Kukkavarpukka Vuoden elämys -kukkakauppa 2017

P&k Floristi palkitsi jälleen Vuoden elämys -kukkakaupan 2017. Mieleenpainuvin ostoselämys, joka syntyy hyvästä palvelusta, tarkoituksenmukaisesta tuotteesta sekä kauniista ostoympäristöstä koettiin kukkakauppa Kukkavarpukassa Ikaalisissa.

Hagman Lila 2018 nettiin

Lila Hagman palveli P&k Floristin Koeostajaa ikimuistoisesti keväällä 2017. 

P&k Floristin Koeostaja vieraili viime vuonna 28 kukkakaupassa. Tällä kertaa useampikin liike suoriutui koeostosta oikein mallikkaasti, mutta yksi oli kuitenkin elämys ylitse muiden: keväinen käynti Kukkavarpukassa Ikaalisissa.

Koeostaja liikkui Pirkanmaalla heti pääsiäisen jälkeisenä tiistaina eikä kaivannut enää mitään menneeseen sesonkiin liittyvää. Kukkavarpukassa ei ollut jälkeäkään pääsiäisestä, vaan vastassa oli keväinen, siisti ja valoisa liike täynnä tuoksua ja toinen toistaan ihanampia kukkia ja kasveja hienostuneesti esille pantuina.

Koeostaja toivoi kestävää tuliaista ystävälleen, ja tällaiseksi löytyikin helposti vaaleanpunakukkainen hortensia samanvärisessä vekkiruukussa. Myös pakkaus oli tyylikäs.

Hymyileväinen myyjä teki koeostajaan vaikutuksen olemalla koko palvelutapahtuman ajan ystävällinen ja erityisen kohtelias – teititellen koeostajaa. Hän oli Lila Hagman, jo kansainvälistäkin kilpailumenestystä saavuttanut nuori floristi ja Kukkavarpukan työntekijä.

– Palvelen aina samalla tavalla ystävällisesti ja hymyillen, hän sanoo vaatimattomasti.

Hänen työnantajansa, kukkakauppias Varpu Suontaka-Lahtinen hymyilee vieressä tyytyväisenä. Hän korostaa, että asiakaspalvelussa myyjän pitää laittaa persoonansa peliin.

– Myyjän tulee hahmottaa asiakkaan tarve vuorovaikutuksen kautta ja opetella tuntemaan heidät. Jokaisen työntekijän oman luonteen ja yksilöllisen kädenjäljen on myös tärkeää näkyä asiakkaille, sillä ne yhdessä luovat Varpukan. Floristilla tulee olla halua kehittää omia taitojaan, ja täällä siihen tarjoutuu myös mahdollisuus, Suontaka-Lahtinen kuvailee näkemyksiään.

– Ja onneksi ehdimme saada kaikki ne sadat pääsiäismunat pois myymälästä heti pääsiäisen jälkeen, hän naurahtaa.

Katso myös juttu Kukkavarpukasta P&k Floristin sivuilla 6–7.

pieni vuoden elamys2017

 

Tilaa uutiskirje

Uuutiskirjeessä saat lehden ilmestymispäivänä maistiaisia uusimmasta lehdestä.
P&k uutiskirje ilmestyy 21 kertaa vuodessa.

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojaselosteemme.

Mikäli haluat tilata lehden, voit tilata sen tästä.

Puutarha&kauppa

Puutarha&kauppa kertoo ajankohtaiset uutiset ja kuulumiset koko alalta. Ammattitaitoisen, puutarha-alaan perusteellisesti perehtyneen toimituksen verkostot ulottuvat laajalle ja tuottavat jatkuvasti uutta tietoa lukijoille meiltä ja maailmalta.