P&k:n Vuoden 2018 asiantuntija Sirkka Juhanoja

Vanhempi tutkija Sirkka Juhanoja Luonnonvarakeskuksesta on nimitetty Puutarha&kauppa-lehden Vuoden asiantuntijaksi 2018.

Vanhempi tutkija Sirkka Juhanoja Luonnonvarakeskuksesta on nimitetty Puutarha&kauppa-lehden Vuoden asiantuntijaksi 2018. Palkitseminen tapahtui Dendrologian Seuran Ruususeminaarissa marraskuun viimeisenä päivänä.

Tunnustus myönnetään tunnetulle ja tunnustetulle asiantuntijalle, joka myös jakaa asiantuntemustaan aktiivisesti puutarha-alan ammattilaisille, niin erilaisissa tapahtumissa kuin ammattilehden sivuilla.

Juhanoja vastaanotti palkinnon 30. marraskuuta Dendrologian seuran Ruususeminaarissa, jossa hän piti myös esitelmän suomalaisista löytöruusuista. Palkinto jaettiin nyt kahdeksannen kerran.

Sirkka Juhanojan ensimmäiset ammattiartikkelit löytyvät 30 vuoden takaa Puutarha-lehdestä 1988. Niissä aiheina olivat perennojen käyttö ja ruiskaunokin viljely. Kolmen vuosikymmenen aikana Juhanoja on tieteellisen työnsä ohella julkaissut kymmenittäin, noin 80, ammattilehtiartikkeleita, joista noin 30 Puutarha&kauppa-lehdessä. Useimmiten aiheena ovat olleet monivuotiset koristekasvit, niin perennat kuin pensaatkin.

Juhanoja kertoi tutustuvansa Puutarha&kauppa-lehden jokaiseen numeroon ja arvostavansa palautetta, jota ammattilehden kautta voi työstään saada. Hän sanoi pitävänsä Vuoden asiantuntija -nimitystä myös hyvänä tunnustuksena Luken pienelle puutarhatutkimuksen yhteisölle ja sen työlle puutarha-alan hyväksi.

Tilaa uutiskirje

Uuutiskirjeessä saat lehden ilmestymispäivänä maistiaisia uusimmasta lehdestä.
P&k uutiskirje ilmestyy 21 kertaa vuodessa.

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojaselosteemme.

Mikäli haluat tilata lehden, voit tilata sen tästä.

Puutarha&kauppa

Puutarha&kauppa kertoo ajankohtaiset uutiset ja kuulumiset koko alalta. Ammattitaitoisen, puutarha-alaan perusteellisesti perehtyneen toimituksen verkostot ulottuvat laajalle ja tuottavat jatkuvasti uutta tietoa lukijoille meiltä ja maailmalta.