Jutut

Uutta bisnestä versoo

Versot ja miniversot ovat tulleet tänä vuonna tutuiksi aiempaa useammalle suomalaiselle, ­kun valikoimia on kasvatettu ja uusia toimijoita on tullut markkinoille.

Viljelyä Vilppulan vankilassa

Vilppulan Vankilan Puutarha on monipuolinen puutarha, jolta lähiseudun asiakkaat saavat niin kesäkukat, joulutähdet kuin vihanneksetkin. Vangit harjoittelevat puutarhatöissä tulevaa siviilielämäänsä varten.

Tule joulu vihreä

Tulevana jouluna vihreä ei jää enää lisukkeen rooliin!

Opettaja puiston ja metsän rajalta

Heikki Kiuru on valmistunut aikoinaan metsätalousinsinööriksi, mutta kiinnostus, arvostus ja rakkaus puihin ovat johdattaneet hänet opettajaksi, dendrologiksi ja luonnonsuojelijaksi.

Leikkokukkia kotimaasta löytyy yhä

Kahdessa vuosikymmenessä lähes hävinnyt leikkokukkaviljely osoittaa aavistuksen verran merkkejä ­palaamisesta.

Pohjoismaiden puutarhat ovat erilaisia

Viisi maata, viisi erilaista tarinaa. Vaikka Pohjoismaat ovat toistensa kaltaisia, ovat tiet kasvihuoneviljelyssä kulkeneet eri reiteille. Kussakin maassa hyödynnetään omia vahvuuksia.

Mansikantuotannossa laatu edellä

Juvalaisen Marjatila Teittisen toiminnassa tärkeintä ei ole mahdollisimman suuri sato vaan paras mahdollinen laatu.

Kansallisomaisuuden vartija

Maija Manninen tuli Maatiaisen kauppaan siemenostoksille 2008 puutarhaharrastajana. Nyt hän on yhdistyksen toiminnanjohtaja ja paljon vartija.

Ahkeraa työtä Terolassa

Terolan Taimitarhalla Tuuloksessa ollaan ennen kaikkea tekemässä töitä. Yrittäjäpariskunta ja heidän kolme työntekijäänsä muodostavat tiimin, joka puhaltaa yhteen hiileen.

Puutarhan iloiset kasvot

Lahtelaiselle Kaijansinkon Puutarhalle on hakeutunut töihin hyvien tyyppien joukkue. Kukkien myynti ja asiakaspalvelu ovat innostavaa vastapainoa päivätyölle ja opiskelulle.

Kaarlo Kanin työkaverit

Pompi Paattisille, niin tapaat iloisen joukon ruukkuvihannesten ­ammattilaisia Oksasen Puutarhalla.

Parasta ovat työkaverit

Työpaikkakilpailuumme tuli runsaasti­ ­ilmoituksia Huiskulasta, niin pääpaikasta ­Turusta kuin muistakin toimipisteistä. Näin Turun huiskulalaiset kertovat työpaikastaan.

Tilaa uutiskirje

Uuutiskirjeessä saat lehden ilmestymispäivänä maistiaisia uusimmasta lehdestä.
P&k uutiskirje ilmestyy 21 kertaa vuodessa.

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojaselosteemme.

Mikäli haluat tilata lehden, voit tilata sen tästä.

Puutarha&kauppa

Puutarha&kauppa kertoo ajankohtaiset uutiset ja kuulumiset koko alalta. Ammattitaitoisen, puutarha-alaan perusteellisesti perehtyneen toimituksen verkostot ulottuvat laajalle ja tuottavat jatkuvasti uutta tietoa lukijoille meiltä ja maailmalta.