaiset kukkineen. Vaikka ne ovat usein entistä pienempiä, maaseudulla järjestetään edelleen myös 50–60 hengen tilaisuuksia.

– Meillä on vakiintunut asiakaskunta ja vankka ammattitaito. Asiakkaat luottavat ja antavat paljon valtuuksia, esimerkiksi kukista voidaan sopia vain väri. Nykyään saatetaan myös tilata tavallista runsaampi arkunkoristelu, jos arkulle lasketaan vain yksittäiset kukat, Utti kertoo.

Muitakin haasteita on riittänyt. Korona-ajan pelastus oli eKukka, joka tutustutti asiakkaat myös kuljetuspalveluihin. Kukkamyynti ei ole kuitenkaan palannut pandemiaa edeltävälle tasolle.

Viimeisin isku on ollut Venäjän hyökkäys Ukrainaan, jonka seurauksena venäläisiä ei enää näy Imatralla. He olivat hyviä asiakkaita, ja myös heidän käyttämänsä palvelut heijastuivat myönteisesti kukkakauppaan. Nyt esimerkiksi hotellit ja ravintolat tilaavat kukkia selvästi aiem­paa vähemmän, kun kukkia arvostavia venäläisiä ei enää ole niissä asiakkaina.

Puolikas vanhasta soutuveneestä yllättää ja toimii esillepanossa.

Tulevaisuus erikoiskaupassa

Imatra on 25 000 asukkaan kaupunki, jossa viime aikojen käänteet on koettu voimakkaasti muuallakin kuin kukkakaupassa. Imatran keskustan tulevaisuus huolestuttaa niin yrittäjiä kuin asukkaitakin.

– Venäläisten poistuminen on ollut aikamoinen rytinä, mutta enemmän saa aikaiseksi iloisella mielellä. Meidän täytyy pitää ääntä itsestämme. Esimerkiksi­ somistettuja näyteikkunoita ei ole enää katukuvassa paljon, mutta meillä on. Moni asiakas sanookin, että ”ihanaa, kun tässä on oikea kukkakauppa”, Utti kuvailee kohtaamisia aikaisemmin vilkkaalla ostoskadulla.

Hänen mielestään kukkakauppojen tulevaisuuden kannalta on keskeistä painottaa erikoiskaupan luonnetta ja osaamista. Silloin korostuvat esimerkiksi kukkasidonta, yritystilaisuuksien koristelu ja vihersisustus.

Viimeisin tempaus näkyvyyden hyväksi oli Kukkivat kuohut -niminen floristinen tilateos Imatran torilla, jonka Anna Utti teki yhdessä Minna Rasimuksen kanssa. Se oli osa Kukkakauppiasliiton 90-vuotisprojektia ja kaupunkilaisten ihailtavana elokuisena Imatra-päivänä ja kauan sen jälkeenkin.

– Kertoo arvostuksesta, että teoksen annettiin olla rauhassa.

Uutta virtaa, uusia rooleja

Anna Utti on toiminut kukkakauppa-alalla jo 25 vuotta. Floristin paperit hän hankki vuonna 2000 oppisopimuksella Tuorlasta, nykyisestä Liviasta. Kun lapset kasvoivat, 38-vuotiaana teki mieli opiskella jälleen.

– Tietty puutuminen vaivasi, mutta sitten tuli aika lopettaa jossittelu. Floristimestarin opinnot Keudassa antoivat valtavasti lisäpontta ja avasivat silmiä floristiikan mahdollisuuksille. Tekemiseen tuli paljon lisää itsevarmuutta. Sen ansiosta kurssittaminen ja opettaminen tulivat uudeksi osaksi työnkuvaani.

Utti valmistui floristimestariksi 2018. Nyt hän haluaa tuoda kukkakaupan ammattitaitoa esiin, laittaa persoonansa peliin ja olla tämän kukkakaupan kasvot tässä kaupungissa. Luovuus saa nykyään kukoistaa myös omissa vapaa-ajan projekteissa.

Uusi rooli Kukkakauppiasliiton puheenjohtajana on tuonut  tähän syksyyn kiirettä. Ajankäytöstä luottamustehtävän hoitoon on sovittu hyvässä yhteisymmärryksessä työnantajan kanssa.

– Paljon on töitä, joihin olemme hallituksen kanssa tarttuneet, ja ideointi jatkuu tietenkin kaiken aikaa. Tykkään kyllä kovasti tästä touhusta, Utti kertoo.

Kukka- ja Hautauspalvelu Haakana

  • Yksityinen elinkeinonharjoittaja, Haakanan perheyritys
  • Aputoiminimi Lounas- ja Pitopalvelu Haakana
  • Toiminut nykyisellä nimellä vuodesta 2010
  • Sijaitsee Imatralla Lappeentiellä, pinta-ala 400 m2 josta myymälä 100 m2
  • Työntekijöinä 2 floristia ja 1 floristimestari, yhteensä 12 työntekijää
  • Kukkakaupassa pääpaino kukkasidonnassa, kukista leikkoa 2/3
  • Vuodessa järjestetään ja kukitetaan noin sata hautajaistilaisuutta
  • Liikevaihdosta 65 % muodostuu ateriapalvelusta

Tilaa uutiskirje

Uuutiskirjeessä saat lehden ilmestymispäivänä maistiaisia uusimmasta lehdestä.
P&k uutiskirje ilmestyy 21 kertaa vuodessa.

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojaselosteemme.

Mikäli haluat tilata lehden, voit tilata sen tästä.

Puutarha&kauppa

Puutarha&kauppa kertoo ajankohtaiset uutiset ja kuulumiset koko alalta. Ammattitaitoisen, puutarha-alaan perusteellisesti perehtyneen toimituksen verkostot ulottuvat laajalle ja tuottavat jatkuvasti uutta tietoa lukijoille meiltä ja maailmalta.