Mansikantaimia riittää istutuksiin

Mansikantaimien kysyntä on aavistuksen viime vuotta hiljaisempaa. Taimihintojen nousu on ollut maltillista, mutta rahtikustannukset ovat kallistuneet merkittävästi.

Peuraniemen Taimitarhan kotimaiset varmennettujen mansikantaimien hinnat on porrastettu eräkoon mukaan.

Teksti ja kuva: AnnaMarja Vilander

Kotimaisten varmennettujen mansikantaimien kysyntä on lähes viime vuoden kaltainen.

Mervi Pirilä Ihalan tila Oy:stä kertoo, että kevään istutukset lienevät viime vuoden tasolla, mutta syksyn istutuksiin valmistaudutaan viime vuotta enemmän.

Kari Komulainen Peuraniemen Taimitarha Oy:stä sanoo, että suurta eroa viime vuoden ja tämän kevään ennakoiden välillä ei ole.

– Jo viime vuosi oli selvästi hiljaisempi kysynnän suhteen. Taitaa olla ylituotantoa ja haasteelliset säät avomaalla, Komulainen pohtii.

– Viljelijöiden osalta kysyntä on hiljaisempaa, mutta kauppapuutarhojen tilauskanta on normaali, kertoo puolestaan Jouni Suppola Marjoniemen Taimitarhalta.

Tuontitaimia markkinoivat yritykset kertovat samankaltaisesta tilanteesta.

Tiina Välke Helle Oy:stä ja Reetta ­Rouhiainen Jarvenkyla Oy:stä sanovat kysynnän olevan lähes aiempien vuosien tasolla.

– Tunneleihin taimia on menossa jopa aiempia vuosia enemmän, mutta avomaapuolen taimikysyntä on hieman vähentynyt, Välke luonnehtii.

Rouhiaisen mukaan tilauksen tekemistä harkitaan hieman aiempaa kauemmin, vaikka oikeasti pitäisi orientoitua tilaamaan ainakin suuret taimet jo vuotta aiemmin.

Jarmo Röppänen kertoo, että Marja-Suomen Taimituotanto Oy:llä avomaan tai­mien kysyntä on noin 20 prosenttia pienempi verrattuna edelliseen vuoteen.

– Erityisesti pelottaa kustannusten kasvu. Hintataso ei ole vastaavasti kohonnut samassa suhteessa, Röppänen huomauttaa.

Hinnat nousseet maltillisesti

Mervi Pirilä muistuttaa, että taimien tuottamisen tehostaminen on tärkeää, eivätkä hinnat tuskin tällä hetkellä nouse yhtä paljon kuin yleinen hintataso.

Komulaisen mukaan korotukset ovat maltilliset, pari kolme prosenttia tälle vuodelle. Jouni Suppola kertoo nousun olevan yhdestä kahteen senttiä tainta kohti verrattuna viime vuoteen.

Tiina Välke sanoo hinnankorotusten olevan edeltävien vuosien tasolla.

– Meillä on monta eri taimitoimittajaa sekä Hollannissa että Saksassa. Laajan lajikevalikoiman ansiosta aina löytyy sopiva hinta- ja kokoluokka. Kylmäsäilytyskustannukset ovat jonkin verran nousussa, ja osa taimistoista veloittaa myöhäisten taimitoimituksien kylmäsäilytyksestä, kertoo Välke.

Rouhiainen sanoo hintojen nousseen noin 10–15 prosenttia. Ensimmäisistä hinnankorotuksista kaudelle 2024 on myös tullut tietoa.  Jarmo Röpppäsen mukaan nousu edelliskauteen verrattuna on noin 15 prosenttia.

Rahtikulut merkittävät

Rahtikulujen ja polttoainelisän korotukset heijastuvat taimikustannuksiin.

Mervi Pirilä mukaan toimitus voidaan sopia eriin esimerkiksi istutusten etenemisen mukaan ilman lisäkustannusta.

– Tämä toki vaatii etukäteen suunnittelua. Rahti on useimmiten kertatoimituksessa edullisempi, Pirilä sanoo.

Jouni Suppola muistuttaa myös, että rahtikustannusten takia yksi iso toimituserä on halvempi kuin monta pientä.

Hänen mukaansa rahdit ovat nousseet noin 30 prosenttia kahden vuoden aikana.

Kari Komulainen kertoo, että hinnat on porrastettu eräkoon mukaan.

– Yleensä kannattaa ottaa yhdessä erässä, jos suinkin mahdollista. Taimien hinnalla ei ole suurtakaan merkitystä loppusummassa, mutta kahden tai kolmen toimituserän vaikutus rahtiin on merkittävä, hän sanoo.

Komulainen toteaa, että perusrahdit nousivat vuoden lopulla noin seitsemän prosenttia.

– Polttoainelisä elää viikoittain, ja muutokset voivat olla prosentteja. Rahtitarjouksia emme uskalla antaa asiakkaille ennakkoon, vaan veloitus tapahtuu vasta toimituspäivän hinnalla, Komulainen kertoo.

Tiinä Välke sanoo, että ainoastaan rahtikulut nostavat kokonaiskustannuksia.

– Erikseen laskutettava polttoainelisä nousi viime keväänä huimasti, mutta tällä hetkellä polttoainelisä on tullut aika paljon alaspäin korkeimmista luvuista. Meillä on luotettava kuljetuskumppani, jonka kanssa toimiminen on helppoa, Välke kertoo.

Myös Rouhiainen muistuttaa, että kokonaishinta rahteineen on aina edullisempi, kun taimet toimitetaan yhdessä erässä.

– Rahtihinnat ovat nousseet 10–20 prosentilla. Jokaiseen kuljetukseen lisätään toimitushetken polttoainelisä, joka on tällä hetkellä 11,5 prosenttia. Korkeimmillaan lisä on ollut jopa 20 prosenttia, Rouhiainen kertoo.

Marja-Suomen Taimituotannolla taimien hinta määräytyy kokonaismäärän mukaan.

– Meillä taimen hinta on kokonaismäärän mukaan.  Toimitamme taimet varastostamme kautta, jolloin taimet tulevat haluttuun istutusaikaan. Lavahintaero lähetyksen koon välillä ei ole merkittävä siihen hyötyyn verrattuna, että taimet saadaan toimitukseen halutulle viikolle, Röppänen vertaa.

Hänen mukaansa korotukset rahtihintoihin tulivat jo kaudelle 2022 ja olivat kahdeksan prosentin luokkaa. Kaudelle 2023 nousua tuli edelleen 8–9 prosentin verran.

Taimivalikoimassa vaihtelua

Ihalan Tilalla on normaali valikoima taimia tarjolla, mutta Mervi Pirilä kehottaa suunnittelemaan jo vuoden 2024 taimitilauksia.

Peuraniemen Taimitarhalla tuotetaan pelkästään yhdenkokoisia kennotaimia. Niiden saatavuus on vielä hyvä muutamaa lajiketta lukuun ottamatta.

– Myymälöille teemme tilauk­sesta vähän isompaa 10-packiä, jota ehtii vielä tilata, lupaa Kari Komulainen.

Marjoniemen taimitarhalta toimitetaan varmennettuja taimia paakuissa. Lajikkeita on Jouni Suppolan mukaan vielä kevättoimituksiin.

Helteen kautta on potti- ja odotuspetitaimia saatavilla rajoitetusti. Joistakin suosituista lajikkeista on saatavilla enää vain A-taimia. Tällä hetkellä tilataan jo kauden 2024 suosituimpia taimikokoja ja -lajikkeita.

Jarvenkylästä kannattaa tiedustella vielä taimia, mutta Reetta Rouhiainen muistuttaa, että periaatteessa odotuspeti- ja pottitaimet tulisi tilata jo edellisen vuoden kesäkuuhun mennessä, sillä nämä taimityypit tuotetaan tilausten pohjalta.

– Joistain lajikkeista, kuten Magnumista ja Sonsationista näitä taimityyppejä on vielä saatavana, Rouhiainen kertoo.

Jarmo Röppänen sanoo, että poikkeuksellisesti tänä vuonna on saatavana vielä potti- ja minipotti-taimia jopa jatkuvasatoisista lajikkeista.

– Uusimmissa jalosteissa satotaimet on myyty loppuun. Ostamalla ennakkoon taimet kaudelle 2024 varmistetaan erityisesti tunnelitaimien saatavuus, Röppänen huomauttaa.

Lajikkeisto uudistuu vähitellen

Mervi Pirilä kannustaa kokeilemaan Frida-lajiketta, joka on satoisa ja taudinkestävä, talvehtii hyvin ja on hyvä vaihtoehto Polkalle. Myös Jouni Suppolan kertoo ’Fridaa’ myytävän entistä enemmän.

– Yleensä ’Frida’ jää tilan tuotantoon ensimmäisen kokeilun jälkeen, Pirilä tietää.

Jatkuvasatoista Ria-lajiketta Pirilä kuvaa hyvin avomaalla talvehtivaksi, kovapintaiseksi, syyssadoltaan runsaaksi ja myös tunneliin soveltuvaksi.

Sekä Komulaisen että Suppolan mukaan yleisin lajike on edelleen Polka. Molemmat kertovat, että ’Lumottaran’ kysyntä on viime vuosina kasvanut, jopa moninkertaisesti.

– Viljelyvarmoja, aikaisia lajikkeita kaivattaisiin Honeoyen rinnalle, Komulainen sanoo.

Rouhiainen kuvailee Polkan porskuttavan edelleen, vaikka vaihtoehtoisia lajikkeita kuten Jenkka, Falco, Verdi ja Sonsation on tullut markkinoille.

– ’Allegroa’ on tänä vuonna kyselty vähän verrattuna viime vuoteen, hän mainitsee.

Välke ja Röppänen sanovat Polka-lajikkeen kysynnän vähentyneen selvästi.

– Tilalle on tullut esimerkiksi ’Verdi’. Innolla odotamme tuloksia meillä koeviljelyssä olevista Parlando-, Twist- ja Jenkka-lajikkeista. Avomaanviljelyyn sopivan uutuuslajike Jenkan kysyntä on ollut erinomaista, Välke kertoo.

Röppänen toteaa, että viime vuosina ’Honeoyen’ istutusmäärät ovat jääneet pieniksi.

– Uudet juuristoltaan ja kasvutavaltaan vahvemmat lajikkeet ovat ottaneet vanhojen lajikkeiden paikan. Näistä voisi mainita erityisesti Allegro-, Verdi- ja Falco-lajikkeet, hän sanoo

Röppänen mainitsee tulevalle kaudelle uusina mielenkiintoisina lajikkeina tunneleihin soveltuvan Parlandon ja avomaalle Jenkan.

Tilaa uutiskirje

Uuutiskirjeessä saat lehden ilmestymispäivänä maistiaisia uusimmasta lehdestä.
P&k uutiskirje ilmestyy 21 kertaa vuodessa.

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojaselosteemme.

Mikäli haluat tilata lehden, voit tilata sen tästä.

Puutarha&kauppa

Puutarha&kauppa kertoo ajankohtaiset uutiset ja kuulumiset koko alalta. Ammattitaitoisen, puutarha-alaan perusteellisesti perehtyneen toimituksen verkostot ulottuvat laajalle ja tuottavat jatkuvasti uutta tietoa lukijoille meiltä ja maailmalta.