20 numeroa vuodessa. Seuraava lehti ilmestyy 14.12.

TTkuvanettiin

Kyllä ennen oli helpompaa. Näin kuulee usein sanottavan puutarha-alallakin, varsinkin kun puhe kääntyy tuotteiden myymiseen ja markkinointiin.

Kovan työn takana myyminen on varmaan aina ollut, mutta ketju kuluttajan lautaselle oli ennen lyhyempi. Tuottaja myi tuotteensa torilla suoraan loppukäyttäjälle ja se kenellä oli paras tuote, halvin hinta tai kantavin ääni myyjärivistössä sai satonsa parhaiten myydyksi. Ainoastaan torivahti toi oman lisänsä myyntityöhön päättämällä kenelle jaettiin parhaat paikat.

Nykyään sama myyntityö loppukäyttäjälle tehdään marketeissa. Torivahdin virka on siirtynyt osastohoitajille, kauppiaille ja ostovastaaville. Työ itsessään ei ole muuttunut, nyt viljelijän vain täytyy vakuuttaa torilla kävelevän herkkusuun sijasta koko kaupan ketju oman tuotteen paremmuudesta. Edelleen nämä ”torivahdit” päättävät parhaista paikoista, mutta heillä on nykyään tarjolla paljon enemmän vaihtoehtoja kuin aikaisemmin. Myös vastuu kannattavasta liiketoiminnasta on siirtynyt torivahdeille – monien mielestä jopa liikaa.

Vaikka kuvio on paljon monimutkaisempi kuin ennen, eivät perusasiat ole muuttuneet. On osattava tuottaa oikea määrä oikeita tuotteita oikeaan aikaan. Tämän yhtälön lopputuloksena pitäisi syntyä myös viljelijälle kannattavaa liiketoimintaa. Mikäli joku osatekijöistä sakkaa, viimeiseksi keinoksi jää edelleen kantavin ääni myyjärivistössä. Ainakin sillä saa ostajat houkuteltua paikalle, mutta se vie nopeasti äänen ja kannattavuuden.

Asiakkaita, nykypäivänä siis koko kaupan ketjua, on kuunneltava herkällä korvalla. Tämä ei saa olla yksipuolista, vaan kaupan on myös osattava kuunnella viljelijää. Tällaisesta tasapuolisesta ja toisiaan kunnioittavasta yhteistyöstä syntyy myös taloudellisesti paras lopputulos.

Edelleen kauppasopimus tehdään pohjimmiltaan kahden ihmisen välillä. Kaikki asiakkaat eivät ole meitä varten, emmekä me ole kaikkia asiakkaita varten. Raadollinen tosiasia on se, että jokaisen pitää itse löytää oma torivahtinsa. Se, joka jakaa parhaat paikat.

Kirjoittaja on kauppapuutarhuri Hortiherttua Oy:ssä.

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Aikaisemmat jutut