Chelsea näyttää suuntaa

Puutarhatapahtumien kestosuosikki näyttää mallia: Chelsea Flower Show’ssa käy miljoona vierasta.

 

Taidokkaasti rakennettu pala itämaista rauhaa Hanare-osastolla voitti kultaa.

 

Teksti ja kuvat: Timo Taulavuori

Chelsea Flower Show viettää 110-vuotis- juhliaan ja tarjoaa puutarhaelämysten lisäksi hyvinvoivaa elämäntapaa. Toukokuinen näyttely kestää viikon, jonka ajan se on käytännössä loppuunmyyty. Reilun sadan euron lipuilla pääsee tutustumaan kukkaloistoon vain tiettynä aikana.

Burpeen jalostama ’Shimmer’-luumutomaatti on taudinkestävä ja maukas. Lajike oli mukana RHS:n Vuoden kasvi -listalla.

Vuoden kasviksi valittiin yöntumma sinisarja ’BlackJack’ De Wet Plant Breedersiltä.

Tapahtuma on puutarhanäyttelyiden veteraani ja kuningatar. Se pyrkii tarjoa­maan kaiken mahdollisen puutarhaharrastajille taiteesta taimiin. Mutta ennen kaikkea se myy peribrittiläistä elämäntyyliä, johon puutarhanhoito kuuluu olennaisena osana.

Luonnollisesti kuningas Charles III kerää katseet avajaispäivänä. Hän edustaa kruunupäänä tätä innostuneinta ja myös elitistisintä harrastajajoukkoa. Puutarha yhdistetään siellä laadukkaaseen elämään, elintasoon ja myös kuninkaalliseen kulttuuriin.

Kilpailu tuo esiin trendit

Näyttelyssä kilpaillaan osastoilla. Sitä ennen suunnittelijat kilpailevat siitä, pääsevätkö he toteuttamaan puutarha-ajatuksiaan. Nyt parhaaksi puutarhaksi valittiin Horatio´s garden, jonka taustalla oli ajatus selkäydinvammojen ja -kuntoutuksen tukemisesta.

Monen kilpailupuutarhan taustalta löytyy ajatuksia, jotka liittyvät hyväntekeväisyyteen tai ympäristön parantamiseen. Muita kultamitalilla palkittuja puutarhoja olivat muun muassa muistisairauksien puutarha, japanilaishenkinen Hanare-puutarha sekä London circle -yhteisöpuutarha.

Näyttelyn tavoitteena on uusien ajatusten  herättäminen harrastajien keskuudessa. Tänä vuonna tuettiin muun muassa Lontoon asunnottomia ja kaupunkiluonnon monimuotoisuutta. Usealla osastolla oli esillä myös rappioromantiikkaa, jossa luonto ottaa omakseen vanhoja rakennuksia ja niiden ympäristöjä.

Myös kierrätysteema oli hyvin esillä muun muassa Saatchi-taidemuseon osastolla, jonka kokonaisuus oli tehty kierrätysromusta ja luonnonkasveista.  Näissä suosikkikasveja olivat muun muassa päiväkakkarat ja koiranputket. Toisaalta upeita brittiläisiä näyttäviä monivärisiä kukkaistutuksia oli runsaasti esillä eri osastoilla.

Upeita brittiläisiä näyttäviä monivärisiä kukkaistutuksia oli runsaasti esillä eri osastoilla.

Taina Suonio jälleen suunnittelijana

Suomalaisen puutarhasuunnittelija Taina Suonion osasto oli esimerkki hyväntekeväisyydestä. Se on suunniteltu ja toteutettu ajatuksella tukea kavernooma-potilaita. Tarkoitus on tehdä tunnetuksi tätä melko harvinaista aivosairautta ja tukea sen parissa työskenteleviä ja sitä potevia. Cavernoma on My Mind -puutarha palkittiin hopeamitalilla.

Taina Suonion ja Anne Hamiltonin Cavernoma on My Mind -puutarha sai hopeaa kilpailussa.

Suunnittelija ja biologi Taina Suoniolle näyttely on jo rutiinia.

Vahvaväriset kukat olivat Chelseassa hyvin esillä, kuten tämä Papaver somniferum ’Lauren´s Grape’ Suonion osastolla.

Taina Suonio kertoo, että kilpailun tuomaristo on todella vaativa, ja suunnittelija ei voi koskaan tietää etukäteen, mihin heidän huomionsa kiinnittyy arvostelukierroksella. Suonion ja Anne Hamiltonin suunnittelema kokonaisuus sai runsaasti positiivista huomiota kävijöiltä.

– Tuomariston mielestä hiljaiseksi vedeksi tarkoitetun puron virtaus oli vähäistä. Siitä ja muutamasta muusta harkitusta yksityiskohdasta meni pisteitä, Suonio harmittelee.

Hän iloitsee kuitenkin tiiminsä työn laadukkaasta ja kokonaisvaltaisesta toteutuksesta sekä kävijöiden palautteesta.

Luonnon monimuotoisuus ja ilmastonmuutos näkyivät näyttelyn kattavana teemana. Vesi on tärkeä osa puutarhanhoitoa, mutta myös Britanniassa on huomattu, että puhtaan veden saanti ei ole enää itsestäänselvyys.

Silver Gilt -mitalisti Hampton Mediterranean garden esitteli välimerellistä kuivuutta kestävää kasvillisuutta, joka menestyy vähäisellä kastelulla luoden samalla tuoksuvan ja houkuttelevan keitaan kesäkeittiöineen. Sadevesi myös kerätään talteen tai imeytetään tehokkaasti, jotta vettä voidaan hyödyntää myöhemmin.

Kasvien tuntemuksia ja ääniä voi kuunnella näyttelyssä.

Hyvän ja toimivan näyttelyn kaikki avaimet löytyvät Chelseasta. Se tarjoaa puutarhaelämyksiä laidasta laitaan. Tämän viimeistelevät lukuisat eri lajeihin erikoistuneet harrastajayhdistykset, jotka tarjoavat opastusta ja myös taimia ja siemeniä ostettavaksi.

Tapahtumassa on tärkeää kuvata ja tulla kuvatuksi, joten asut ovat usein sen mukaisia.

Kävijähaastattelujen pohjalta tärkeämpää on kuitenkin muiden ihmisten tapaaminen ja päivästä nauttiminen alueen lukuisissa ravintoloissa tai vaikkapa samppanjapiknikillä puistokonsertissa. Monelle se on jokavuotinen tärkein traditio, jota odotetaan ja jossa tavataan hyviä ystäviä.

Royal Horticultural Society levittää puutarhan ilosanomaa

Tapahtuman järjestäjä, Royal Horticultural Society, RHS, varmistaa, että sisältöä on monipuolisesti ja riittävästi. Se pyrkii myös tuomaan iloiseen tapahtumaan syvällisyyttä muun muassa tutkimusten avulla. RHS valitsee vuoden kasveja ja rakentaa ajankohtaisten teemojen ympärille osastoja, joista ei kasvien väriloistoa puutu. Tämän vuoden kasviksi valikoitui tummin yönsininen sinisarja, mitä maailmasta löytyy.

Varmasti tapahtuma on yhdistykselle myös todellinen tuottojen lähde, sillä miljoonat vieraat vilauttavat korttejaan ahkerasti niin alueen ravintoloissa kuin myyntiosastoillakin hankkien näin itselleen palan ylellisestä ja nautinnollisesta puutarhaelämästä. RHS:n jäsenet saavat alennuksia ja heille on valittu myös oma päivä, joten tapahtuma tekee jäsenistä etuoikeutettuja.

Chelsea Flower Show tarjoaa värikkään kokonaispaketin aktiiviharrastajille ja ammattilaisille. Sen lisäksi siellä näyttäydytään ja nähdään. Kuitenkin ensikertalaisen mieleen jäi se työmäärä ja sitoutuneisuus, missä näyttely ja sen osastot oli toteutettu. Kymmeniä tuhansia kukkia oli aikataulutettu kukkimaan juuri näyttelyviikolle ja yksityiskohdat olivat huolellisesti rakennettuja.

Näyttely versoaa myös muualle Lontooseen, sillä ainakin Chelsean ja Sloanen kaupungin­osien myymälät ottivat kaiken irti kukkaloistosta ja tapahtumasta omissa myymäläkoristeluissaan.

Tilaa uutiskirje

Uuutiskirjeessä saat lehden ilmestymispäivänä maistiaisia uusimmasta lehdestä.
P&k uutiskirje ilmestyy 21 kertaa vuodessa.

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojaselosteemme.

Mikäli haluat tilata lehden, voit tilata sen tästä.

Puutarha&kauppa

Puutarha&kauppa kertoo ajankohtaiset uutiset ja kuulumiset koko alalta. Ammattitaitoisen, puutarha-alaan perusteellisesti perehtyneen toimituksen verkostot ulottuvat laajalle ja tuottavat jatkuvasti uutta tietoa lukijoille meiltä ja maailmalta.