Avoin amk tarjoaa koulutusta kaikille

Avoimet ammattikorkeakouluopinnot ovat kustannustehokas­ tapa kartuttaa osaamista ja hakea täsmätietoa omaan työhön. Yrityksille opiskelijaprojektit voivat antaa merkittävän lisän kehittämistyöhön.

Tuomas netti

Ryhmäkasvipuutarhalta on helpointa lähteä koulutukseen, kun kasvihuoneet ovat tyhjillään. Tuomas Heimonen teki juuri niin.

Teksti: Marianna Soini Kuva: Jaakko Heimonen

Hämeen ammattikorkeakoulussa Lepaalla on mahdollista suorittaa yksittäisiä puutarhatalouden opintomoduuleja avoimessa ammattikorkeakoulussa. Periaatteessa koulutukseen voi hakea kuka vain, jolla on perusosaamista alalta.

– Suhtaudumme hakijoihin tosi avoimesti, kun he ovat alalla joko työntekijöinä tai yrittäjinä. Ammatissa toimivat opiskelijat lisäävät myös opintojen antia tutkinto-opiskelijoille ja opettajillekin, sanoo HAMK:n lehtori Pasi Käkelä.

Yritysyhteistyö on tavoitteena kaikissa koulutuksissa. Koulutusmoduuliin nivoutuu monta asiaa, ja sen päätteeksi tehdään laaja projektityö johonkin alan yritykseen tai organisaatioon.

– Kasvihuoneyrittäjiä on hyvin lähdössä mukaan antamaan aiheita näille projekteille. Heille täytyy nostaa hattua, sillä opiskelijoille täytyy kertoa omista, usein luottamuksellisistakin asioista, jotta projektit voivat onnistua.

Käkelä mainitsee esimerkkinä kesäkukkapuutarhan, jonka toimintaketjuja ja kaupankäynnin parantamista opiskelijat ryhtyvät parhaillaan tutkimaan. Tässä projektissa käydään läpi myyntityö, myymälän ilme, markkinointi sosiaalista mediaa myöten ja konkreettinen tavaran liikkuminen yrityksessä.

Koulutuskustannukset eivät työssäkäyvälle muodostu esteeksi. Yksi opintopiste maksaa avoimen ammattikorkeakoulun opiskelijalle kymmenen euroa, joten tyypillisen 15 opintopisteen moduulin hinta on 150 euroa.

– Myös työnantaja voi tarjota koulutuksen ja saada siten lisää tietoa työyhteisön käyttöön. Tämä sitouttaa työntekijää ja osoittaa hänelle arvostusta, Käkelä huomauttaa.

Opiskelijoiden projektitöihin tarjoutuminen ja osallistuminen ei maksa yrityksille mitään. Se on siis ainakin kustannusten puolesta houkutteleva mahdollisuus tarkastella ja kehittää toimintaa.

Koulutuksen ajankäyttö on hallittavissa, sillä moduulin kesto on noin kaksi kuukautta. Lisäksi sen voi ajoittaa rauhalliseen aikaan työpaikkansa vuodenkierrossa. Lähipäiviä on kahdeksan.

– Opiskelijalla täytyy kuitenkin olla motivaatiota ja aikaa, jotta moduuli tulee suoritettua, Käkelä painottaa.

Lepaan näyttelyssä 2018 HAMK:n osastolla Tuomas Heimonen tutustui avoimiin amk-opintoihin. Hän työskentelee ryhmäkasveja tuottavalla Heimosen Puutarhalla Kuopion seudulla.

– Tähän asti olen tehnyt töitä peruskoulupohjalta, mutta ikä  ja järki ovat tuoneet intoa opiskeluun, 24-vuotias Heimonen sanoo.

Heimonen suoritti vielä samana syksynä Puutarha-alan kauppa ja neuvonta -moduulin sekä talvella Yrittämisen ja markkinoinnin moduulin.

– Hakeminen oli yllättävän helppoa, samoin opintojen sovittaminen puutarhan töihin. Koulutuksessa oli positiivista asennetta ja käytännön näkökulmia.

Heimonen kertoo aluksi hieman epäilleensä, antaako koulutus riittävästi ajankäyttöön nähden, mutta huoli oli turha.

– Lepaalla oli helppo käydä ja opiskella. Sisäistetyt asiat­ tulivat heti käyttöön töissä. Kerroin käytännön kokemuksiani ja sain siitä hyvää palautetta. Loin myös paljon arvokkaita kontakteja. Seuraavaksi perehdyn kasvutekijöihin ja niiden hallintaan.

 

 

Paljon kiinnostavaa koulutusta tarjolla

 

Hämeen ammattikorkeakoulun avoimia amk-opintomoduuleja 2019–2020

Syys–lokakuu

Puutarhakasvit ja maaperä

Puutarhakasvien tuotetietous

Puutarha-alan kauppa, neuvonta ja toimintaketjut

Marras–joulukuu

Kasvutekijöiden hallinta

Sustainability in horticulture

Avomaatuotannon suunnittelu ja kehittäminen

Kasvihuonetuotannon suunnittelu ja kehittäminen

Tammi–helmikuu

Viljelyohjelmat

Yrittäminen ja markkinointi puutarhataloudessa

Tutkimus ja tuotekehitys puutarhataloudessa

Maalis–huhtikuu

Puutarhakasvien viljelyjärjestelmät

Viljely- ja työnjohtotaidot puutarha-alalla

Puutarha-alan agroekologia

Tilaa uutiskirje

Uuutiskirjeessä saat lehden ilmestymispäivänä maistiaisia uusimmasta lehdestä.
P&k uutiskirje ilmestyy 21 kertaa vuodessa.

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojaselosteemme.

Mikäli haluat tilata lehden, voit tilata sen tästä.

Puutarha&kauppa

Puutarha&kauppa kertoo ajankohtaiset uutiset ja kuulumiset koko alalta. Ammattitaitoisen, puutarha-alaan perusteellisesti perehtyneen toimituksen verkostot ulottuvat laajalle ja tuottavat jatkuvasti uutta tietoa lukijoille meiltä ja maailmalta.